Young and unexperienced

USA:n kiertueeni alkoi työosuudella, joka ei tässä tapauksessa ollut mikään paha rasti. Kyseessä kun oli vanhojen tuttujen tapaamista Flow-3D World Users Conference:n merkeissä Seattlessa. Eli toisin sanoen käyttämäni mallinnussoftan käyttäjäkonferenssi, jossa aiempien vuosien perusteella kuullaan puolet ajasta esityksiä patojen suunnittelusta, niiden vaikutuksesta jokien virtauksiin ja kalojen käyttäytymiseen ("those dam presentations", kuten eräs näistä esittäjistä vitsikkäästi asian laittoi). Näin niinkuin vähän kärjistetysti. Vuosien mittaan on alkanut tuntua siltä, että tommoisia simulointeja voisi olla ihan kiva joskus tehdä eli aivopesu on toiminut aika hyvin.

Kuten yleensäkin konferensseissa, päivät oli pakattu oikestaan niin täyteen kuin vain järkevästi oli mahdollista. Näin ollen tiesin, ettei konf.päivinä kerkeisi mitään kaupungista näkemään, joten yritin olla fiksu ja matkustin paikalle jo pari päivää ennen ohjelman alkua. Suunnitelmat eivät nyt kuitenkaan aina tunnu toteutuvan...

Matkustin maanantaina ja koska lähtö Helsinki-Vantaalta oli aika aikaisin (6.45) ja kun pakkaaminen oli erinäisistä jutuista johtuen vähän myöhässä, en tullut nukkuneeksi edellisenä yönä käytännössä lainkaan. Kun matkustaminen Helsingistä Seattleen kesti melkoisen kauan ja kun jostain syystä en tälläkään kertaa pystynyt nukkumaan koneessa (vaikka yleensä jos olen tosi väsynyt, siihen pystyn), ei ollut ehkä kovin suuri yllätys, että vähän väsytti kun saavuin hotellille.

Ratkaistakseni tämän väsyongelman ja suunnitelmien välisen ristiriidan, päätin ottaa pienet parin tunnin nokoset ja lähteä sitten vilkuilemaan ympärilleni. Kello oli noin kaksi iltapäivällä, kun ummistin silmät. Kun avasin ne, ihmettelin ensin miksi ulkona on niin pimeää ja sitten aavistelin pahinta. Kyllä, olin nukkunut vähän enemmän kuin sen kaksi tuntia ja kello oli nyt kolme aamuyöllä!

Vähät välitin siitä, että päivä oli "hukattu", laitoin kellon herättämään ja jatkoin unia. Joo, mä pystyn nukkumaan ihan käsittämättömiä aikoja...

Heräsin sitten ihan kellon mukaan aamiaiselle, joka ei muuten kuulunut hotellin hintaan. Päätin käyttää hotellin yhteydessä olevan ravintolan tarjontaa hyväkseni ja aamiainen osoittautuikin hyväksi, mutta hieman liian kalliiksi. Voi myös olla, että joko tuossa aamiaisessa oli jotain vikaa tai sitten vatsani ei ollut vielä oikein toipunut kaikesta matkustamisen stressistä. Hotellihuoneeseen päästyäni ja juuri ulkosalle lähtöä valmistellessani, vatsa kertoi että kannattaa muuten juuri nyt juosta pöntölle.

Sängyn ja vessan väliä juoksentelinkin sitten aika monta tuntia ennen kuin Imodium(R) kunnolla pääsi vauhtiin. Siinä vaiheessa olikin sitten vähän into hiipunut mistään mukavasta kaupungin katselusta ja päätin pitää toisenlaista lomaa. Siinä se toinenkin ja viimeinen kokonainen vapaapäivä Seattlessa hurahtikin kuin siivillä. Nyt jo vähän harmitti.

Kolmantena päivänä alkoikin konferenssi, mutta onneksi vähän vapaammissa merkeissä eli vuorossa oli kaksi training class:iä. Käytännössä näissä siis demottiin softan uusia ominaisuuksia. Omaksi onnekseni ensimmäinen sessio oli lisämaksullinen ja koska se ei käsitellyt minua koskevia ominaisuuksia, en ollut osallistumassa siihen. Sen sijaan hyödynsin tämän session alussa ollutta aamiaistarjoilua (johon en olisi siis ihan virallisesti ollut oikeutettu, onneksi kiltti Amanda antoi mun kuitenkin siitä syödä) ja täysin vatsoin päätin hyödyntää aamupäivän niin hyvin kuin vain mahdollista.

Koska aikaa oli rajoitetusti, päätin suunnata vain Seattlen tunnetuimmalle maamerkille ja sen ympäristöön. Tämä maamerkki on tietenkin siis Space Needle.
Matkan neulalle tein historiallisella nähtävyydellä, eli MonoRailillä. Kummatkin (Needle ja Rail) valmistuivat Seattlen maailmannäyttelyyn vuodeksi 1962. Juna ei ollut kovin kummoinen (en kyllä odottanutkaan), mutta tornista avautui ihan kivat näkymät ympäristöön. Ikävä kyllä päivä oli sitten ainoa pilvinen päivä mun vierailun aikana, joten lähistön korkein vuori Mount Rainier ei tietenkään näkynyt ("mount rainier from seattle" kuvahaulla saa semmoisia klassisia näkymiä, jotka multa jäi ottamatta). Mutta mitäs tuosta valittamaan, oma vika kun väsyttää ja masu ei kestä.
Space Needlen ympärillä on alue, jota Seattle Centeriksi kutsutaan. Se sisältää huvipuistoa ja muuta viihdykettä. Itse suuntasin vähäisen aikani jatkoksi kahteen museoon tai paremminkin näyttelyyn.

Ensimmäinen oli Experience Music Project, joka on Paul Allenin (Microsoft, you know) rahoittama Seattlen musiikilliseen historiaan keskittyvä näyttely. Sen vetonauloina on esim. useat Jimi Hendrixin kitarat ja hotellien lautasliinoja, joihin Hendrix on hahmotellut biisien sanoja. Toki näyttelyissä käytiin kaikki muutkin tärkeimmät Seattle-bändit historian varrelta. Ihan mielenkiintoinen paikka, kovin pieni mun mielestä.
Toinen näyttely oli käytännössä saman katon alla ja sinne pääsi samalla lipun hinnallakin. Paikka oli Science Fiction Museum and Hall of Fame. Ei varmaan tarvitse paljoa selittää : paljon alkuperäistä "roinaa" monista eri scifi-leffoista ja sarjoista. Samalla tavalla pieni kuin Experience Music Project ja samalla tavalla ihan kiva paikka.

Aika kuitenkin loppui siis kesken ennen konferenssin kunnon alkua. Seuraavat päivät menivät esityksiä kuunnellen ja iltaisin ollessa sosiaalinen. Ekana iltana oli virallinen vastaanotto, johon kuuluivat parit ilmaiset juomat, jonka jälkeen jatkoimme valitulla porukalla syömään. Toisena iltana oli taasen järjestäjien tarjoama illallinen. Tämän aikana sekosimme tyhjennettyjen viinipullojen määrässä, tyhjennysvastuussa käytännössä kaksi suomalaista ja yksi puolalainen konferenssiosallistuja.

Konferenssin loputtua iltapäivä hurahti syödessä ja aikaisin nukkumaan mennessä, koska seuraavana aamuna oli edessä aikainen lento loman viettoon!

"Heräsin" ja kirjauduin pois hotellista klo 4 aamulla. Yllätyksekseni toinen konferenssiin osallistunut kaveri oli lähdössä lentokentälle samaan aikaan ja sain vähän herättyä siinä jutellessamme.

Loma alkoi ihan käytännössä, kun lento lähti Seattlesta klo 6.05 kohti uusia kaupunkeja. Tai niin tietenkin haluan kaikille uskotella. Loppujen lopuksi tähän mennessä ainoa kuva, jossa minua näkyy on otettu Seattlessa.
Eli voi ollakin, että en lähtenyt Seattlesta minnekään, vaan jäin sinne kittaamaan kaljaa tai sitten olen jo tullutkin Suomeen ja haluan vain kaikkien luulevan, että olen USA:ssa...

2 tuntia ihan Wienissä

Jo ennen lähtöämme konferenssiin, olimme Wangin kanssa panneet merkille, että meillä olisi jokunen tunti luppoaikaa paluumatkalla. Tarkemmin ottaen siis, jos pääsisimme matkaan Leobenistä suurinpiirtein heti kun konferenssi loppuisi, meille jäisi aikaa vähän hengailla Wienin päässä.

Suunnitelma meni melkein heti alkuunsa möngään, kun lähes myöhästyimme junasta. Näin onneksi ei käynyt ja saimme samalla matkaseuraa yhdestä konferenssiin väestä. Matka kului jutellen ja jälleen maisemia ihaillen.

Wienissä reittimme erkanivat ja jatkoimme Wangin kanssa aiempien suunnitelmiemme kanssa. Tai siis eihän meillä ollut muita suunnitelmia kuin että pitäisi päästä jonnekin jossa olisi jotain katseltavaa (keskustaan?), mutta eihän meillä ollut aavistustakaan kuinka mestoille päästäisiin. Saimme kysymällä selville, että kannattaa ottaa tietty ratikka ja jäädä pois oopperan kohdalla. Ja näinhän me teimme, kun improvisointi ei tässä tilanteessa tuntunut järkevältä.
Homma oli oikeasti aika helppo ja oopperatalokin aika helposti huomattava. Paikan päällä ensimmäiseksi hyppäsi silmiin se, että paikka oli kyllä ihan täynnä turisteja ja kaikenlaisia puoteja. Meidän kohdallamme ongelmaksi oli muodostua se, ettei meillä ollut tietenkään mitä käsitystä oliko tuolla jotain must paikkoja bongattavana eli emme yhtään tienneet mitä talsia. Näin olen päädyimme kiertelemään aika sattuman varaisesti, mutta ilmeisesti löysimme jotain tärkeitä paikkojakin (no, ainakin sen oopperatalon...).
Ennen keskustasta poistumista hoidimme pois alta sen tärkeimmän eli syömisen. Löysimme sattumalta erinomaisen pizzerian tai ainakin tilaamamme pizzat olivat aivan mielettömiä kummankin meidän mielestämme. Jos nyt oikein muistan sen päätäytteinä oli lohi, savukinkku ja parmesan-juusto. Ruokajuomana tilaamamme oluet paljastuivat ihkaoikeiksi Budweisereiksi eli siis tsekkiläisiksi Budweiser Budvareiksi (joka P-Amerikassa tunnetaan jostain syystä vähän erinimellä, Czechvar). Ensimmäinen kerta kun maistoin ja oli se parempaa kuin se Amerikan serkku.

Matka keskustasta lentokentälle meni ihan suunnitelmien mukaan, mitä nyt vähän hoppu taisi tulla, mutta semmoista sattuu. Lentokentällä tämän hopun takia vähän harmitti, kun lähtöselvitystiskien kertoviin tauluihin ei oikein voinut luottaa. Finskin tiskeiksi ilmoitettiin jotain tyyliin 51-89 ja kun saavuimme noiden tiskien kohdalle, ne olivatkin täysin Austrian Airlinesin eikä missään näkynyt sinisiä värejä. Kysyttyämme lähimmältä virkailijalta selvisi, että Finnairin lähtöselvitys tapahtui aivan terminaalin toisessa päässä, tiskeiltä 4-5!

Löysimme kuitenkin tiskit ja pääsimme lentämään takaisin koto-Suomeen. Itselläni edessä olikin sitten kolmen päivän aika valmistautua uuteen vähän pidempään reissuun Atlantin toiselle puolelle!

Leobenin konferenssoinnit

Matkakirjoitukset lähtevät liikkeelle jonkun verran suunniteltua myöhemmin (ja toisaalta se tuntuu nytkin tökkivän huonon yhteyden takia). Keskeltä metsää ei löytynytkään nettiä ihan niin helposti, mutta siitä myöhemmin (todennäköisesti paljon myöhemmin) ja pikkuhiljaa samoihin aikoihin varmaan tulee myös lisää kuvia näytille.

Matkailukausi lähti liikkeelle siis Itävallasta syyskuun toiselta viikolta. Itävaltaan matka suuntasi yksinkertaisesti siitä syystä, että siellä pidettiin konferenssi, joka on ainakin nimellisesti konferensseista lähimpänä omaa työtäni. SteelSim 2009 tai pidemmältä nimeltään 3rd International Conference on Simulation and Modelling of Metallurgical Processes in Steelmaking järjestetään joka toinen vuosi ja kerää yhteen (pääasiassa Euroopan) simulointiporukkaa kohtuullisen paljon. Tänä vuonna toki taloudelliset syyt estivät useammankin henkilön paikalle pääsyn ja uskoisin ettei konferenssin pitäminen hieman syrjäisessä kolkassa auttanut asiaa. Seuraavalla kerralla konferenssi uudistuu ja yhdistää voimat kolmen muun konferenssin kanssa sekä samalla pitopaikka siirtyy vähän helpommin saavutettavaan paikkaan.

Itse pääsin mukaan vähän vapaamatkustajana, kun en ollut pitämässä yhtään esitystä paikan päällä. Toki olin saanut nimeni mukaan kahteenkin konferenssissa esitettyyn paperiin, mutta stressi oli paljon paljon pienempi. Varsinainen labramme edustaja olikin työhuoneen toinen asukki. Siitä olikin aikaa, kun viimeksi olin konferenssiin matkaamassa jonkun toisen kanssa.

Muutakin totutusta konferenssimatkailusta poikkeavaa oli jo etukäteen tiedossa. Koska Leoben ei ole ihan niitä suurimpia kaupunkeja edes Itävallassa eikä siellä ole näin ollen tietty lentokenttää, ei normaali konferenssiliikkuminen (lentokone + taksi) onnistunut.

Tavallisuudesta poikkeava matkasuunnitelma oli lopulta erittäin mukava lisä reissuun. Alku meni siis kuten normaalistikin eli lensimme suoralla lennolla Helsingistä Wieniin. Lentokentältä hyppäsimmekin sitten lentokenttäbussiin, jonka reitti kulki haluamamme juna-aseman kautta. Itse junamatka Wienistä Leobeniin oli suora ilman junien vaihtoa, joten pystyimme täysin siemauksin nauttimaan todella upeista vuoristonäkymistä, jotka alkoivat viimeistään puolimatkasta.

Leobeniin saavuttuamme ensimmäinen hämmästys oli se, että betonilaatikkomallisen hotellimme vieressä oli täysin ympäristöön (siis sekä betoni että kaupunki) sopimaton kylpylärakennus. Nimikin kertoi toki paljon (Asia Spa), mutta en olisi sen perusteella osannut odottaa kiinalaishenkistä ratkaisua.
Syyn siihen miksi näin oli tehty saattoi löytyä hotellialueen reunalta (siitä mistä tuo edellinen kuva otettiin). Sieltä nimittäin löytyi samanhenkinen portti, joka oli plakaatin perusteella lahja Leobenin sisarkaupungilta, Xuzhou:lta, Kiinasta. Näin kylpylä ei ollut aivan orpona tuon tyylinen, mutta ei ne sinne oikein kuitenkaan sopineet.
Muu Leoben oli taas semmoista kuin oli osannut odottaakin, pieni nukkuva itävaltalaiskaupunki. Moni sanoi, että paikka olisi loistava paikka viettää rauhallisia eläkepäiviä, kun paikka tuntui todella uinuvan pienine kahviloineen ja puistoineen. Voi olla, että kun lukukausi alkaa yliopistolla, paikka vilkastuu merkittävästi (noin puolet keskustan alueesta on itse asiassa yliopistoa). Joka tapauksessa olimme kiertäneet mielestämme koko keskustan alueen noin puolessa tunnissa.

Oltiin paikasta mitä mieltä tahansa, yhdessä asiassa olivat kaikki joiden kanssa juttelin samaa mieltä : paikallinen olut oli erinomaista! Eli ihan mahtava paikka...
Konferenssi meni mukavasti ja järkkäsin vissiin itselleni matkan Ukrainaan ensi keväälle tai ainakin niin innokkaasti mulle matkaohjelmaa jo järkättiin.

Missäs sitä ollaan?

Jotkut saattavat tietääkin, että olen tällä hetkellä tien päällä ja olen ollut siellä itse asiassa jo noin viikon ajan. Samaiset henkilöt saattavat myös tietää, että toivuin ennen tätä reissua käytännössä vain viikonlopun edellisestä matkasta.

Näin ollen onkin ihan ymmärrettävää pohtia, että missä ihmeessä ne reissukirjoitukset oikein viipyvät!

Sen kun tietäisi, mutta ennen kuin kunnon kirjoitukset alkavat vuotaa esiin, niin tässä vähän ennakkofiiliksiä karttojen muodossa.

Euroopan kiertue - suoritettu

Työmatka Leobenissä pidettyyn konferenssiin sekä pikapyörähdys Wienissä paluumatkalla.

Erikoista : matkaseuraa sekä että tuli käytettyä muitakin liikennevälineitä kuin lentokonetta ja taksia

USA:n kiertue - käynnissä

Yhdistetty työ- ja lomamatka maista pa[ täytä mielesi mukaan ]aan.

Ensimmäinen kohde : Seattle (konferenssi eli se työosuus)
Toinen kohde : Utah (kansallispuistoja)
Kolmas kohde : Yellowstonen kansallispuisto
Neljäs kohde : New Mexico (sosiaalinen vierailu ja vanhojen muistelu)

Uutisia yläilmoista

"Air France kieltää miehiltä lapsien vieressä istumisen"

Meanwhile back in Finland

Lentoyhtiöt vievät leivänkin pöydästä

Ja matkustaminen on kuolemaksi

"Maailman ensimmäisestä lentovuorosta 90 vuotta"

Vakioasiakas?

Suomi sitten meni ja hävisi. En seurannut peliä suorana, kun olin vähän kiinni töissä ja muistin pelin vasta, kun minulta siitä kysyttiin. No, onneksi sentään Linda teki viimein maalin.

Onneksi Ruotsi hävisi myös.

Luulen, etteivät muut kuin Laura ehkä muista, että kauan aikaa sitten Santa Fessä asuessani (kyllä, siitä on jo kauan aikaa) sain tehtyä eräästä ruokapaikasta vakiopaikkani. Jopa siis siihen pisteeseen asti, että ruoka oli jo melkein valmiina ennen kuin sain sen tilattua ja sitten kun kerran tilasin normaalin annoksen lisäksi jotain ihan muuta, niin oltiin heti kyselemässä kenelle se on menossa ja voi sitä peitellyn pettymyksen määrä, kun kävi ilmi, että vain siskolle.

Nyt ollaan päästy askel lähemmäs tätä kätevää tilaa myös täällä Suomessa. Käydessäni tänään Stadin Kebabissa (Leppävaara) tuttu kaveri tiskin takaa kysyi heti sisään saapuessani : "Laitetaanko se tavallinen?"

Toki vierailujen lukumäärä on ollut tässä viime aikoina kasvussa, kun noi työajat on vähän lipsunut miten sattuu. Mutta mielestäni olen jakanut kebabini aika tasaisesti tuon Stadin ja radan toiselta puolelta löytyvä RT Grillin välillä.

Katsotaan ruvetaanko tässä nyt suosimaan "tuttua" paikkaa enemmän vai mitä käy?

Tanssin syvin olemus

Uusien tutkimusten mukaan Petriä nähdään tanssilattialla vielä nykyistäkin vähemmän.

"...laadukkaat miehet tanssivat parhaiten."

"Tanssityyli paljastaa persoonallisuuden"