Ensimmäinen kaikin tavoin kokonainen lomapäivä alkoi oikeastaan aika odotettavissa merkeissä, kun en oikein jaksanut herätä aikaisin aamulla. Se ei kuitenkaan mitenkään sotkenut aikatauluja, koska eihän lomalla semmoisia ole... nääh, siis oikeasti olin suunnitellut aikatauluni sen verran väljästi, ettei tommoisten pitäisi mitään ongelmia tuottaa.
Päivän ohjelma oli niinkin simppeli, kuin että tsekkaa Arches National Park.
Kaikin puolin koko Moabin seutu oli aika tutunoloista sekä New Mexicon reissulta, että parilta Grand Canyonin keikalta. Kun on tottunut Suomen vehreään luontoon, tuollainen aavikko parilla kivellä höystettynä, on perin kiehtovaa. Ainakin itse olen tykästynyt siihen, mutta siihen ehkä auttoi New Mexicon aika. Ymmärrän toki "aika paljon hiekkaa ja kiviä" kommentit.
Jotain "omaakin" tässä uudessa paikassa toki oli ja se hieman heijastuu tuossa puiston nimessäkin eli eri kokoiset ja vähän eri näköisetkin kivisillat.
Useimpien National Parkien tavoin, tämäkin oli pääasiassa suunniteltu autolla nähtäväksi, mutta toki jättäen aktiivisemmille inehmoisille mahdollisuuden kävellä erilaisia ja eri mittaisia reittejä maastossa. Ikäväkseni huomasin, että itse asiassa kovin monet Archesin reiteistä olivat useamman tunnin mittaisia reittejä. Nämä eivät oikein sovi lyhyisiin vierailuihin, kun käytännössä voisin ehkä kävellä yhden kaksi reittiä päivässä. Eikä mun kuntokaan taitaisi riittää noihin pidempiin reissuihin. En aio heittää tekosyitä ohuesta ilmanalasta ja kuumasta ilmastosta.
Ekalla isommalla pysähdyspaikalla huomasin, että ilmeisesti konferenssiaika oli tehnyt tehtävänsä ja olin jo ekana lomapäivänä ihan täynnä muita ihmisiä. Ihan liikaa ja koko ajan väärässä paikassa, kun yritin ottaa kuvia. Onneksi suurin osa väestä ottaa joko kuvat suoraan auton luota tai kävelee sen minimimatkan kuvauspaikalle. Jos siis jaksaa vähän tallustaa kauemmas, saa melko varmasti olla kohtuullisen rauhassa. Tai ainakin saa otettua kuvat lopulta ilman "häiriöitä".
Kunto-ongelma, ja osittain edellä mainittu aikaongelma, saivat seuraavalla paikalla valitsemaan lyhyemmän ja kevyemmän reitin näköalapaikalle. Toki pidemmällä reissulla olisi päässyt ihan kaaren vierelle, mutta olisi vienyt aika monta tuntia. Nyt otin oppaiden mukaan reilun mailin mittaisen reitin. Jotenkin en ihan täysin tainnut ennen kiipeämistä tajuta, kuinka paljon noin 50 metrin korkeusero tarkoittaa. Mutta könyttyäni näköalapaikalle keuhkoja ja rinnasta ulos karannutta pumppua jotenkin mukana raahattuani taisin joten kuten tajuta.
Näköalat olivat ihan jees, mutta ilman kameran yllättävän hyvää zoomia en olisi varmaan saanut edes siedettäviä kuvia itse kivikaaresta. Oheisessa kuvassa ei olla maksimissa vaan enemmän tarkoitus on näyttää missä se kaari oikein oli ja minkä kokoisia ne oikein voivat olla (ne pienet pisteet siinä juurella on ihmisiä).
Jatkoin itseni rääkkäämistä (taitaa olla vähän mun NP-lomien tapana) myös seuraavalla kohteella, mutta tällä kertaa en alussa edes oikein tiennyt mihin olin ryhtymässä.
Lähdin lähestymään kohdetta ollutta kaarta hieman kauempana olleelta parkkipaikalta, mutta oppaan mukaan reitille ei olisi pitänyt tulla matkaa kuin ehkä mailin verran tasamaastoa. Taisin kuitenkin lukea karttoja vähän väärin tai paremminkin se maili taisi olla vain yhteen suuntaan ollut matka. Sen lisäksi olin lukevinani, että reitti olisi lapsillekin sopiva, mutta palattuani ja uudelleen luettuani oppaita, tajusin että se "lapsiystävällinen" osuus olikin eräs hyvin pieni mutka reitistä. Pitäisi kai lukea vähän paremmin näitä ohjeita tai sitten luin sen tahallani väärin.
En kyllä ole ihan varma olisinko jättänyt homman väliin siitä huolimatta. Hommaa olisi toki voinut helpottaa se jos olisi ollut vähän vilpoisempaa (nyt oli noin 30 astetta) ja jos maha ei olisi ruvennut kenkkuilemaan suurinpiirtein puolivälin kohdilla.
Jonkun matkaa kuvassa olevan kaaren ohitettuani, mahassa alkoi tuntua vähän siltä että olisi ihan kiva päästä vessaan tai jos oikein pahaksi menisi, niin jonnekin rauhalliseen puskan katveeseen. En oikein tiennyt mistä tällä kertaa ongelmat johtuivat, mielestäni en ollut hanavettä juonut, mutta joka tapauksessa oli aika tuskaiset tunnelmat kun yritin kiirehtiä leirintäalueelle, jonka tiesin olevan lähistöllä ja jossa tiesin olevan jonkinmoiset vessat (joiden toivoin myös toimivan). Etäisyydet vain tuntuivat tuossa tilassa olevan paljon pidemmät kuin ne varmasti oikeasti olivatkaan.
Kerkesin ja koppikin oli vapaana. Siellä sitten vietettiinkin aika pitkään seiniä tuijotellessa ja varmistaessa ettei samanlainen ongelma tulisi eteen loppumatkalla. Sillä siellä toisessa päässä ei pääsisi samanlaiseen paikkaan istumaan. Loppu hyvin kaikki hyvin, vaikka olikin hieman hutera olo koko loppureitin ajan. Onneksi ei ollut kuitenkaan enää kiire mihinkään.
Pääsin "turvallisesti" takaisin autolle ja voi kuinka ihanalta se tuntuikaan päästä takaisin. Sai istua ilmastoidussa autossa... oijoi, kuinka ihanalta tommoinen pikkuasia voikaan tuntua.
Päivän ohjelma oli niinkin simppeli, kuin että tsekkaa Arches National Park.
Kaikin puolin koko Moabin seutu oli aika tutunoloista sekä New Mexicon reissulta, että parilta Grand Canyonin keikalta. Kun on tottunut Suomen vehreään luontoon, tuollainen aavikko parilla kivellä höystettynä, on perin kiehtovaa. Ainakin itse olen tykästynyt siihen, mutta siihen ehkä auttoi New Mexicon aika. Ymmärrän toki "aika paljon hiekkaa ja kiviä" kommentit.
Jotain "omaakin" tässä uudessa paikassa toki oli ja se hieman heijastuu tuossa puiston nimessäkin eli eri kokoiset ja vähän eri näköisetkin kivisillat.Useimpien National Parkien tavoin, tämäkin oli pääasiassa suunniteltu autolla nähtäväksi, mutta toki jättäen aktiivisemmille inehmoisille mahdollisuuden kävellä erilaisia ja eri mittaisia reittejä maastossa. Ikäväkseni huomasin, että itse asiassa kovin monet Archesin reiteistä olivat useamman tunnin mittaisia reittejä. Nämä eivät oikein sovi lyhyisiin vierailuihin, kun käytännössä voisin ehkä kävellä yhden kaksi reittiä päivässä. Eikä mun kuntokaan taitaisi riittää noihin pidempiin reissuihin. En aio heittää tekosyitä ohuesta ilmanalasta ja kuumasta ilmastosta.
Ekalla isommalla pysähdyspaikalla huomasin, että ilmeisesti konferenssiaika oli tehnyt tehtävänsä ja olin jo ekana lomapäivänä ihan täynnä muita ihmisiä. Ihan liikaa ja koko ajan väärässä paikassa, kun yritin ottaa kuvia. Onneksi suurin osa väestä ottaa joko kuvat suoraan auton luota tai kävelee sen minimimatkan kuvauspaikalle. Jos siis jaksaa vähän tallustaa kauemmas, saa melko varmasti olla kohtuullisen rauhassa. Tai ainakin saa otettua kuvat lopulta ilman "häiriöitä".
Kunto-ongelma, ja osittain edellä mainittu aikaongelma, saivat seuraavalla paikalla valitsemaan lyhyemmän ja kevyemmän reitin näköalapaikalle. Toki pidemmällä reissulla olisi päässyt ihan kaaren vierelle, mutta olisi vienyt aika monta tuntia. Nyt otin oppaiden mukaan reilun mailin mittaisen reitin. Jotenkin en ihan täysin tainnut ennen kiipeämistä tajuta, kuinka paljon noin 50 metrin korkeusero tarkoittaa. Mutta könyttyäni näköalapaikalle keuhkoja ja rinnasta ulos karannutta pumppua jotenkin mukana raahattuani taisin joten kuten tajuta.Näköalat olivat ihan jees, mutta ilman kameran yllättävän hyvää zoomia en olisi varmaan saanut edes siedettäviä kuvia itse kivikaaresta. Oheisessa kuvassa ei olla maksimissa vaan enemmän tarkoitus on näyttää missä se kaari oikein oli ja minkä kokoisia ne oikein voivat olla (ne pienet pisteet siinä juurella on ihmisiä).
Jatkoin itseni rääkkäämistä (taitaa olla vähän mun NP-lomien tapana) myös seuraavalla kohteella, mutta tällä kertaa en alussa edes oikein tiennyt mihin olin ryhtymässä.Lähdin lähestymään kohdetta ollutta kaarta hieman kauempana olleelta parkkipaikalta, mutta oppaan mukaan reitille ei olisi pitänyt tulla matkaa kuin ehkä mailin verran tasamaastoa. Taisin kuitenkin lukea karttoja vähän väärin tai paremminkin se maili taisi olla vain yhteen suuntaan ollut matka. Sen lisäksi olin lukevinani, että reitti olisi lapsillekin sopiva, mutta palattuani ja uudelleen luettuani oppaita, tajusin että se "lapsiystävällinen" osuus olikin eräs hyvin pieni mutka reitistä. Pitäisi kai lukea vähän paremmin näitä ohjeita tai sitten luin sen tahallani väärin.
En kyllä ole ihan varma olisinko jättänyt homman väliin siitä huolimatta. Hommaa olisi toki voinut helpottaa se jos olisi ollut vähän vilpoisempaa (nyt oli noin 30 astetta) ja jos maha ei olisi ruvennut kenkkuilemaan suurinpiirtein puolivälin kohdilla.
Jonkun matkaa kuvassa olevan kaaren ohitettuani, mahassa alkoi tuntua vähän siltä että olisi ihan kiva päästä vessaan tai jos oikein pahaksi menisi, niin jonnekin rauhalliseen puskan katveeseen. En oikein tiennyt mistä tällä kertaa ongelmat johtuivat, mielestäni en ollut hanavettä juonut, mutta joka tapauksessa oli aika tuskaiset tunnelmat kun yritin kiirehtiä leirintäalueelle, jonka tiesin olevan lähistöllä ja jossa tiesin olevan jonkinmoiset vessat (joiden toivoin myös toimivan). Etäisyydet vain tuntuivat tuossa tilassa olevan paljon pidemmät kuin ne varmasti oikeasti olivatkaan.Kerkesin ja koppikin oli vapaana. Siellä sitten vietettiinkin aika pitkään seiniä tuijotellessa ja varmistaessa ettei samanlainen ongelma tulisi eteen loppumatkalla. Sillä siellä toisessa päässä ei pääsisi samanlaiseen paikkaan istumaan. Loppu hyvin kaikki hyvin, vaikka olikin hieman hutera olo koko loppureitin ajan. Onneksi ei ollut kuitenkaan enää kiire mihinkään.
Pääsin "turvallisesti" takaisin autolle ja voi kuinka ihanalta se tuntuikaan päästä takaisin. Sai istua ilmastoidussa autossa... oijoi, kuinka ihanalta tommoinen pikkuasia voikaan tuntua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti