Poistokori

Viimeinen päivä Utahissa oli, johtuen auto/jeeppisotkuista, jo etukäteen hieman puolitettu. Jouduin nimittäin palauttamaan jeepin jo puoli seitsemän maissa eli aiempien päivien pimeään asti kestänyttä puistokierrosta en voinut tehdä. Se ei kuitenkaan hirmuisesti mitään rajoittanut, sillä olin suurimman osan haluamastani jo tehnyt ja näin ollen lyhyempi päivä sopisi aivan mainiosti. Ties vaikka jaksaisin kirjoittaa blogia tänä vapaana iltana.

Päivän ohjelmassa oli tarkoitus oikeastaan käydä läpi ne paikat, joissa aiempina päivinä en ollut kerennyt. Ensimmäisenä oli tarkoitus käydä Archesin kaukaisimmassa nurkassa olevalla alueella tsekkaamassa maailman pisin kivikaari, Landscape Arch ja sen jälkeen pyörähtää Canyonlandsin puolella katsomassa käymättömät tien pätkät. Mutta tietenkään suunnitelmat eivät pitäneet...

Esteet johtuivat tietenkin muista ihmisistä. Jo lähestyessäni Archesin paikkoja, kiinnitin huomiota siihen että jostain syystä tien varret olivat aika täynnä autoja. Aiemmin olivat parkkipaikat olleet riittäviä. Vähän aavistelin jo mistä asia johtui, mutta jatkoin kuitenkin aina vaellusreitille varatulle parkkipaikalle. Aavistukseni osoittautui oikeaksi ja koko parkkipaikka oli täynnä! Koska myös tien varret olivat aika pitkän matkaa täynnä ja koska virallisesti tämmöinen "overflow parking" oli kielletty, pienen mietintätuokion jälkeen päätin tehdä muutoksia suunnitelmiin eli siirryin Canyonlandsin alueelle ja aloitin päivän sieltä.

Ongelma mikä tästä seurasi oli se, että aikaa kului suunniteltua enemmän, sillä halusin silti nähdä sen isoimman kaaren. Nyt jouduin ajamaan ylimääräisen Canyonlandsin ja Archesin välin kertaalleen.

Canyonlandsin käymättömät alueet olivat pääasiassa yksi tienpätkä, jonka varrella oli joitain pysähdyspaikkoja ja pääasiallisena kohteena oli pätkän päässä ollut kraateri tai joku vastaava kuoppa.
Kävelin vähän pidemmän reissun kuopalla (en siis pysähtynyt ekalle katselupaikalle), mutta se ei hirmuisesti avannut muuta kuin hikirauhasia, jonka jälkeen hyppäsin autoon ja hurautin takaisin Archesin päähän.

Onneksi suurin osa autoista oli kadonnut tänä aikana ja pääsin sittenkin päivän pääkohteeseen. Matkaa ei toki tullut kovinkaan paljoa ja pysyin uusissa aikataulusuunnitelmissa loistavasti.
Sain palautettua jeepin noin varttia ennen sovittua takarajaa. Yllätykseni vuokraamon tyyppi antoi reilut alennukset vuokrasta, joka silti oli silti aika iso summa.

En tehnyt sitten iltasella muuta kuin pakkasin ja bongasin Travel Channelilta meiän oman Madventuresin. Yllättävää kyllä tekstityksiä ei ollut eli Rikun ja Tunnan enklanti taipuu ilmeisesti amerikkalaisille tarpeeksi hyvin. Ainoat kerrat kun subeihin turvauduttiin oli silloin, kun taustamelun tai hiljaisen voluumin takia ei olisi ihan tarkasti kuullut mitä sanottiin. Eli aivan kuten paikallisissakin tuotannoissa.

Hauskasti kaikki englannin kieliset kirosanat oli piipattu, mutta kun suomeksi tuli perkelettä tai muuta, ei mitään "suojausta" tapahtunut (ja tekstityksessä ne vielä melkein käännettiin). Näin ne amerikan nuoret oppimaan kiroamaan suomeksi, mahtavaa! Lähetysaika tosin ei ollut kaikista parhaimpia, joten enpä tiedä kuinka paljon tätä katsotaan (kappas nuo jaksot, jotka näin olivatkin Amerikan ensi-ilta!).

Utahin osuus oli sitten siinä, seuraavaksi suuntasinkin sitten vaihteen vuoksi pohjoiseen.