Yllätyksiä

Syömiseni jäi taas vähän myöhäiseen ajankohtaan ja päätin että kyllä se vakioruokapaikkani (Bumble Bee's Baja Grill, meksikolaista pikaruokaa ok-hinnoin) vakioksi muodostunut "Red Smoothered Burrito" taitaisi olla hieman liikaa tällä kertaa. Päätin siis käväistä pitkästä aikaa hakemassa muuta lihaa eli peri-amerikkalaisen hampurilaisen Burger Kingistä.

Tiskillä minut yllätettiin kysymyksellä, mitä en tosiaankaan odottanut kuulevani : Cheese? Olin vähän aikaa häkellyksissä, joten kaveri ennätti päättää puolestani. Siis juusto, häh? Kyllä mun mielestä tuohon Whopperiin on yleensä kuulunut oletusarvoisesti juustoakin. Onko tämä joku uusi villitys, jota esiintyy vain täällä päin maailmaa, en tiedä, mutta omituiselta se tuntui.

Toisen kerran hämmästyin suuresti vieraillessani taas tuolla Archanan ja Satyan (aiemmista kirjoituksista tuttu, Taos) luona ruuan merkeissä. Tarjolla oli taas pelkästään kasvisruokaa, mikä ei tosiaan ole enää mielestäni mikään menetys. Jotenkin keskustelussa sivusimme sitä että tällä pelkällä kasvisruualla plus riisillä ei tuo paino kyllä tule nousemaan, jonka kuittasin normaalilla "kyllä tästä massasta voi vähän tiputtaakin".

Yllätys oli Archanan kommentti, että hänen mielestään olen kyllä laihtunut siitä kun hän minut ensi kerran näki!

Oli mennä ruoka väärään kurkkuun, kun en ole oikein tämmöistä tottunut kuulemaan, varsinkaan naishenkilön suusta. Voi siis olla etteivät ne muutamat vaa'at ole valehdelleet vaan painoa on oikeasti tippunut se väh. 5kg huhtikuun jälkeen. No, kaipa se takaisin pian tulee, mutta siitä huolimatta : revi siitä Laura!

Ainiin, se Burger Kingin myyjä oletti, etten sitä juustoa tosiaankaan halua burgeriini. Ihan hyvä se kyllä tommoisenakin oli...

Birmingham ja paluu sieltä

Aloitellaan nyt vaikka taas sillä hyvin ajankohtaisella aiheella eli lentämisellä. Kuten kaikki uutisia lukeneet ovat huomanneet, on varsinkin täällä puolen Atlantia tapahtunut vaikka mitä lentokentillä. Ilmeisesti huomioni vain vähäisistä tiukennuksista turvatarkastuksiin oli aivan oikea, jos täällä on koneeseen saatu kuljetettua dynamiittiakin. Nyt sitten vielä tapahtui tämä pienkoneen maahansyöksy. Ei näytä lentoliikenteen lähitulevaisuus taaskaan oikein ruusuiselta.

Menomatkalla Birminghamiin oli yksi matkalaukuistani joutunut TSA:n (Transportation Security Administration) erikoiskäsittelyyn, mutta paluumatkalla taas ei ollut mitään kummallista. Tai siis paitsi se, että se varasin vieläkin liikaa aikaa lähtöselvityksiin. Joko matkaajat nyt sitten karsastavat lentelyä (toisaalta lennot ovat aina olleet täynnä) tai sitten kaikki ovat kiltisti seuranneet tiedottelua (eli ovat tietoisia neste-geeli-kiellosta), sillä ei taaskaan jonoa lähtöselvitykseen eikä turvatarkastukseen. Taksista poistumisen jälkeen taisin olla alle vartissa lähtöportilla. Ilokseni huomasin kuitenkin, että B'hamin lentokentällä on ravintolatoiminta laajentunut myös B-terminaaliin.

Oleskelu B'hamissa meni tälläkin kertaa pääosin työskentelyn merkeissä. Labrassa hengasin pitkään ja loppuillan löhösin katsoen aivottomana näköradiota. Eniten aikaa veivät Teho-osaston uusinnat (siis ajalta ennen kuin aloitin sarjan seuraamisen eli olivat uusia jaksoja minulle), Myytinmurtajat (esittivät piru vieköön useita jaksoja putkeen), Pimp My Ride (sama vika kuin edellisessä) sekä History Channel kokonaisuudessaan. Onneksi telkkari ei ole käytössä Santa Féssä!

Tärkein syy tämän kertaiseen reissuun oli professorivierailu TKK:lta, mikä tietenkin muutti ilokseni perjantain ohjelmaa hieman mielenkiintoisemmaksi. Koska isännällämme (UAB:n labran pomo) oli muuta menoja, saimme "vapaata" aikaa lounaan jälkeen. Valitsimme kohteeksemme kaupungin keskustassa sijaitsevan Birmingham Civil Rights Instituten.Kyseessä on museo, joka esittelee hyvin kattavasti USA:n rotuerottelun ja ihmisoikeusliikkeen historiaa. Esittely hoitui ainakin omasta mielestäni kiinnostavalla tavalla ja jotenkin sitä jäi lueskelemaan jokaisen tietotaulun ja pysähtyi katsomaan kaikki videopätkät (esim. Kingin "I Have a Dream"-puhe). Tähän pieneen museokierrokseen kulutimmekin aikaa melkein kolme tuntia. Enemmänkin olisi voinut mennä, mutta museo meni kiinni, joten jouduimme poistumaan paikalta. Tämä aikainen sulkemisaika (5pm) olikin ollut sy siihen, että vierailuni viivästyi tänne asti. Olisin kovasti halunnut käydä paikan matkamuistomyymälässä, mutta koska sekin meni kiinni samaan aikaan, olen varmaan tuolla uudelleenkin piipahtamassa.

Museon vierestä löytyy yksi tämä ihmisoikeusliikeen aikaisen liikehdinnän ikäviä historiallisia maamerkkejä : 16th Street Babtist Church. Kyseinen kirkko oli nyt remontin alla ja ilmeisesti sitä ollaan samalla muuttamassa museoksi. Tämä kaupungin ensimmäinen mustille rakennettu kirkko on varmaankin (joillekin) tunnetumpi siellä tapahtuneesta pommi-iskusta. Vuonna 1963 tapahtuneessa Klux Klux Klaanin iskussa 22 lasta loukkaantui ja neljä tyttöä kuoli, josta tapahtuma muistetaankin. Kyseistä tapahtumaa pidetään yhtenä ihmisoikeusliikkeen käännepisteenä.
Historiapläjäyksen jälkeen lähdimme kävellen tutustumaan downtowniin tai paremminkin etsimään jotain paikkaa jossa istahtaa ja nauttia kylmä olunen. Ilman paikallisopasta tehtävä osoittautuikin hyvin hankalaksi tehtäväksi. Minähän en tosiaan ole kaupunkiin tutustunut muuten kuin kampusalueella liikkuen. Tiesimme, että keskustassa pitäisi olla ravintoloita. Ikävä kyllä joko kävelimme väärään suuntaan tai väärällä alueella, koska eteemme ei tullut muita kuin pikaruokapaikkoja. Koska etsintä osoittautui näin hankalaksi, päätimme vain suunnata kampusalueelle (josta sentään tiesin jonkun paikan). Matkalla löysimme pari museosta tuttua paikkaa ja muutenkin sai nähtyä vähän minkälainen se kaupungin keskusta oli (tyhjä).

Emme lopulta viitsineet kävellä sinne minne olimme suunnitelleet vaan kampusalueelle päästyämme menimme ensimmäiseen eteentulleen hotellin aulabaariin. Itse menin suoraan pöytään istumaan ja professori Holappa kävi ostamassa tiskiltä oluet. Juomien tullessa tapahtui ensimmäistä kertaa moneen moneen vuoteen se, että minulta kysytään papereita alkoholijuomien yhteydessä! En oikeasti muista milloin tämä olisi viimeksi tapahtunut. Onneksi oli mukana New Mexicon ajokortti. Jotenkin luulen, että tämä taitaa olla vain maan tapa (eli jos joku muu käy ostamassa juomat), koska 1) en mä nyt niin nuorelta voi näyttää ja 2) ostajalta ei mitään papereita kysytty.

B'hamissa alkaa jo jotenkin osata olla, vaikka paikallisten etelän murre aiheuttaakin vielä hieman hankaluuksia ekana päivänä. On ikävä ettei seuraavan reissun ajasta ole mitään aavistusta. Voi olla etten tämän vuoden puolella siellä tule käymään.

Lentelyä Lontoon tapahtumien jälkeen

Nopea kirjoittelutahti jatkuu kaikkien suureksi yllätykseksi. Kun tuli taas matkusteltua Ameriikan sisäisillä lennoilla, ajattelin jakaa kokemuksia. Nähtävästi serkku ennätti ensin kertomaan omista kokemuksistaan. No, en käyttänyt halpalentoyhtiöitä ja lentelin suuren haavoittuvan Amerikan sisällä.

Matka oli vanha tuttu eli Albuquerque - Houston - Birmingham. Koska olin poikkeuksellisesti varannut lennot lähtemään järkevään aikaan (eli ei aamulla puoli seitsemältä), sain vähän nukuttuakin. Viime aikaisen trendin mukaisesti nukuin kuitenkin melkein pommiin. Onneksi kello oli herättämässä hyvissä ajoin, joten puolitoista tuntia myöhemmin tapahtunut "...tana, nyt myöhästyin!"-herääminen tapahtui juuri sopivaan aikaan.

Olin jo edellisenä päivänä puhellut Satyan kanssa noista Lontoon tapahtumien tuomista muutoksista lentoliikenteeseen tai siis siitä mitä lehdet ja muu media oli asiasta sanonut. Olin varannut lentokenttätoimintaan, kuten lentoyhtiö toivoi sisäisille lennoille, 1.5 - 2 tuntia ja jotenkin kuvittelin, että lähtöselvitys- sekä turvatarkastusjonot ulottuisivat pienen Sunportin ulkopuolelle. Olin hyvin yllättänyt saapuessani paikalle.

Joko suurin osa normaalista matkaajista on sitten luopunut lentämisestä tai sitten, kuten kyllä tähän maahan hyvin sopisi, mediassa on asiaa vähän paisuteltu. Lähtöselvitykseen ei ollut ollenkaan jonoa : neljästä selvityslaitteesta vain kaksi oli käytössä, kun tulin paikalle. Sama homma näytti myös olleen muilla lentoyhtiöillä, joten en ollut sattumalta valinnut parasta vaihtoehtoa. Odotukset turvatarkastusjonotusennätyksestä olivat korkealla, koska täytyihän jossain ne tiukentuneet määräykset näkyä. No, petyin suuresti. Edes turvatarkastukseen ei ollut jonoa, vaan jopa oikaisin muiden matkustajien tapaan suurimman osan suunnitellusta "jonotussokkelosta" (tiedätte kai mitä tarkoitan, siis sitä nyörein muodostettu jonotusputki, joka kiertelee suurilla lentokentillä ison hallin läpi, no tulipahan sitten vielä huonompi selitys).

Onneksi pääsin sentään ekaa kertaa kokeilemaan "uutta" turvatarkastusporttia. En tiedä kuinka pitkään ovat olleet isoilla kentillä käytössä, mutta Albuquerqueen ovat nuo automaattiportit tulleet tämän oman USA:n vierailun kuluessa. Portti on käytännössä pikkukoppi, johon mennään seisomaan, annetaan vähän ilmavirran kutitella ja odotetaan, että päästään pois. En oikeasti tiedä mitä se tekee (joku terveydelle vaarallinen masiina kuitenkin) ja koska kuljen sen jälkeen vielä metallinpaljastimen läpi, en oikein ymmärrä edes sen funktiota. Ehkä niillä yritetään pelotella mahdollisesti hermoherkkiä pommittajia. Joku viisaampi voi kertoa.

Kaikella tällä epäselvällä tekstillä yritin siis sanoa : en ole koskaan päässyt ABQ:n kentällä näin nopeasti lähtöporteille!

Ainoastaan tuolla lentokenttäalueella näkyi hieman tiukennettua valvontaa, sillä TSA:n henkilökuntaa oli tarkastelemassa koneeseen menevien ihmisten käsimatkatavaroita. Tätä ei ole aiemmin tapahtunut eli jos en olisi lukenut tiukentuneesta kontrollista, olisin sen siis jostain voinut nähdäkin. Katsotaan lauantaina onko homma erilaista tuonne toiseen suuntaan. Epäilen.

Lentomatkustaminen ei tunnu siis mielestäni muuttuneen viimeaikaisten tapahtumien johdosta.

Taos

Koska tulevan viikon (tai tulevien viikkojen) ylimääräisestä ajasta ei ole oikein tietoa, olen päättänyt nyt kirjoitella nämä isoimmat tapahtumat pois alta. Varsinkin kun olen jo kuvat laittanut esille, on ehkä hyvä kertoa niistä vähän tarinaakin. Tällä kertaa lyhyesti.

Taosin reissu lähti oikeastaan liikkeelle työkaverini muutosta. Satya on yksi niistä monista intialaisista koodareista (hänen nimike taitaa olla "developer"), jotka Flow Sciencella ovat töissä. Hänen kanssaan on tullut enemmälti juteltua, koska 1) hänen työpöytänsä on toimistolla minua vastapäätä ja 2) hän asuu samalla asuntoalueella kuin minäkin. Olen muutaman kerran käynyt hänen ja hänen vaimonsa luona teellä (ja yleensä ovat myös tarjonneet syötävää, johon palaan myöhemmin). Olin jo aiemmin kuullut, että he ovat muuttamassa suurempaan asuntoon perheenlisäyksen johdosta tai paremminkin siitä syystä, että Archanan (Satyan vaimo siis) sisko on tulossa jossain vaiheessa maahan ja heille asumaan. No, siis yhdellä teetuokiolla Satya sitten pyysi minua auttamaan muutossa ja kohteliaana (ja kun olen yleensä viikonloppuisin ilman sen kummempia suunnitelmia) suostuin tietenkin pyyntöön. Olimme joskus aiemmin puhuneet myös yhteisestä reissusta läheiseen Taosin kaupunkiin, jonka alustavasti sovimme samaiselle muuttopäivälle : aamulla muutetaan ja sen jälkeen lähdetään reissuun. Muutto tapahtui sitten viime perjantai-iltana ja lauantai-aamuna. Saatuamme lauantaina tavarat Satyan ja parin meksikaanon kanssa siirrettyä, kävimme vähän syömässä ennen ajoa Taosiin.
Syy miksi matkakohteemme oli juuri Taos, ei ollut ehkä niitä tavanomaisimpia "hei, siellä on kiva nähtävyys" tyylisiä. Matkasimme Taosiin, koska sieltä löytyi hindutemppeli, jossa Satyan ja Archanan oli määrä vierailla tuona temppelipäivänä. Myönnettäköön että "temppeli" antaa ehkä vähän väärän kuvan paikasta. Kaksikko sanoikin paikan päällä, että ehkä rukoushuone kuvaa paremmin paikkaa : parin huoneen kokoinen tila, josta löytyi yksi hindujumalan (Hanuman, kun varmasti kiinnostaa) patsas ja asiaan kuuluva sisustus.

Vaikka tämä piipahdus ei ollut kovin kummoinen, oli se mukava erikoisuus. Kummalliseksi kokemuksen kyllä teki ne muutamat paikassa olleet länsimaalaiset, jotka sekä vaikuttivat kovin omituisilta (ehkä tervehdys on tapana tehdä temppelissä hindiksi, mutta vähän hämäsi "namaste" kun ekan kerran ne amerikkalaiset rastapäät näin) sekä hieman liian iloisilta ja auttavaisilta, jopa amerikkalaiseen tasoon verrattuna. No, jos pääsen joskus uudestaan mukaan, niin eipähän enää tuokaan tule yllätyksenä.

Temppelistä siirryimmekin sitten sille paikalliselle nähtävyydelle (joka tosiaan ei ollut se pääsyy tällä kertaa) eli sillalle nimeltä Rio Grande Gorge Bridge. Hieno taulu kehuskeli sillan olevan "kaunein" tämän tyyppinen silta. Päädyimme kyllä siihen, että silta taitaa olla New Mexicon ainoa tämän tyyppinen silta tai sitten emme vain nähneet sen kauneutta. Näköalat olivat kuitenkin kovin kuvaukselliset ja näinpähän viimein Rio Grandenkin lähempää (tosin näin kotimatkalla vielä lähempää).
Jos pariskunta vielä oikeasti jaksaa tylsää seuraani, uusiakin reissuja samassa seurassa on vielä tulossa.

Aiemmin luvatut ruoka-asiat. Enpä olisi uskonut minä, suurena lihanystävänä, tulisin joskus oikeasti kehuneeksi jotain kasvispöperöä. Toki olen hyvää kasvisruokaa aiemminkin syönyt, mutta täällä olen löytänyt uuden puolen ruokatottumuksistani. Enpä ollut aiemmin tiennyt, että kasvisruoka voi olla näin hyvää! Voi toki olla, että Archana on jollain tavoin ylivertainen kokki. Satya on kehuskellut vaimonsa ruuilla alusta lähtien ja hän käy aina syömässä lounaan kotona. Kävisin minäkin, jos samanlaista ruokaa olisi omassa lukaalissani tarjolla. Mutta älkää peljätkö, jatkan kyllä makoisan lihan syömistä, varsinkin kun pariskunta varmasti kyllästyy Petrin ruokaseuraan pian. Nyt vain tiedän, että kyllä se pupujenkin ruoka voi olla täyttävää ja varsin maittavaa.

Joten siis niin pitkään kuin tuohon talouteen syömään pyydetään, olen kyllä aina menossa!

Los Alamos

Vaikka Santa Fe onkin kaukana lähes kaikesta, on jokunen immeinen Suomestakin päässyt täällä asti vierailemaan. Eivät ne minua katsomaan ole tulleet vaan työn merkeissä. Ensimmäinen vierailu tapahtui jo kesäkuussa ja nyt elokuussa tultiin taas yhteistyötä Flow Sciencen kanssa hieromaan.

En ollut tähän mennessä vielä kerennyt yksikseni tuolla lähitienoon historiallisesti ehkä merkittävimmässä kaupungissa eli Los Alamoksessa, käymään ja kun vierailija oli kiinnostunut paikan näkemään (toki siis minäkin, en vain ollut saanut aikaiseksi), oli tiedossa ensimmäinen lähiseutukierros.

Kaiketi kaikki ovat tietoisia Los Alamoksen merkityksestä atomipommin kehityksessä, todennäköisesti minua paremmin, joten jätetään tietojen kaivaminen kotitehtäväksi. Koska emme paljon kaupungin nähtävyyksistä tienneet oli reissullamme vain pari kohdetta : Bradbury Science Museum ja pari National Monumenttia (Bandelier ja White Rock).

Matkalla tuli taas pysähdyttyä ihailemana New Mexicon karua luontoa, joka jaksaa kyllä jaksaa vieläkin kiehtoa (tällä kertaa jopa opastaulun kera).Itse Los Alamos on kaupunkina lopulta aika erikoinen. Se levittäytyy parille kallion harjanteelle ja näin ollen jakautuu luonnollisesti yhä pienemmiksi alueikseen helposti. Jotenkin tuntui, että liikenne kulki pelkästään päätiellä (Trinity Drive) National Laboratoryyn ja takaisin. Vaikutti, ettei päätieltä poistuttua itse kaupungissa paljon muuta nähtävää ollutkaan kuin pari museoa, jonne löysimme helposti opasteita seuraamalla.

Bradbury Science Museum (jota ei ole nimetty sen SF-kirjoilijan mukaan, vaan National Labsin järjestyksessä toisen johtajan, Norris Bradburyn, mukaan) esitteli pääasiassa juuri tuota toisen maailmansodan aikaista historiaa. Tärkeimmät näyttely esineet tässä pienessä museossa olivat tietty ne pari Japaniin pudotettua pommia : Little Boy (etualalla) ja Fat Man.
Vaikka paikka muuten tuntui pysyvän normaalilla museolinjalla, niin paikassa esitetty toinen lyhytfilmi "lipsahti" ihan himpun verran liian patrioottiseksi näin ulkopuolisen silmin. Ensimmäinen pätkä käsitteli kaupungin ja laboratorion historiaa aika kuivakkaasti sekä tutun oloisesti, ihan kuin olisi nähnyt kaikki samat kuvamateriaalit aikaisemminkin.

Tämä toinen pätkä tosiaan käsitteli aika mielenkiintoista aihetta eli kuinka USA:n (ja miksei muidenkin ydinasemaiden) ydinarsenaalin toimivuutta ja luotettavuutta voidaan testata ilman että niitä poksauttelee. Vaikkei asiaa oikein suoraan tunnuttu sanovan, se taitaisi tapahtua testailemalla joitain erillisiä pikkuosasia ja tekemällä monimutkaisia tietokonemalleja. Se miksei se oikein päähän jäänyt oli se, että taisin naureskella suurimman osan ajasta itsekseni. Suurin osa filmistä kun meni näyttämällä pätkiä armeijan propagandavideoita "innostavan" musiikin kera. Loppuajan tärkein pointti oli se, että tämä työ on hyvin tärkeää kansalliselle turvallisuudelle : on hyvin tärkeä näyttää muulle maailmalle, että Ameriikan Yhdysvalloilla on tosi paljon toimivia ydinaseita, jotka toimivat kun niitä tarvitaan. Ja piru vieköön mehän käytämme niitä kun tilaisuus tulee!

Tarkoituksenamme oli käydä tsekkaamassa Bandelier National Monument, mutta se jäi aikeeksi. Osittain siksi, ettemme ihan tarkkaan tienneet mitä se olisi käsittänyt, se että se olisi (kuten kaikki National Monumentit) maksanut ja myös siksi, että oletimme sen vievän vähän enemmän aikaa kuin mitä meillä oli valoisaa aikaa jäljellä. Sen sijaan kiersimme Los Alamoksen, koukkasimme Bandelierin portilla ja jatkoimme White Rockille. Tämä hieman pienempi kansallinen monumentti (koska kukaan ei valvonut maksuja, piipahdimme ihan pikaisesti maksamatta, ei kerrota kenellekään...) piti sisällään ilmeisesti yhden vaellusreitin ja paljon kallioita, joihin alueella asuneet intiaanit olivat kaivertaneet luola-asumuksiaan. Ihan jees paikka, mutta jos vaellus ei kiinnosta, on se 12$ aika runsaasti. Täytynee selvittää paremmin mitä se isompi Bandelier oikeasti tarjoaa, ennen kuin siellä käyn.

Mukava reissu ja varmasti oli mukavampaa tehdä se seurassa kuin yksin. Los Alamos kyllä vaikutti aika mukavalta pikkukaupungilta (11000 asukasta) ja luulen, että voisin piipahtaa paikassa uudestaan ihan yksiksenikin.

Loma

Lukijapalautteen perusteella kummatkin sivuston vakilukijoista ovat jo närkästyneitä normaaliakin hitaampaan päivytystahtiin, joten ehkä on jo aika vähän valoittaa mitä tässä viime aikoina on tapahtunut. Viime kunnon kirjoituksessa vuodattelin pahaa oloa loman lyhentymisestä ja muusta turhasta. Mitä tämän jälkeen sitten tapahtuikaan?

No, tietenkin käväisin vähän tekemässä töitä lomaa odotellessa ja jouduin selittelemään aika monelle työkaverille miksi oikein siellä vielä notkun. Jotkut näkivät tämän merkkinä jostain pian tapahtuvasta suuremmasta tapahtumasta ("encounter with Preity Zinta"), jotkut vain jaksoivat nälviä asiasta ("mitäs läksit sinne B'hamiin"). Lähtöpäivä kuitenkin koitti melko pian. Mitään kummallista ei lennoilla tapahtunut : pisimmällä lennolla autoin kahta pariskuntaa saamaan vierekkäiset paikat ja lento Saksan maalta oli myöhässä (onneksi oli siis viimeinen etappi). Lopulta koneessa kaikui kauan odotettu saksankielinen kuulutus saapumisesta Helsinkiin.

Lentokentällä oli vastanottokomitea valmiina (ei ihan alla olevissa merkeissä mutta ainakin yhtä iloisin mielin) ja heidän mukanaan myös kyyti kotiin.
"Vuosisadan häät"

Loman ainoana suunniteltuna tapahtumana oli, kuten kaikki jo tietävät Liisan ja Markuksen häät. Lomalle pääsemisen hankaluuden seurauksena odotukset häiden tasosta kasvoivat jo melkein utopistiselle tasolle, taisin vaatia jo vähintään vuosisadan häitä. Sää näytti onneksi vielä tuolloinkin suosivan juhlia, joten ennakko-odotukset eivät laskeneet edes Suomeen saapuessani.

Häät pidettiin Otakappelissa, joka oli itse asiassa yhtä hieno kuin silloin fuksivuonna, kun viimeksi paikassa olin vieraillut. Itse kirkollinen toimitus oli lyhyt ja ytimekäs, kuten sopii. Hieman joku kyynel yritti kovasti päästä ulos silmäkulmasta, mutta ei kai sitä kukaan huomannut. Kun hääpari on noin onnellisia, ei kai sitä voi vieraatkaan voi kuin vuodattaa niitä ilon kyyneleitä.
Kappelilta olikin sitten hurjan pitkä siirtyminen itse juhlapaikalle eli Servin Mökille. Nestehukkaa valitellen seurue pääsi kuitenkin pitopöytään olemaan sosiaalinen. Onneksi järjestelytoimikunta vaikutti olleen tietoinen kuinka innokkaasti ainakin allekirjoittanut on tekemässä uusia ihmistuttavuuksia kaikenlaisissa kissanristiäisissä ja istumajärjestys oli yllättävän ystävällinen. Ensimmäinen lisäpiste.

Lisäpisteitä en mene jakamaan ruokailusta, joka häissä kuuluukin olla hyvä. Positiivisena yllätyksenä yltiösosiaaliselle Petrille tuli myös minimaaliseksi jätetty ohjelmaosuus. Kiitos tästä!

Tiesin jo etukäteen, että tästä tilaisuudesta olisi vaikea kirjoittaa mitään järkevää. Katsokaa kuvia niin saatte ehkä enemmän irti. Isot kasat bonuksia : tarpeeksi boolia ja olutta, aikaa rennolle hengailulle kavereiden seurassa ja unohtamatta Tonin esittelemää hienoa jatkopaikkaa (jos joku haluaa "Pojkarna i Tunnelbana" tai "Antti - King of the Dancefloor" musiikkivideoita jatkoilta, asia voitanee järjestää) eli tiivistetysti : häät olivat juuri sitä mitä kaipasinkin kaiken matkahäslingin jälkeen!

Muu loma : alkuviikko

Kuten aavistelinkin sunnuntai alkoi sitten hitaasti ja rauhallisesti pitkään nukkuessa sekä kotiin matkatessa. Tuo nukkuminen tuntuikin olevan hyvin isossa roolissa koko loman ajana, sillä ei sitä tainnut ennen puoltapäivää ylös sängystä päästä kuin parina päivänä, mikä olikin ihan kivaa. Lomallahan sitä oltiin!

Alkuviikko sujui kaupunkioppaan seurassa ensin Munkkiniemeen ja sitten Helsingin keskustaan tutustuessa. Sopivat tuliaisten ostopaikat tuli bongattua ja suunnitelmat loppuviikolle näyttivät aika selviltä... mutta kuinkas ollakaan... tämä ei sopinut taaskaan suurempiin suunnitelmiin.

Muu loma : pipi

Keskiviikkoaamu : en herännyt puhelimen herätykseen, soittoon tai ovikellon lempeään kilinään vaan hirveään selkäkipuun. No, tämmöistä on ollut aiemminkin (en vain halunnut ajatella, että noin pari vuotta sitten) ja tiesin konstit. Ilmeisesti lihakset jotenkin lukossa ja vaatii vain vähän vennyttelyä ja nojailua koviin esineisiin (eli "hierontaa"). Asia tuntui kyllä menevän vähän pidemmän kaavan kautta ja vasta kolmen neljän tunnin jälkeen selkäkipu alkoi lievittää.

Tosin vähän ikävällä tavalla, sillä samainen kipu siirtyi etupuolelle. Nyt rintalastan päällä tuntui olevan aikamoisen iso kivi tai muu isomassainen objekti. Hengitys sujui vieläkin huonommin kuin aiemmin ja hyvät suunnitelmat päivän vietosta (Könsikkäiden peli tahi saaristoristeily) valuivat jonnekin syvälle kellariin.

Onneksi lomalle bonuksena saatu hyvä palvelu riensi apuun ja sain välikäsien kautta normaalia kipulääkettä vaivaan. Ikävä kyllä olo helpottui vasta illan hämärtyessä (siis ei silloin vielä hämärtänyt, mutta illalla kuitenkin) enkä tullut poistuneeksi keskiviikkona asunnosta. Onneksi sain sentään nukuttua.

Torstai meni vielä vähän parannellessa vaikka olo olikin jo runsaasti keskiviikkoa parempi ja pääsin jopa talosta pois päivän aikana.

Viimeiset päivät

Kuin sinetiksi saamattomuudelle, pääsin vain pikaisesti piipahtamaan Otaniemessä työpaikalla perjantaina. Parit työkaverit tuli nähtyä ja tuli samalla vähän sössittyä tietämättäni myös paluulentojen lippujen kanssa.

Onneksi perjantai-ilta palautti kuitenkin hyvän mielen takaisin matkalaisen kasvoille, kun oli tiedossa hyvää seuraa ja loistavaa ruokaa! Ne illanistujaiset eivät koskaan ole pettymys ja jos vain kutsutaan tulen kyllä vastaisuudessakin paikalle (vink vink!).

Lauantai menikin jo vähän murehtiessa sunnuntain aikaista lähtöä ja sitä, että seuraavan kerran näkisin Suomen todennäköisesti vasta joulukuussa.

Lähtösäätö

Sunnuntaina jonotettuamme kuskin kanssa check-in-jonossa kotvasen, kävi ilmi etteivät ne lentoni tapahtuneetkaan e-lippujen kautta vaan minulla olisi pitänyt olla paperiliput. Tässä vaiheessa tajusin, että ne ovat varmastikin siellä labrassa vaikkei niitä postipinossa eikä vanhalla työpöydällä ollutkaan (ne olivat sihteerin pöydällä). Pientä loppusäätöä siis taas tarvittiin (105€), että matkaan päästiin.

Itse matkassa ei sitten ollutkaan mitään ongelmia. Lennot ajoissa, Heathrowlla ei ollut vielä tapahtunut mitään ja Santa Féhen pääsin joutumatta ukkosmyrskyyn.

Conclusions

Ilman loman viivästymistä ja tuota kipeänä oloa, olisi loma ollut erinomainen, nyt se oli vain hyvä. Viherlaakson asuntokin sai viimein seuraa uudesta asukista, joten itse asiassa aika moni asia meni hyvinkin. Ensi kerralla pitäisi olla enemmän aikaa (kop kop) ja silloin ei ole ehkä niin kovat ennakko-odotukset kuin tämän ekan reissun suhteen, joten erinomainen on saavutettavissa. Kiitos kaikille, jotka tekivät lomastani näinkin hyvän, erityiskiitokset tietysti jälleen Millalle!

Ainiin, jos se sukkanauhan nappaaminen mitään merkkaa, niin seuraavat häät ovatkin sitten omani! Jeah right, ei se tässä suvussa kyllä ihan niin toimi!

Uusia kuvia

Lukijapalautteen takia hieman selityksiä : olen vain ollut laiska.

Kirjoituksia häistä ja USA:n lähiseutumatkailusta on tulossa, kunhan jaksan naputella (eka osa ehkä jo mahdollisesti pian tämän jälkeen). Sitä ennen voitte katsoa uusia kuvia tuolta KuvaÄmpäristä.

Täysin uusia kuvia on otetty lomalta (Liisan ja Markuksen häät pääosassa), Los Alamoksesta sekä Taosista. Tällä kertaa kuvista löytää myös ihmisiä eikä niitä ainaisia luontokuvia.