Viimeinen päivä

Tänään vielä roskien vientiä, kämpän nopea loppusiivous (matossa on kuitenkin jotain tahroja, joiden siivouksesta tulee laskua, joten voi saman tien jättää muutkin siivoukset vähän vähemmälle), matkavaatteiden peseminen ja loppujen matkatavaroiden pakkaaminen (oikeastaan vain viimeisinä päivinä tarvitut tavarat laukkuihin ja sillä selvä). Joko en osaa enää pakata tai sitten mun maallinen omaisuuteni on täällä ollessani kasvanut reilusti, sillä nyt lähti postitse jo yksi paketti enemmän kuin tänne tullessa ja olen koneeseen viemässä vielä kahta ylimääräistä laukkua (toinen on kyllä laatikko), kun tullessa oli "vain" yksi ylimääräinen.

Illalla kun asiat ovat järjestyksessä niin haen viimeisen red smothered burriton ja sitten eikai muuta tehdä kuin odotellaan aamua.

En yritäkään vetää tältä istumalta mitään yhteenvetoa vierailusta. Ehkä semmoinen seuraa sitten kun olen kotiutunut takaisin Suomeen ja pystyn jotenkin rationaalisesti asiaa ajattelemaan.

Sillä täytyy myöntää, että eilen illalla lähes tyhjässä kämpässä istuessani tuli kyllä aika haikea fiilis. Kyllä tätä paikkaa on voinut ihan kodiksi kutsua ja kyllä noita Flow Sciencen kavereitakin jää kaipaamaan. Katsotaan kuinka hyvin pystyn estämään turhat tunteilut tässä työpäivän lopulla.

Huomenaamulla sitten tavarat vuokrattuun pick-upiin ja suunta Albuquerquea kohti. Jos kone on ajallaan, niin viimeinen vilkaisu New Mexicoon tapahtuu noin puoli yhdeltätoista paikallista aikaa. Dallasin kautta Frankfurtiin ja sieltä sunnuntain aikana sitten Helsinki-Vantaalle.

Niin se vain 18 kuukautta sujahti. Eipä olisi uskonut.

Massiivinen kuvapläjäys

Otin itseäni niskasta kiinni näin viimeisenä netillisenä iltana (nettiliittymäni katkeaa huomenna, kun sain viimein tänään sen asian hoidettua) ja laitoin (uskoakseni) kaikki tässä välissä unohtuneet reissukuvat nettiin.

Yleisön toivomuksesta kokeilen nyt sitten Outi-serkunkin käyttämää "klikkaa kuvaa ja pääset suoraan kuvapalveluun"-ominaisuutta. Eli toisin sanoen, kun klikkaat ensimmäistä tuossa alla olevaa kuvaa, pitäisi sinun suoraan hyppäämän MyPhotoAlbumin vastaavaan kansioon (Itärannikolla).
Seuraavaa kuvaa klikkaamalla siirryttäneen sitten taas Dallasin kuvien kansioon. Jos jotain kuvia Suomessa otan ja jos siis pidän tuota kuvapankkia pystyssä (se alkoi taas vähän ottaa nuppiin pienten teknisten ongelmiensa takia), niin ehkä tätä tekniikkaa tullaan käyttämään.
Joskus aikaa sitten joku kyseli miksei bloginpitäjästä tai muista ihmisistä ole koskaan mitään kuvia esillä. Muista ihmisistä en osaa vielä ottaa kuvia ja ostin kameralle kolmijalan vasta vähän aikaa sitten. Noista uusista MyPhotoAlbumin kuvista löytyy parit Petri-kuvatkin, mutta tässä muutamia sieltä löytämättömiä vierailevan kuvaajan (Prasad) kamerasta löytyneitä otoksia. Kuvaaja itse löytyy viinilasin takaa piilosta, kuvassa nro 2. Elikkäs "courtesy of Prasad Tota" :

Dallas, osa 2 : Adolphus ja jekkua

2007 Flow-3D World Users Conference järjestettiin Adolphus Hotellissa Dallasin keskustassa. Selvästikin firmassa oltiin kuunneltu viime vuoden valituksia huonosta hotellin sijainnista ja tämä oli oikeasti hyvällä paikalla, esim. Dealey Plazalle (eli sinne missä on ne ruksit tiessä) käveli alle 10 minuutissa.

Hotelli oli myös aivan liian tasokas tämmöiselle tutkijan rentulle. Enpä muista kertaakaan, että olisin tuntenut olevani niin väärässä paikassa kun ensi kertaa aulaan astuin. Vaikka tiesin olen oikeassa paikassa, odotin että joku tulisi sanomaan, että herra on varmaan väärässä paikassa ja ohjaamaan ulko-ovelle.

Nähtävästi (Wikipediaa selailemalla) tuo hotelli on nimetty kymmenen parhaan amerikkalaisen hotellin listalle, joten se oli siis ihan virallisestikin liian hieno meikäläiselle.

Hotellin tiloissa oli myös Dallasin paras ravintola, viiden tähden French Room, johon ei ollut asiaa ilman pukua (The French Room at the Hotel Adolphus in downtown Dallas was named the best hotel restaurant in the US by Zagat) Eli jostain syystä ei ole kuviakaan. Sen sijaan parit fotot hulppeasta aulasta ja tuosta French Roomin sisäänkäynnistä tuli otettua.
Itse konferenssi oli samanlainen pikkukonferenssi kuin viime vuonna. Nyt taisi olla vähän vähemmän väkeä eikä ihan niin ympäri palloa kuin viime kerralla.

Vaikka bloginpitäjälläkin oli oma esityksensä tuolla pidettävänä, ei mitään jännitystä kyllä missään vaiheessa esiintynyt. Syitä olisi kyllä ollut, sillä esim. kenraaliharjoitus Santa Fessä vei vaivaiset puolitoista tuntia, mutta en esitykseen päin vilkaissutkaan sen jälkeen. No, en sitten jaksanut jännittää edes Dallasiin saapuessani vaan päätin ottaa konferenssistä kaiken ilon irti. Tämä siis tietty tarkoitti iltamenoja. Keskiviikkoiltana kävimme isolla porukalla syömässä ja sen jälkeen jatkoimme pienellä porukalla illanviettoa tuossa hotellin hienossa aulabaarissa.
Torstaina syöminen oli järjestetty Flow Sciencen puolesta, mutta iltaohjelma oli taas ihan omissa käsissä. Päädyin toisenlaisen tiimin seurassa hotellin kanssa samassa korttelissa olleeseen urheilubaariin (siis sports bar, millä omien kokemusteni perusteella tarkoitetaan suomalaisittain lähiräkälää). Ilmeisesti olimme matkalla siihen viereiseen vähän hienompaan paikkaan, ainakin luulen kuulleeni sen paikan nimen lähtiessämme hotellilta, mutta mulle tämä kelpasi oikein hyvin. Ilta oli kovin iloinen, varsinkin kun mulle tarjottiin kaikki juomat illan aikana kuten viimekin vuonna (on hyvä diili lähteä bisnesmiesten kanssa liikenteeseen).

Pilkku tuli kovin aikaisessa vaiheessa ja ehkä jotain oli tullut nautittua, kun neljään henkeen kutistuneen seurueemme matka korttelin toiselle puolelle kesti reilun tunnin. Puoli neljä oli hyvä aika mennä nukkumaan, kun konferenssi alkoi kuitenkin 8.30 ja oma esitys oli esitys nro 2.
Vaikka kokoushuone vähän heiluikin esitykseni aikana, niin kokous saatiin vietyä kunnialla loppuun. Takaisin New Mexicoon lennettiin tuon samaisen perjantain iltana. Olikin viimein aika keskittyä muuttotouhuihin.

Dallas, osa 1 : JFK ja tyhjyyttä

Tämän tutkijavaihdon viimeinen työmatka on sitten ohi. Viime viikolla järjestettiin vuotuinen Flow-3D-konferenssi naapuriosavaltiossa Texasissa. Kokouskaupungiksi oli valittu Dallas.
Itselläni ainoa kosketus kaupunkiin on aiemmin ollut parit vierailut sen lentokentällä. Sen lisäksi tulee tietenkin mieleen menneiden vuosien televisiosarja ja sitten vielä kauempaa historiasta JFK-jutut.

Aloitetaan siitä lentokentästä. Vaikka olenkin ollut niillä tätä Dallas/Fort Worthin kenttää (DFW) vilkkaimmilla kentillä, niin jotenkin tämä tuntuu paljon suuremmalta kuin ne. Ehkä ne on tuolla Texasissa halunneet tehdä kaikkia muita paikkoja fyysisesti isomman kentän tai jotain. Mutta kenttä on kyllä ihan miellyttävä paikka, kunhan ei ole kiire mihinkään. Tilaa on runsaasti, penkkejä jalkojen lepuuttamiseen ja runsaasti kaikenmoisia kauppojakin.

TV-sarjan maisemiin ei ollut aikaa lähteä käymään, joten ei siitä sen enempää. Southfork Ranch ei ole kuitenkaan kovin kaukana tuosta Downtownista, joten jos luppoaikaa tulee Dallasin reissuillanne, niin antakaa mennä vaan.
Sen sijaan käytin vähäisen vapaa-aikani (saavuin hotellille keskiviikkona noin klo 14.00 ja konferenssin ohjelma alkoi omalla kohdallani 17.30 eli hulppeat kolme ja puoli tuntia) turisteimalla JFK:n ampumapaikalla.

Kuten kaikki historian läksynsä lukeneet tietävät Amerikan Yhdysvaltojen 35. presidentti, John Fitzgerald Kennedy, ammuttiin Dallasissa marraskuun 22. päivä Herran vuonna 1963. Körötellessään kaupungin poikki pari luotia sattui lentelemään ensin kaulaan ja sitten vielä varmuuden vuoksi päähän (alla olevasta kuvasta voitte bongata ruksin tiessä, siinä se ensimmäinen luoti kohtasi herra Kennedyn, se toinen ruksi löytyy tuosta vähän matkaa oikealle).
Tapahtumapaikka taisi olla keskustan tärkein turistinähtävyys, sillä sen ympäristö oli oikeastaan ainoa paikka missä näin vähän enemmän ihmisiä ulkona. Samalla tällä alueella palloili myös paljon aiheeseen liittyvien lehtisten myyjiä, mikä alkoi ottaa päähän aika nopeasti. "Onneksi" olin ostanut ensimmäiseltä myyjältä ja pääsin lopuista helposti ohi vilauttamalla omaa lehdykkääni jo kaukaa. Myös Kuudennen Kerroksen museo tuli kierrettyä. Se ei suoraan sanottuna tarjonnut mitään uutta, vaikka omat tietoni perustuivat pääasiassa Oliver Stonen leffaan. Mutta kaipa tämän vapaa-ajan olisi voinut huonomminkin käyttää.

Asiaan liittyen olisin kovasti halunnut päästä käymään Lee Harvey Oswaldin haudalla, mikä sijaitsee Fort Worthin puolella, mutta se olisi vienyt hieman liikaa aikaa (auton kanssa varmaan reilu tunti). Jos joskus Dallasissa pidempään viivyn, niin sillä kertaa sitten.
Pääasiallisena fiiliksenä kaupungista jäi mieleen tyhjyys. Enkä ilmeisesti ollut ainoa konferenssiin osallistunut, joka oli samaa mieltä. Keskustan kadut tuolla Dallasissa olivat, riippumatta siitä mihin aikaan siellä liikkui, erittäin tyhjiä ihmisistä. Usein saattoi nähdä useita kortteleita eteenpäin ja huomata olevansa ainoa näkyvissä oleva ihminen. Ravintolat ja ne muutamat pikaruokapaikat tuntuivat olleen jopa luonasaikaan tyhjillään. Ihmettelen vieläkin missä ne kaikki tuolla alueella olevat ihmiset oikeasti olivat piilossa.

Tuo tyhjyys tuntui todella epätodelliselta ja vähän pelottavaltakin.

Vakioasiakas ja miehen puolikas

Kuinka usein teille käy niin, että sillä aikaa kun jonotatte tekemään tilausta läheisessä ruokapaikassa, keittiön puolelta moikataan leveän hymyn kera, kysytään viimeiset kuulumiset ja laitetaan valmis tilaukseni tiskille odottamaan samalla kun varmistetaan, että tulen tilaamaan varmasti sen mitä siellä keittiön puolella juuri äsken tehtiin?

Eli tilaus on odottamassa ennen kuin olet edes tehnyt tilausta...

No, mulle tämä käy aika usein, mikä ehkä kertoo sen, että olen aika ennalta arvattava vieras tuolla Bumble Bee's Baja Grillillä. Parit ensimmäiset kerrat kokeilin erilaisia burritoja, mutta sitten löysin omani ja olen sitä tilaillut siitä lähtien. Keittiössä hääräävät pääasiassa espanjaa puhuvat kaverit tuntevat mut jo näöltä, joten jos vain huomaavat mun tulleen paikalle, osaavat jo valmistaa sen Red Smothered Burriton (punaisella chilillä päällystetty kanaburrito, ei löydy listalta) valmiiksi.

Osaakohan sitä Suomessa elääkään ilman tuota perjantain vakioateriaa? Kaipa osaa, kun olen osannut elää täällä ilman sitä Suomessa syömääni lauantain vakioateriaa. Ehkä tätä hyvää palvelua kuitenkin jää kaipaamaan.

---

Olen sen jotenkin aina tiennyt, että mun miehisyys on vähän huonoissa kantimissa ja nyt se varmistuikin. Popular Mechanics-lehti julkaisi tämän listan ja enhän mä noista osaa edes puolia tehdä tai siis muutamista en ole varma, kun ei ole tarvetta tullut eteen. Ehkä mä olen sittenkin jopa (vai vain?) puolikas mies.

Kruisailua itärannikolla

Ensimmäisen autoilupäivän huippu saavutettiinkin heti aamulla, kun pääsimme oikein limusiinikyydillä hotellilta autovuokraamolle. Toki oli parit kommunikointiongelmat alussa ja pienet maksuvälineongelmat lopussa, mutta semmoisella elokuvista tutulla limusiinillä kulkeminen oli aika mageeta. Tilaa ja shamppanjalaseja pienen kylän tarpeisiin eikä se maksanut tavallista taksia enempää, mikä toki saattoi olla hotellin moka tai sitten heillä vain oli joku diili taksifirman kanssa.

Tästä oli tosiaan ainoa suunta alaspäin. En saanut vuokrattua haluamaani Dodge Chargeria vaan meille lykättiin astetta isompi auto (Chrysler Pacifica) eli semmoinen iso kaupunkimaasturi. Ehkä Amerikassa ollessa pitää kuitenkin ajaa ainakin kerran tuommoista isoa SUV:a. Vaikka siinä olikin ovat hyvät puolensa, en kyllä siitä alkanut matkan aikana tykätä.

Tylsän päivän valittuja luonto- ja turistikuvia :

Sivistyksen parissa

Teimme Lauran kanssa yhteispäätöksen, että vietämme New Yorkin osuuden toisen päivän omilla poluillamme. Syynä tähän oli yksinkertaisesti erilaiset intressit. Meikäläinen ei ole niitä innokkaimpia shoppailijoita ja Lauraa ei kiinnostanut vaeltaa tylsillä museoiden käytävillä koko päivää.

Jostain syystä olin nimittäin saanut päähäni erilaisia kaupungin esitteitä läpikäydessäni, että olisi ihan mielenkiintoista käydä tutustumassa joihinkin New Yorkin lukuisista museoista. Ensimmäisenä oli tullut mieleen, ehkä parien elokuvien takia, luonnonhistoriallinen museo. Toiseksi päätin valita omaksi yllätyksekseni taidemuseon! Ei oikeasti ollut mielessä tänne itärannikolle lähtiessäni.

Aloitimme siskon kanssa kuitenkin samalta suunnalta, sillä Lauran vierailema Neue Galerie oli korttelin pari päässä mun aloitusmuseosta. Toki kävimme kurkkaamassa myös Guggenheimia, mutta sisään emme olleet suunnitelleet menevämme. Olisimme vain ottaneet hökötyksestä ehkä kuvan, mutta koska paikka oli julkisivurempassa jäi sekin turistinähtävyys kuvaamatta.
En odottanut Metropolitan Museum of Artista paljoakaan, museon valintaa voisi sanoa täytteeksi, kun ajattelin ettei luonnonhistoriallisessa jaksaisi koko päivää kulkea. Osoittautui kuitenkin, että tämä taidehistoriallinen oli se päivän kohokohta.
Nuo ekassa kuvassa mainitut uusitut Kreikan ja Rooman taiteeseen keskittyvät huoneet olivat hienoja. Ongelma näissä patsaissa ja muussa roinassa on ikävä kyllä se, että näitä on nähnyt aika paljon aiemminkin. Kosketusetäisyydeltä tai kirjoista, mutta nähnyt kuitenkin. Se mikä teki niistä katselemisen arvoisia oli niiden arvolle soveltuvat esittelyhuoneet. Museorakennus oli ihan oma taideteoksensa.
Myös muut osastot olivat mielenkiintoisia ja niitä oli hyvin paljon. Nyt jätin käymättä monetkin paikat, esimerkiksi toisen kerroksen maalaukset eivät nyt niin kiinnostaneet. Siellä voi siis viettää toisen tai kolmannenkin päivän ihan helposti. Silloin voi vaikka ostaa audio tourin ja sivistää itseään ihan oikeasti (ja viettää oikeasti koko päivä museossa).
Taulupuolella kyllä tajusin, että suurimman osan maalauksistaan Uudessa Meksikossa maalanneen Georgia O'Keeffen taulut näyttivät ihan kiinnostavilta. Luulen, että joudun tekemään vähän aikaa kalenteriin, jotta pääsen käymään Santa Fessä olevassa O'Keeffe-museossa ennen lähtöäni. Tietenkin heillä on juuri nyt joku muutostyö tekeillä, eivätkä päägalleriat ole avoinna kuin vasta 20. päivän jälkeen, joten on ehkä hankalampaa kuin kuvittelisi. On se kumma, kun on ollut samassa kaupungissa 17 kuukautta, enkä ollut edes harkinnut siellä käyntiä ennen tätä New Yorkin keikkaa...
Päivän pääkohteeksi valittu American Museum of Natural History ei ollut ihan niin hyvä kuin olisin toivonut. Sekin oli hirveän iso, kuten Met, eli jalat eivät saaneet lepotaukoa laisinkaan.
Ehkä mulla ei ollut vain dinosauruspäivä, joille oli oikeastaan varattu yksi kerros museosta. Tai ehkä tuolla se sama väljyys mikä oli Metissä jees, ei ollut ihan niin jees, kun joutui tarpomaan liian pitkiä matkoja löytääkseen niitä mielenkiintoisia paikkoja (esim. inkojen metallurgiasta kertonut nurkkaus). Tai sitten mua vaivasi se, ettei asioista kerrottu mielestäni tarpeeksi vaan kaikki esittelyt jäivät kovin pintapuoleisiksi sekä tylsistä että mielenkiintoisista aiheista. Olen ihan varma, että ne pikkuihmisetkin haluaisivat lukea enemmän asioista. Vaikka ne nyt oppisivatkin hakemaan lisää tietoa jostain muualta, mun mielestä tommoinen ulkoistaminen on väärä lähestymistapa museolta.

Kohtuullisen kokoinen hedelmä

Koska Laura on käsitellyt mukavan kattavasti lomailuaan täällä Ameriikan Ihmemaassa ja koska olen liikkunut pääosin hänen seurassaan, ei uutta kirjoiteltavaa oikeastaan nytkään ole. Jos ette Lauran blogia ole aiemmin lukeneet, niin osoite on http://laurajakaisa.blogspot.com/ ja lomakertomukset alkavat jo syyskuun toiselta päivältä (ensimmäinen kirjoitus tämän sivun lopussa). Lukemisen arvoista jos haluaa tietää esimerkiksi mitä me New Mexicossa puuhastelimme.
En siis itse kuvaillut kotikaupunkiani sen enempää, vaan kameralla oli käyttöä kunnolla vasta itään lennettyämme.
New York, tai paremminkin Manhattan mikä oli ainoa näkemämme kaupungin osa, tuntui yllättävän kivalta paikalta parin päivän perusteella. Oliko syynä se, että pystyi taas oleilemaan tässä maassa ilman autoa vai joku muu?
Oli syyt mitkä tahansa niin bloginpitäjä joutui toisen kerran tämän reissun aikana toteamaan, etteivät kaikki isot kaupungit sittenkään ole ihan kauheita. Luulen, että tuossa kaupungissa voisi ehkä jopa asuakin. Aika hurjaa eikö totta...