Hyvä päivä

Kun tässä on viimeiset kaksi viikonloppua vietetty labrassa istuen ja muutkin ajat vähän liikaa töitä tehden, oli vähintäänkin yllättävää huomata, että kotimatkalla tulikin todettua itsekseen "tänäänhän oli mukava päivä!". Yleensähän sitä koko kotimatka menee työasioita miettiessä.

Asiaa hetken pohdittua, päädyin siihen, ettei syynä ollut pelkästään se kuinka juuri tämä päivä sujui vaan vähän menee myös aikaisempien tapahtumien piikkiin.

Ensimmäinen viime aikojen merkittävä positiivinen tapahtuma on se, että sain kaavittua vähän aikaa shoppailulle. Tai siis olin jo pitemmän aikaa suunnitellut erästä ostosta ja sain sen viimein viime viikolla tehtyä. Eli kävin ostamassa yhdet parit kenkiä. Hintaa niille tuli 155 euroa. Ja en voisi olla tyytyväisempi ostokseeni!
Vaikka ne ovatkin rumemmat kuin ne vanhat...

Toinen erittäin hyvä juttu on se, että eräs pitkään vaivannut ongelma yhdessä monista projekteista tuli (ainakin osittain) ratkaistuksi. Ongelma oli sen verran harmittava, ettei tosiaan haittaa vaikka se vieläkin vaatii säätöä ja eikä haittaa sekään, että jos olisin vähän miettinyt asiaa hommaa aloittaessani, ongelmaa ei olisi edes syntynyt. Töissä on muutenkin tuntunut siltä, että kova puurtaminen välillä palkitsee. Ei siis pelkästään tuon projektin kohdalla.

Mutta tämän päivän hyvä mieli johtui kyllä paljolti siitä, että tämä päivä meni juurikin niinkuin olin sunnuntai-iltana toivonutkin.

Kaikki alkoi siitä, että heräsin kellonsoittoon. Tämä ei tosiaan ole kovin normaalia tässä taloudessa. Yleensä torkutan kelloa, kunnes jossain vaiheessa laitan torkunkin pois ja herään joskus ihan omituiseen aikaan. Ja sitten ollaankin labrassa taas iltaan asti.

Mutta tänään siis heräsin ja nousin sängystä kellon mukaan. Se miksi tämä oli päivän onnistumisen kannalta hyvinkin merkittävää oli se, että tänään alkoi vetämäni kurssin luennot ja olisi ollut erittäin ikävää, jos olisin nukkunut pommiin ja olisin joko missanut luennon tai mikä vielä ikävämpää, olisin joutunut laittamaan pomon luennoimaan. Kurssi kun oli juuri siirretty kokonaan meikäläisen vastuulle. Luentoon liittyy muutakin hyvää kuin se, että kerkesin paikalle. Luentokalvoja ei oltu nimittäin vielä edes aloitettu viime perjantaina kotiin lähtiessäni vaan kokosin ne vasta viikonlopun aikana ja itse esityksen harjoittelu oli jäänyt, no ehkei ihan kokonaan, mutta aika lailla väliin. Sen takia olin hyvin tyytyväinen itseeni, kun en ihan koko ajan vilkuillut luntteja seinältä ja pystyin kertomaan asioista juuri niin luontevasti kuin vain omasta mielestäni olin kykenevä. En ollut tosiaan aiemmin tuota kurssia luennoinnut, joten vähän ylimääräistä jännitystä oli mukana.

En toki tiedä saivatko opiskelijat luennosta mitään irti, mutta se ei mua tällä hetkellä oikeasti nappaa yhtään.

Loput päivän positiiviset fibat tulevatkin siitä, että sain järkättyä näinkin aikaisessa vaiheessa ensi kuun konferenssireissuni. Järjestelyt pitivät sisällään kolme asiaa : lennot, hotelli ja konferenssiin rekisteröitymisen.

Lennot olivat positiivinen ylläri. Ensiksi sain selville varausjärjestelmän uusien sivujen sijainnin (kiltisti sihteeriltä kysyen) ja sen lisäksi siihen liittyvät uudet käyttäjätunnukset (nämä kaivoin koulun nettisivuilta). Sitten yllätti lentojen hinnat, kun en osannut odottaa niin pientä loppusummaa. Lennän kuitenkin juuri talviolympialaisten alkamisen aikoihin ja lennän kisoja toiseksi lähimpään isoon kaupunkiin (eli kisat Vancouverin alueella, lennän Seattleen, josta ajaakin ensiksi mainittuun kolmessa tunnissa). Kuvittelin, että lennot olisivat ihan täynnä tai törkeän kalliita, kuten Vancouverin hotellit kisojen aikana.

Hotellin kohdalla olen iloinen taas siitä, että sain puhuttua itselleni hyväksynnän varata sen kalliimman majoitusvaihtoehdon, joka sijaitsee vastapäätä konferenssikeskusta.

Konferenssiin rekisteröitymisen kanssa onnistuin puolestaan pitkästä aikaa hoitamaan homman ennakkorekisteröitymisen vielä ollessa voimassa, mikä tarkoittaa sitä että säästin hinnassa 100 doltsua. Kun ottaa huomioon myös sen, että viime konferenssin yhteydessä tein peliliikkeen ja hommasin itselleni tuon järjestävän organisaation jäsenyyden ilmaiseksi täksi vuodeksi, säästin hieman ennemmankin. Jos nimittäin olisin "ei-jäsen", hinta olisi noin $250 nykyistä enemmän.

Hyvä minä!

PS. Unohtu tämä, mutta ei kai kukaan ennättänyt tätä tässä välissä vielä lukea.

Vanhojen muistelua : Miehiset iltapäivät

Lätkää! x2!
En ole kiekkoa käynyt livenä katsomassa ikuisuuteen (15v tai vastaavaa), mutta nyt sitten tulee käytyä otteluissa kaksi kertaa kuukauden sisällä. Ihan kummallista menoa...
Kaljaa!
Karhua!
Siis sitä eläintä. Niinkuin lautaselta. Ei siis mitään tuohon edelliseen kohtaan liittyvää...

Pojat pohjoisessa

Viime viikolla eteeni tupsahti nopealla varoitusajalla kutsu viikonloppureissulle Lappiin. Kutsu tuli labramme brassivaihtarilta, jonka pomo kotimaasta oli saapunut Suomeen parin viikon vierailulle. Ilmeisesti olivat yhteistuumin ajatelleet, että lunta olisi aika kiva nähdä ja kun sitä ei täällä etelässä oikein ollut, niin olivat päättäneet suunnistaa pohjoisemmaksi sitä metsästämään.

Sen suurempia suunnitelmia ei pojilla ollut, kun minä asiasta ekan kerran kuulin. Tällöin päädyin ehdottamaan, että eikös se Rovaniemi olisi ihan jees paikka... Siellä voisi olla jonkun verran lunta ja vaikkei olisi, niin ainakin Joulupukki on siinä lähettyvillä tavattavissa.
Ehdotus oli vissiin tarpeeksi hyvä, koska löysin itseni pari päivää tästä Rovaniemelle suuntavasta yöjunasta matkaseuranani kaksi brasilialaista ja yksi korealainen (vaihtarimme kämppäkaveri).

Tässäkään vaiheessa meillä ei ollut kunnon matkasuunnitelmaa, mitä nyt se Joulupukin paja oli tarkoitus käydä katsastamassa. Mitään hotellia emme olleet viitsineet varailla, vaan päätimme etsiä semmoisen kaupunkiin aamulla tullessamme.
Lumitilanne ei Rovaniemen keskustassa ollut kovin lupaava sinne saapuessamme ja kun lämpöäkin oli neljä astetta, matkaopasta alkoi vähän epäilyttää tuleeko reissusta yhtään mitään. Lauantaina ei oikeastaan tehty paljon mitään : kierreltiin kaupunkia niin pitkään kun oli valoisaa, käytiin Arktikumissa, syötiin ja juotiin.
Sunnuntaiksi olimme jättäneet reissun kohokohdan eli Joulupukin pajan. Paikka on ehkä turistirysämäisin paikka mihin olen Suomen maaperällä koskaan törmännyt! Oikeastaan alueella ei paljon muuta ole kuin matkamuistomyymälöitä sekä poro- ja moottorikelkka-ajeluja. Toki myös napapiiri menee "sopivasti" kylän poikki. Niin ja tietenkin Joulupukki!

Joulupukin tapaaminen oli järkätty aika kierosti. Kieroa ei ollut se, että tämä episodi vei aika mukavasti aikaa. Väkeä ei ollut mielestäni kovin paljoa paikalla. Silti jouduimme jonottamaan omaa vuoroamme reilusti yli tunnin verran. Itselläni ei ollut hätää, mutta korealainen jäsenemme oli jo aamusta alkaen köhinyt aika pahanlaisesti, joten olimme kaikki vähän huolissamme hänestä (ja samalla myös itseästämmekin : ei kai tuo ole mitään tarttuvaa...). Kun viimein pääsimme tapaamaan paikan pomoa, olikin tilanne ohi noin minuutissa! Pientä jutustelua, foto ja pois! Tämänkö takia sitä jonotettiin niinkin pitkään... no, joo, mutta olihan se kuitenkin kivaa!
Ovella oli parissakin kohdassa kerrottu, että pukin tapaaminen ei maksa mitään. Tämä oli totta, mutta kyllä ne ihan ison maailman tapaan osasivat asiasta rahastaa. Omia kuvauslaitteita ei nimittäin saanut käyttää lainkaan tönössä. Näin ollen tuo kuva oli mahdollista hankkia vain ostamalla. Halvin kuva oli 25 euroa! Ja pakkohan semmoinen oli saada, en mä taida tuolla kovin usein käydä tulevaisuudessakaan, kun tähän ekaan kertaakin meni aika monta vuotta.

Reissu huipentui muutenkin tuolla Joulupukin kylässä, sillä siellä oli myös lunta! Ei sitä kovin paljoa ollut, mutta silleen että maa oli valkoisen peitossa. Oli oikein mukavaa nähdä kuinka isotkin ihmiset voivat oikeasti riemastua kunnolla lumen näkemisestä. Oikeasti varsinkin noiden brassien naamat alkoivat loistaa, kun pääsivät peuhaamaan lumeen ja tekemään lumipalloja! Ihan mahtavaa! Kyllähän sitä itsekin aina lumentulosta ilahtuu, mutta en ikävä kyllä ihan noin paljoa.

Vanhojen muistelua : Taas jorpakon takana!

Niille jotka eivät vielä asiasta tienneet, niin tuo pitkä USA:n reissu josta kirjoittelin aiemmin ei tosiaan jäänyt tämän vuoden viimeiseksi ulkomaan työreissuksi. Lähdin nimittäin alle kuukausi tuolta palattuani sinne takaisin. Ei toki samaan paikkaan. Tällä kertaa kohde oli enemmän itärannikon suunnassa, eli vanha "tuttu" Pittsburgh.

Matkalla ei tapahtunut suurempia hankaluuksia, mutta monia mainitsemisen arvoisia pikkujuttuja senkin edestä. Ensimmäiseen asiaan törmäsin jo Seattlen matkalla, koska silloinkin lentelin Amsterdamin kautta.

Mielestäni esimerkiksi Helsinki-Vantaalta suoraan Amerikan maahan lennettäessä ei lähtö eroa kovinkaan paljoa Eurooppaan lentelystä. Mitä nyt passia katsotaan ja lähtöselvityksessä kysytään oleskeluosoitetta USA:ssa, jne. Mutta Amsterdamissa on nyt kaksi kertaa lähtö sisältänyt eriskummallisen kuulustelun. Eli lähtöportilla ei päästäkään suoraan odottelemaan lentoa vaan...

Ensinnäkin jonotellaan, että päästään lentokenttähenkilökunnan kanssa keskustelemaan. Ne kyselevät olenko pakannut itse laukkuni, mitä olen maahan menossa tekemään, kuinka paljon maksoin lentolipuista, olenko kuljettamassa ruokaa mukanani ja muuta omituista. Koska kysely vaikuttaa miniversiolta USA:n maahantuloselvityksestä, epäilen että he haluavat karsia mahdollisesti USA:ssa käännytettävät jo tässä vaiheessa pois. Mutta silti juttu on mun mielestä ihan turhaa, kaiken lisäksi "kuulustelun" jälkeen joudutaan menemään vielä turvatarkastuksen läpi. Ihan turhaa sekin, kun yksi on jo tehty lentokentälle tultaessa.

Ja kaiken tämän lisäksi ne menevät vielä laittamaan perhanan tarran passiin!

Tarra on pieni, mutta se on niitä liian tuhdilla liimalla varustettuja joihin usein törmää levyjen hintalappujen kohdalla. Ainakaan mä en saanut tarraa irti ilman, että passiin jää ikävä liimainen alue jälkeen. Ottaa päähän tommoinen passin pilaaminen (varsinkin kun oma passini ihan kiilteli uututtaan ennen ekaa Amsterdamin keikkaa)!

Itse lentäminenkin oli myös aika seikkailu tällä kertaa. Kone oli ensinnäkin omasta mielestäni aikalailla liian ahdas noinkin pitkälle lentoreitille. Hyvä kun mahduin istumaan paikalle, kun polvet ottivat niin pahasti kiinni edessä olevaan penkkiin. Tarkoitus oli viimeistellä konferenssiesitystä, mutta en saanut ahdettua kannettavaa syliini siten että olisin sen ruutua pystynyt lukemaan, joten sekin jäi tekemättä. Se itse seikkailun tuntu tuli siitä, että en muista milloin olisi viimeksi ollut niin kovaa turbulenssia reissussa. Kone heilui aika runsaasti aika monta tuntia matkasta!

USA:n ensimmäinen pysähdyskenttä oli Newark, siinä New Yorkin kupeessa. Maahantulo on aina erittäin mielenkiintoinen, kuten tätä blogia lukiessakin on ehkä selvinnyt. Kuten saatatte ehkä tietää, nykyään USA:an tulevilta otetaan sormenjäljet kaikista sormista ja sen lisäksi vielä valokuva maahantuloselvityksen yhteydessä.

Nähtävästi aktiivisella USA:n matkailulla saa jotain etuja itselleen. Olin oman vuoroni yhteydessä ennättänyt jo vastailla niihin normaaleihin kysymyksiin (miksi olet tänne tulossa, mitä töitä teet kotimaassasi, jne.) ja valokuvakin oli otettu, kun tulikin outo kysymys : milloin olet viimeksi ollut USA:ssa?

Rehellisesti kerrottuani, mulle sanottiin ettei mitään sormenjälkiä tarvitsekaan antaa. Vähän rivien välistä luin, että ne olivat jo tallessa. Kysymysten esittäminen loppui siihen paikkaan, passi kouraan ja tervetuloa maahan!

Olisin toisaalta voinut hyvinkin viettää parikin tuntia tuossa selvityksessä, kun jälleen kerran jatkolento myöhästyi. Ensin puoli tuntia, sitten tunnin ja lopulta taidettiin päästä liikkeelle noin kaksi tuntia suunnitellusta aikataulusta myöhässä. Onneksi ei ollut toista jatkolentoa edessä vaan lento oli menossa suoraan Pittsburghiin. Iloinen olin myös siitä, että tuossa terminaalissa oli ihanan herttainen ravintola. Ruby's Diner on 40-luvun tyyliin sisustettu ketjuravintola ja tarjoilijoillakin oli asiaan kuuluvat asusteet. Sen lisäksi, että paikka oli oman tyylinen, olisi myös valitsemani burgerikin itsessään ollut pysähdyksen arvoinen! Kyllä se vain on niin, että jos oikeasti hyvän hampurilaisen haluaa, ainoa oikea paikka on USA.

Perimmäinen syy miksi Pittsburghiin matkustin, oli tietty työ eli siellä pidettiin yksi pikkuinen konferenssi (Materials Science & Technology), jonne oltiin paperi lähetetty ja jonne pieni bloginpitäjä oltiin lähetetty pitämään siihen liittyvä esitys. Esitys oli vähän vaiheessa vielä edellisenäkin iltana ja näin ollen ei mennyt mitenkään mieltäylentävästi, mutta ei nyt ollut mikään suuri katastrofikaan.

Poikkeuksellista reissussa oli :

• näin Pittsburghista muutakin kuin konferenssikeskuksen
• sivistin itseäni museossa (Andy Warhol Museum)
• mua luultiin sekä amerikkalaiseksi että hollantilaiseksi
• löysin itseni matkakuvista yllättävän monta kertaa

Kuvia viime kuukausilta

Aika pitkään siinä sitten meni, mutta sain viimein käytyä reissukuvat läpi. Uskoisin, että kaikki näkemisen arvoiset on mukana ja tietenkin joitain vähän turhempiakin.

Jaottelu tehty ensin maittain (Itävalta ja USA) ja sitten kohteiden mukaan. Siitä vain selailemaan, ei niitä ole edes kolmea sataa =) Täältä ne löytyvät (linkki MyPhotoAlbumiin löytyy vieläkin myös blogin oikealla olevasta sivupalkista) :

Traveling - Sept. & Oct. 2009

PS. Pitkä vuodatus Pittsburghin keikalta on tulossa ehkä jo tämän viikonlopun aikana. Editointi saattaa kyllä lyhentää sitä merkittävästi...

Kodin kautta kotiin

Lähtö Yellowstonesta tapahtui aikaisin, siis aikaisin, aamulla. Lento lähti Jacksonin kentältä vasta yhdeksän tienovilla, mutta

• lentokentälle toivottiin saavuttavan vähintään kahta tuntia ennen koneen lähtöä
• autovuokraamo ei ollut kentällä, vaan Jacksonin kaupungin keskustassa
• vaikka Jackson onkin kartalla lähellä Yellowstonea, kestää ajo kuitenkin jonkun aikaa
• tällä välillä oli myös niitä tietöitä
• ja pimeässä on elukoitakin vähän enemmän tien läheisyydessä

Lopputulos oli se, että lähdin hotellilta noin neljältä aamulla ja yllättäen kaikki meni ilman yllätyksiä. Olin vuokraamolla juuri silloin kuin olin suunnitellut, enkä ollut teilannut yhtään pientä karibua.

Matkani suuntasi Jacksonista kohti loman vikaa kohdetta eli New Mexicoa. Eli "kotiin" oltiin menossa ja eihän kotona ole yleensä mitään sen kummempia turistisuunnitelmia. Näin ollen en ollut aikeissa tehdä etelässä mitään kiertelyä vaan tarkoitus oli vain mennä moikkaamaan niitä tuttuja, jotka eivät olleet Seattlessa paikalla. Ja näin myös tein.Parin päivän jälkeen suuntasin nokan uudestaan kotia kohden, pienen koukkauksen kera toki, sillä lento Suomeen lähti tietenkin siis Seattlesta. Lentelin Seattleen, yövyin yhden yön siellä ja lentelin takaisin kotiin.

Lentelystä tuolla USA:ssa pitää nyt erikseen vielä mainita yksi asia. Lentoyhtiöt ovat muuttuneet vieläkin ahneimmiksi ja kannattaa varautua kaikenlaisiin ylimääräisiin maksuihin. Nyt ollaan siis keksitty se, että ruumaan menevistä matkalaukuista pitää maksaa! Mulla meni ruumaan kaksi laukkua ja jouduin maksamaan kaikkien USA:n sisäisten lentojen yhteydessä $50 (eka laukku $20, toka laukku $30). Ilmeisesti lähes kaikki yhtiöt ovat ottaneet käyttöön saman käytännön.
Melkein kuukausi tien päällä (Itävallan konferenssin ja USA:n reissun välissä oli kuitenkin vain viikonloppu), aika jees.

Approaching Inspiration Point

Vimonen päivä puistossa alkoi kivasti, kun aamupalalle mennessäni olin aamupöhnissä melkein törmätä hotellin alueella aamukävelyllä olleeseen biisoniin. Tai ehkä törmätä oli vähän liian voimakas sana. Ajoin (huoneet olivat erillisissä mökeissä kohtuu kaukana ruokailupaikassa) kävelyvauhtia ja vähän säpsähdin kun näin elukan ilmestyvän pusikosta vähän matkan päässä. Jatkoin hiljaista köröttelyä sen ohi ja selvisimme molemmat ilman kolhuja.

Masu täynnä aamiaista suuntasin kulkuni hotlaa lähellä olevalle kanjonille. Grand Canyon of Yellowstone on paikan nimi. Tuossa hotellin lähellä oli pari hienoa vesiputousta, joiden takia paikka oli pysähtymisen arvoinen.
Toisella pysähdys/tähystyspaikalla tein sitten taas kerran sen tyhmän päätöksen. Huomasin kartasta, että lähellä tuota kuvassa näkyvää putousta, lähti kanjonin pohjalle suuntautuva kävelyreitti. Se näytti kartalta lyhyeltä ja vaikka osa reitistä oli merkitty raskaskulkuiseksi, päätin että sehän olisi hyvä aloitus päivälle. Olisi ehkä pitänyt uskoa myöhempiä varoitustauluja, mutta minkäs omalle päälleen voi.

Reitin nimi on Uncle Tom's Trail ja se laskeutuu melkein kanjonin pohjalla olevalle joelle asti, mutta vain melkein. Korkeuseroa noin 150m ja reitti on käytännössä katsoen portaita ylhäältä alas. 328 askelta, en laskenut itse vaan infotaulu kertoi.
Voitte tehdä osittaisen virtuaalimatkan reitillä, sillä bongasin YouTubesta videon, jossa tuo matka kuljetaan ylhäältä alas. Ehkä siitä saa lisäkäsitystä minkälainen keikka se oli. Alaspäin oli tosi helppoa, ylöspäin oli kyllä yhtä tuskaa. Onneksi putousnäkymä siellä alhaalla oli sentään hieno, muuten olisi voinut vähän harmittaa.

Trafiikkia vähän enemmän kuin mun reissulla, mutta silti aika vähäisesti. Silti voi kiinnittää huomiota siihen kuinka amerikkalaiset (tai tarpeeksi kauan maassa oleilleet ulkomaalaiset, Petri myöntää moikkausvaihteen käynnistyvän aina USA:ssa ollessaan) moikkaavat järjestään kaikkia vastaantulevia kävelijöitä. Siis ääntä pitää käyttää, pään nyökkäys ei tunnu riittävän. Vastaavaan toimintaan törmäsi myös esim. Santa Fessä, jos oli kävelemässä muualla kuin keskustan alueella.
Tämän jälkeen jouduinkin ajamaan aika matkan ennen kuin mitään mielenkiintoista tuli vastaan. Tai siis ennen kuin mitään uutta tuli vastaan, sillä olin edellisenä tynkäpäivänä kuitenkin kerennyt näkemään lähimmät tämän kierroksen geisireistä. Ensimmäiset uudet näkymät olivat vasta lähellä puiston pohjoista sisäänkäyntiä.
Valkoisten terassien jälkeen ajamiseenkin tuli vähän vaihtelua, kun olin kartasta huomannut, että tavallisen pääreitin lisäksi yhdellä siirtämävaiheella tarjottiin vaihtoehtoista reittiä.

Mutta jos rehellisiä ollaan ei tuo pohjoiskierros jättänyt käteen oikeastaan mitään muuta kuin hienoja maisemia. Mikä ei siis ole tosiaan mitään pahaa, mutta jotenkin odotin tältäkin alueelta vähän enemmän. Selvästi tosiaankin huomasi, kuten aiemminkin kirjoittelin, että etelään ja erityisesti Old Faithfulin alueeseen oli panostettu paljon enemmän kuin tänne pohjoiseen. Ehkä kaikki muut sen tiesivätkin, kun liikennettä oli paljon vähemmän.

Päivän lopuksi oli tarjolla taas metsäpaloa, joka tällä kertaa oli myös lähempänä matkailijaa ja viivytti lopulta matkan tekoa parilla tunnilla. Palo oli ilmeisesti niin lähellä tietä, että osa tiestä suljettiin. Vain pieniä autokolonnia päästettiin kerralla kulkemaan pätkää ja silloinkin tosiaan poliisisaattueessa.

Ainoat todisteet siitä, että tuli oli vissiin aika lähellä oli se, että savua oli aika runsaasti ja näin pariinkin otteeseen kun sammutushelikopteri kävi nakkaamassa vettä metsään vähän matkan päässä.