Ensimmäinen tutustumiskierrokseni USA:n reissuni toiseen työskentelykohteeseen eli University of Alabama at Birmingham - nimellä kulkevaan opinahjoon alkoi kahden Santa Féssä vietetyn viikon jälkeen.
Lähtöjärjestelyt jätin tavan mukaan viime tinkaan. Olin tietenkin unohtanut kysyä olisinko voinut jättää ylimääräiset kamat Flow Sciencen tiloihin (niin, en ollut vielä saanut kämppään avaimia, kun edellinen asukas oli lähdössä vasta seuraavana sunnuntaina), minkä takia otin riskin ja jätin nuo tavarat auton tavaratilaan matkan ajaksi. Olin sentään löytänyt lentokentän normaalitaksoja halvemman säilytyspaikan.
Tällä reisulla tapahtui sitten ensimmäinen lennon viivästys, mutta sekin vain hyvin minimaalinen, joka ei vaikuttanut jatkolentoihin laisinkaan. Albuquerquen kentällä lentokoneessa havaittiin joku vuoto ennen kuin matkustajien lastaus aloitettiin. Vuotoa he sitten tutkivat noin vartin ja kaiketi saivat tukittua, koska meidät päästettiin sisälle. Matka kulki Atlantan kautta. Ensimmäinen osa meni mukavasti nukkuessa, mutta toisella pätkällä joutui jo olemaan sosiaalinen, kun vieressä istuvalla oli pakottava tarve höpistä koko matkan ajan.
B'hamin kentälle saavuttiin iltamyöhään, mutta olin saanut maaliskuun reissulta tutulta työntekijältä kyydin majapaikalle. Kävi ilmi, että kaveri oli ollut töissä ja oli vielä menossa takaisin labraan, joten jätettyämme tavarat majapaikalle, menin vielä pariksi tunniksi työpaikalle. Ehkei se kovin kummallista ole, että töitä tehdään lauantaisin yhteentoista illalla, mutta sain selville, että tuossa labrassa suurin piirtein
kaikki tekevät töitä lauantaisin. Ihailtavaa, mutta kuten joku työntekijöistä sanoi, ei tuossa kaupungissa paljon muuta tekemistä olekaan. Vähän epäilen, mutta en saanut asiaan täyttä varmuutta tämän reissun aikana.
Pääsyy siihen miksi asia ei minulle selvinnyt oli se, ettei minulla ollut autoa käytössä ja kampusalueella ei oikein tapahtunut mitään koulu/työpäivän jälkeen, eikä varsinkaan viikonloppuisin. Labran henkilökunta oli kyllä kovin mukavaa väkeä ja luulen, että jos heillä ei olisi ollut suuria kiireitä tahoillaan, olisin varmaan saanut autokyytiä minne olisin halunnut. Mutta jos olisin lähtenyt muualle viikonloppuna olisin missannut kampuksella havaittavan
juhannusefektin, kun muuten aina autoja kuhisevat tiet olivat tyhjää täynnä ja hiljaisuuden rikkoi vain satunnaiset ambulanssin äänet (kampuksella on sairaala, joka on B'hamin isoin työnantaja). Jännä kokea tuo myös Ameriikassa!
Koska en siis reissannut minnekään, pystyy helposti päättelemään mitä sitä tuli tehtyä. Pääosan tai sanotaanko nyt rehellisesti, että koko reissun ajan tein vain töitä. Tätä edisti kyllä se, että juuri noihin aikoihin huomasin suuria ongelmia tekemissäni simuloinneissa ja ne vaivasivat
hieman liikaa (ei sen enempää niistä, niitä joita asia saattaa kiinnostaa on tiedoitettu jo aiemmin). Majoitustilojen läheisyyden kolmea ruokapaikkaa tuli käytettyä ahkerasti hyväkseen. Työasioihin keskittymistä auttoi runsaasti myös se ettei majapaikassa ollut laisinkaan nettiä (olisikohan tämä ollut syynä halpaan hintaa, toisaalta hekin olivat nostaneet kuulemma hintoja).
Yliopiston byrokratia oli toinen asia, joka myös jonkun verran hankaloitti asioita. Tietyllä tavalla mukava huomata, että hommat hoidetaan samalla tavalla riippumatta maasta, mutta... Pääasiallisesti oli kaksi ongelmaa : 1) minulla ei ollut avaimia labraan ja labran ovet ovat aina kiinni johtuen suuresta määrästä luottamuksellista dataa ja 2) minulla ei ollut mahdollisuutta kytkeä kannettavaani koulun verkkoon, koska minulla ei ollut yliopiston nettitunnuksia.
Labran pomo tiedosti ongelmani (jouduin koputtelemaan aina kun olin tulossa labraan eli aamuisin, lounaan jälkeen, jne.) ja selvitti mitä minun piti tehdä : selvitetään mitä avaimia minä tarvitsen ja täytetään yksi lappu. Tähän lappuun sitten hänen ja osaston pomon allekirjoitus. Kuulosti helpolta. Ongelmat ilmenivät vasta kun olin osaston pomon luona : minua ei oltu merkitty mihinkään papereihin eli en ollut virallisesti siellä hommia tekemässä! Selvä, mihinköhän ne kaikki Suomessa täyttämäni kaavakkeet oikein oli sitten mennyt. Kyllä olin ne mielestäni yliopistolle lähettänyt. En siis saanut avaimia vaan minut piti ensin saada yliopistolle kirjoille. Siitä kuinka se tapahtuisi, ei ollut ihan selkeää tietoa kenelläkään. Ensimmäisen viikon lopulla minulle soitettiin (tai siis viereiseen huoneeseen, koska eihän heillä ollut tietoa missä minä majailen) ja sanottiin, että minun pitää mennä sen ja sen luo sinne ja sinne rakennukseen. Sinne mentiin ja täytettiin taas joku lappu. Tämä henkilö, jonka luo menin, sanoi että tässä voi sitten mennä jonkun aikaa, kun se juuri täyttämäni lapun täytyy kiertää muutaman (muistaakseni sanoi viiden) eri tahon kautta ennen kuin asemani on virallistettu.
Kun olin sitten viimeistä arkipäivää kaupungissa, soitin tälle henkilölle. Hän, tiedusteltuaan asiasta muualta, kertoi että olisin virallisesti yliopiston tutkijoita (joka merkitsee sitä, että minulle myönnetään automaattisesti nettitunnukset) ja saisin avaimet ihan seuraavan viikon alussa. Hienoa. Toivotaan, että en joudu tekemään samaa hakukierrosta, kun olen seuraavan kerran sinne menossa, kun en mennyt seuraavalla viikolla niitä avaimia hakemaan (koska olin Santa Féssä).
Yliopistoon liittymättömistä tehtävistä tärkein (ja ainoa?) oli sosiaaliturvatunnuksen haku. Itseasiassa tämä oli ykkösenä tehtävälistallani. Ilman tuota numeroyhdistelmää ei paljon mitään pitäisi pystyä tekemään (paitsi, että olin tehnyt lähestulkoon kaiken tarvittavan jo ilman sitä). Olin vähän saanut semmoisen käsityksen, että haen sen jotenkin yliopiston kautta ja semmoinen fiilis jatkui käydessäni yliopiston ulkomaisten opiskelijoiden/tutkijoiden yksikössä. Siellä mielestäni ilmoittauduin yliopistoon (näin ei siis ilmeisesti tapahtunut, koska vaikka tein tämän heti toisena päivänäni, nuo edellä kuvaamani hankaluudet tapahtuivat) ja sain selville paikallisen sosiaaliturvatoimiston osoitteen. Paikka oli tietenkin ihan toisella puolella kaupunkia. Kyydin pyydettyäni ja saatuani, lähdimme työkaverin kanssa sitten eräänä päivänä lounasaikaan (koska toimisto meni kiinni kolmelta, aika kätevää eikö totta!) siellä käymään.
Vierailua toimistolle oli myös muilla tavoin hankaloitettu : rakennuksen edessä oli portit, jolla joutui ilmoittamaan käynnin syyn ennen kuin pääsi sisään; ennen kuin pääsin sisälle rakennukseen, mukanani ollut laukku käytiin läpi siltä varalta etten kuljettanut mukanani mitään vaarallista, siitä huolimatta että olin juuri sanonut ettei siellä ollut mitään muuta kuin papereita. Tämän jälkeen istuttiin odottelemaan, että pääsen tiskille asioimaan. Ei onneksi joutunut odottelemaan kuin 10min. Tiskille päästyäni ja kaivettuani kaikki mielestäni tarvittavat paperit, virkailija kysyi missä osoitteessa aion asua maassa ollessani. Sanoin rehellisesti, että olen suurimman osan ajasta Santa Féssä ja saan vastaukseksi, että siinä tapauksessa minun pitää hakea numeroa Santa Féssä! Kiva. No, onneksi saan palkkaa Suomesta. Muuten olisin tästä syystä johtuen joutunut olemaan jonkun aikaa ilman palkkaa.
Sain otettua Birminghamista sentään hieman useampia kuvia kuin Santa Féstä kahden viikon aikana, syy tähän varmaan oli se että kävelin paikasta toiseen ja oli aikaa kaivaa kamera esiin toisin kuin autolla suhatessa.
Lähimmässä turistikohteessa, Vulcan Park, olin käynyt jo maaliskuussa (tuo ensimmäinen kuvakin oli maaliskuulta). Tuossa puistossa on sitten Vulcan-patsas, joka on maailman suurin valuraudasta valmistettu patsas ja suurin koskaan USA:ssa valmistettu patsas. Vulcan-patsas ei esitä Mr. Spockia vaan on antiikin Rooman mytologian hahmoja : Vulcan (onkohan se suomeksi jotain muuta, enpä tiedä) = tulen ja tulivuorten sekä raudan jumala. Olisihan tuolla kaupungiss ollut ihan kiinnostavia museoita, varsinkin ihmisoikeusasioita käsitteleviä (Martin Luther King Jr. on varmaan kaikille tuttu ja Four Little Girls-tapaus ainakin itselleni), mutta ne nyt tällä kertaa jäivät. Luulen, kyllä että niissä tulee käytyä seuraavalla kerralla.
Birmingham vaikutti lopulta ihan OK kaupungilta. Kyllähän mulle vähän sanottiin, että paikan rikostilastot on hieman huononlaiset ja että ilmastokaan ei olisi kaikista paras (kuumaa ja kosteaa, kesäisin tornaadoja). No, ei mua kertaakaan hakattu ja vain kerran jouduin kokemaan "pikku" sadekuuron, jonka jälkeen aivan kaikki päällä olleet vaatteet joutuivat kuivaukseen sateenvarjosta huolimatta.
Luulen, että tämä työskentelyjärjestely kahdessa melko erilaisessa kaupungissa tulee olemaan ihan mielenkiintoista.
[Viimeinen kuva on sitten taidetta. Kampusalueella oli monia erilaisia metallisia häkkyröitä, joista pääosa oli aika mitään sanomattomia, tosin oli siellä mielenkiintoisiakin. Ehdoton suosikkini oli tämä, vaikka se ei nimensä perusteella kyllä esittänytkään pupua]
