Sivuhuomautuksia

Kylläpä sitä tartti pitkään odottaa, blogin ensimmäistä spämmikommenttia nimittäin. Vuoden verran ennätin turhuuksia naputella, ennen kuin se saapui. Ilmeisesti portugalin kielinen t-paitamainos on poistettu, muttei lopullisesti.

Tästä on pitänyt kertoa jo aiemminkin, mutta taisi tulla jotain tähdellisempää kerrottavaa. Tiedän etten ole mikään ruusperi ja autojen sielunelämän ymmärtäminen ei ole mun hommia, mutta että näin surkea olen, oli aika yllätys. Tuossa yhtenä päivänä (tänä vuonna) olin sattunut parkkeeraamaan auton toimiston pihalle siten, että pystyin koko matkan ovelta ovelle tarkkailemaan auton yleisilmettä. Huomioni kiinnittyi siihen, että oikea takarengas oli lähes tyhjä! Se oli oikeasti tyhjempi kuin muut eikä vain näyttänyt siltä. Aloin jo miettiä järjestelyjä ja koitin myös muistella missä sen olisin hajottanut. Pihi kun olen, päätin katsoa kuin pahasti se on hajalla ennen kuin teen renkaanvaihtosuunnitelmat. Kävin siis huoltamolla ja täytin renkaan. Nyt tuosta täyttöhetkestä on kulunut jo monia viikkoja ja kappas kummaa, mikään renkaista ei ole tyhjentynyt! Johtopäätös : olen ajanut melkein vuoden verran lähes tyhjällä takarenkaalla! Todellinen vuoden autoilija!

Ameriikan meininkiä. "This milk is from cows not treated with rbST. The food and drug administration has determined there is no significant difference between milk from rbST treated cows and non-rbST treated cows." Olen kuitenkin iloinen, että tää mun "grade A vitamin D milk" ei ole kuitenkaan hormoni-lehmien tuottamaa. Pitänee pikkuhiljaa ruveta lukemaan mitä näissä pakkauksissa lukee. Toi ei kuitenkaan ollut edes pikkuprintillä siinä putelin kyljessä.Parit leffasuositukset. Ensimmäisenä vanha siskonkin jo mainitsema kevyt tapaus : The Holiday. Mitä siitä jos se on ennalta-arvattava ja höpsö, jos sen jälkeen jää hymyilemään loppupäiväksi. Kaipa ne siellä Hollywoodissakin osaa sitten kivoja romanttisia komedioita tehdä... Jos tuo Loma jätti hymyn huulille loppupäiväksi, niin tämä seuraava jätti varmaan sitten vähintään viikolopuksi. Waitress oli myös ennalta-arvatta romanttinen komedia, mutta mukana oli myös vähän synkempää osuutta. Mutta ainakin itselleni leffan suurin ilo oli, Keri Russellin (joo, se Felicity-tyttö) esittämän tarjoilijan ohella, päähenkilön mielikuvituksellisilla nimillä varustetut makoisat leivokset (vaikka "pie" nimellä kulkivatkin, niin en oikein osannut niitä piirakoiksi ajatella). Leffa meni ilman muuta ostoslistalle. Viimoinen suositus onkin sitten ihan toista maata kuin noi kaksi : Pan's Labyrinth (El Laberinto del Fauno). Olin kuullut jo etukäteen, että kritiikot olivat ylistäneet. Pahat muistikuvat (kriitikkojen sanat The Happinessistä) mielessä olin välttänyt leffaa aika pitkään. Tosin sitä ei täällä Santa Fessä oikein näkynyt leffateattereissa menevänkään. Onneksi kävin katsomassa. Ei se toki täydellinen ole, mun mielestä ne parit "pöö"-kohtaukset, liika väkivalta ja välillä vähän löysä käsikirjoitus tiputtavat sen korkeuksista, mutta eihän mitään täydellistä elokuvaa olekaan vielä tehty tai ainakaan en ole semmoista nähnyt. Espanjan sisällissota taustalla ohjaaja del Toro kertoi aika mielenkiintoisen tarinan pikkutytön synkästä seikkailusta taruolentojen maassa. Ehkä lopetuksen loisteliaisuus jätti sittenkin liian hyvän maun, tiedä häntä. Pitää katsoa uudelleen että tiedän.

Pikkupaluu vielä niihin yksiin valmistujaisiin. Mä huomasin, että jotkut napsivat siellä kuvia ainakin pippaloiden alkuvaiheessa. Mua kiinnostaisi nähdä niitä. Voisiko joku, joka voisi mulle niitä antaa, ottaa yhteyttä? Kiitos.

PS. Parit fotot Kaliforniasta lisätty nettialbumiin. Ei sisällä Antin loisto-otoksia, joten mitään pakottavaa tarvetta klikata etiäpäin ei pitäisi olla.

Pari mailia myöhemmin

Viikko ja 1191 kilometriä. Eihän tuo nyt oikeasti ollut mikään isokaan urakka, mutta enpä vain ollut noin isoa ajourakkaa aiemmin tehnyt. Tieviittojen seuraaminen ei oikein tuntunut Petriltä San Franciscon jälkeen sujuvan. Kun nopeus laski ja/tai ajoimme jonkun pikkukaupungin halki, oli lähes tulkoon varmaa, että Antti joutui pian katsomaan kartasta kuinka pääsemme takaisin ykköstielle. Noo, mitään isompaa eksymistä ei tullut (kiitos Antin karttojen), mutta vähän jäi Petriä vaivaamaan. Fysiikassa ei tullut ongelmia kuin vasta viimeisin rutistuksen eli Los Angelesin läpiajon aikana. Sitä se liikennevalojen aiheuttama pakko käyttää jarrua aktiivisesti aiheuttaa. Kuski, kun oli tottunut New Mexicon "jarrutellaan kun kotiin tullaan"-asenteeseen.

Reissu oli hyvä. Vaihtoehtototeutuksien kanssa reissu oli voinut olla jännempikin (esim. lento San Franciscoon, siellä pidempi hengailu ja lento takaisin, mutta tämmöinen olisi toki vaatinut jo suunnittelua), mutta ei mua mikään nytkään harmittanut, kun olemme kuitenkin vielä puheväleissä Antin kanssa.

Viimeiselle päivälle San Diegossa (lopulta siis vain mun vika päivä siellä, kun Antti ei rohjennutkaan lähteä alkuperäisen suunnitelman mukaan) olimme keksineet vielä kiertelyä torilla ja käynnin San Diegon eläintarhassa.
Iso paikka, josta jätimme jotkut kiemurat väliin. Niinkuin kaikissa eläintarhoissa välillä tuli haikea mieli, kun kaverit joutuvat noin ahtaissa oloissa kärsimään, mutta ilman niitä ei tämmöisiä eläimiä livenä oikein tulisi nähtyä. Hieno ja, vielä kerran, iso eläintarha. Jännä, että piti tulla San Diegoon asti, että näkee jääkarhun (se on muuten todella iso nalle). Eikös niitä pitäisi Suomessa olla ihan kaikkialla?
Parit nukkuvat pandatkin tuli nähtyä (koska ainakin toinen raapi välillä nenäänsä, luulen että eivät olleet täytettyjä) ja viereisessä Panda-kaupassa myytiin meille tuttua Panda-lakua!

Pienen rallikärpäsen purema

Lähtö San Franciscosta oli haikeaa, mutta tarkoin laadittua matkasuunnitelmaa oli noudatettava tai joku saattaisi myöhästyä lennoiltaan. Ajo-ohjeet takaisin mentäessä olivat yksinkertaiset : ajetaan pitkin tietä nro 1 ja sitten kun se loppuu, niin mennään San Diegon kylttien mukaan. Tietenkin Friscon keskustasta piti ensi päästä sille ykköselle, mutta se oli taas yllättäen aika simppeliä. Parit liittymät ja jo näkyi kyltti tälle rantatielle.

Mikäs oli sitten idea valita juuri tämä reitti takaisin tullessa, kun moottoritie olisi ollut nopeampi? Maisemat!
Tämmöiset hulppeat merinäköalat alkovat aika pian isosta kaupungista poistuttaessa ja jatkuivat oikeastaan aina seuraavaan isoon kaupunkiin asti. Kyllä sitä kelpasikin ihailla. Aika paljon tuli mieleen Rivieran maisemat ja sitä samaa ovat täällä Ranskan kuvia nähneet sanoneet.

Ajaessani tällä kovin mutkaisella ja kumpuilevalla tiellä, alkoi kumma tunne vaivata sisintäni. Suut pielet alkoivat nousta ylöspäin ja kaasujalka alkoi painaa välillä vähän reilummaltikin. Tämähän nyt oli vallan omituista : autolla ajaminen alkoi tuntua kivalta!

Tähän asti olen pitänyt autolla ajamista vain pääsemistä paikasta toiseen, mutta California State Route 1 = Highway 1 = Pacific Coast Highway = PCH muutti mielen. Autolla ajaminen voi olla hauskaakin! Se tuntui vain vaativan tarpeeksi mielenkiintoisen ja tyhjän tien. Los Angelesin reunoille saavuttaessa tämäkin hupi loppui, mutta eihän mikään kiva voi kestää loputtomiin.
Ennen paluumatkan puoliväliä, satuimme bongaamaan rannalta jotain erikoista. Ensinnäkin siellä näkyi ihan kuin jotain liikettä ja seuraavan mutkan takaa löysimme myös isoimman parkkipaikan jota olimme sinä päivänä nähneet. Tämä ei voinut tarkoittaa kuin sitä, että kyseessä täytyi olla jokin tärkeä turistinähtävyys. Olimme saapuneet merielefanttirannalle. Ei tarvinnut paljoa jaloitella ennen kuin ensimmäiset "sulotuoksut" kantautuivat neniimme. Suoraan sanottuna hajun kokiessa ja rannan olennot nähdessä, ei voinut olla ihan varma olivatko rantojen asukit elossa vai eivät. Vähän aikaa paikalla seistessämme havaitsimme viimein liikettä, joten kai elukat elossa olivat.
Pian jatkoimme kuitenkin matkaa kohti levähdyspaikkaa eli Morro Baytä. Olimme löytäneet jonkun majapaikan osoitteen netistä, mutta kaupunkiin saapuessamme kävi ilmi, että ainakin valinnan varaa näytti olevan. Lähes joka kadulla tuntui olevan joku hotelli/motelli ja pihoilla olevien autojen määristä päätellen, niissä jokaisessa oli paljon tilaa. Valitsimme kuitenkin kohtuuhintaiseksi tietämämme paikan ja yövyimme siellä. Paikan houkuttimena toimi valomainoksen mukaan sähkötakka. Lähellä olleessa paikassa oli toki laitettu paremmaksi ja sieltä olisi löytynyt ihan puulämmitteinen vastaava. Ehkä sitten seuraavalla kerralla valinta kohdistuu siihen, olihan heillä tarjottavana myös merinäköala, kun nyt huoneestamme avautui näkymä roskiksille ja tien toisella puolella olevaan ison ketjun hotelliin.

Morro Bayn tärkein nähtävyys on The Rock (tai paikan "löytäneen" herran mukaan El Moro, josta varmaan paikan nimikin juontaa juurensa) eli iso kivi lähellä rantaa. Tämän läheisyyteen oli kuitenkin vuosien aikana noussut hieman modernimpi nähtävyys eli tyylikäs kolmipiippuinen voimala (ette varmaan koskaan arvaa millä ohjelmalla tuo alla oleva kuva on on tehty).Morro Bayn leppoisa ilmapiiri ei ollut oikein Antin mieleen, mutta itseäni se viehätytti. Kalastajakylästä löytyi paritkin rantaravintolat ja omalle lautaselle elonsa päättänyt miekkakala oli oikein makoisa. Ilmeisesti myös Antille tapettu hain retalekin oli syötävää.

Enkelten kaupunki

Seuraava päivä oli road trippimme viimeinen virallinen päivä ja etappi oli jo etukäteen raastavin. Edessämme oli nimibongaus-matka läpi Los Angelesin ja sen jälkeen viimeiset mailit San Diegoon.

Jos olet ajelemassa Kaliforniassa ja haluaisit vain ajella L.A.:n läpi seuraavaan kohteeseen, älä edes harkitse muuta kuin isoa moottoritietä!

Mitään megaruuhkia emme kohdanneet, mutta se Santa Barbarasta alkanut köröttely alkoi ottaa päähän viimeistään ensimmäisen tunnin aikana. Siinä ei paljon auttaneet tutut kaupunginosat, joiden läpi Highway 1 kiersi (esim. Malibu, Santa Monica, El Segundo, Long Beach, Newport Beach ja Laguna Beach). Ihan samalta ne kaikki näyttivät, sitä vain halusi että olisi jo pian poissa tästä kaupungista.

Ehkä L.A. on kivempi kuin miltä se tuolta tieltä näytti. Ei nyt vain ihan heti tee mieli mennä varmistamaan asiaa.

Useiden tuntien odottelun jälkeen pääsimme viimein ajamaan loppupätkän jouhevasti ja saavuimme pitkän päivän päätteeksi tutuille kulmille San Diegoon. Hiphei!

Päivä San Franciscossa

Mitä sitä oikeasti yhden päivän aikana voi isossa kaupungissa tehdä? Minun korviini oli kantautunut vain ehdotus China Townissa piipahtamisesta, ei muuta. Ilmeisesti kaupungissa olisi vaikka mitä kivaa tekemistä, mutta me valitsimme vain yhden turistikohteen ja muun ajan päätimme vain kierrellä jalan kaupungissa. AutoStitch kuva San Franciscosta Alcatrazin lautalta, olkaa hyvät :
Se yksi turistikohde oli Alcatraz eli entinen vankilasaari keskellä San Franciscon lahtea, josta oli loistavat näkymät sekä kaupunkiin että kuuluisille silloille (jo mainittu Bay Bridge ja tietty Golden Gate). Saarella sai käyskennellä omaan tahtiin ja vankilan tiloihin tutustumiseen oli tarjolla audio tour. "The award winning Alcatraz Cellhouse Audio Tour" oli ainakin meikäläisen mielestä hienosti toteutettu ja vielä mielenkiintoinenkin. Idea oli siis, että kaikille lykättiin käteen (tai paremminkin korville) kuulokkeet ja nauhuri, jossa selostettiin saaren vankilana olo aikaa. Kertojina entisiä vanginvartijoita ja vankeja. Nauhalta tulleiden kulkuohjeiden perusteella sitten kierrettiin vankilaa ja kuultiin kaikkea jännää Alcatrazista. Kuten kuvasta näkyy siellä sitten kuljettiin jonossa kuulokkeet päässä.
Se suositeltu China Town ei nyt sitten lopulta ollut mikään kovin kummoinen tai sitten emme osanneet löytää niitä jänniä paikkoja. Onhan se toki mielenkiintoista, kun yhtäkkiä kylteistä katoaa lähes täysin englannin kieli ja normaalit aakkoset muuttuvat kanjimerkeiksi. Olisihan tuolta varmasti voinut tehdä kaikenlaisia jänniä löytöjäkin, mutta jäi vain läpi kävelyksi. Ehkä mä en vain osaa arvostaa oikeita asioita tarpeeksi. Ehkä mä kiinnitän huomioita liiaksi kaikkeen elottomaan, enkä semmoiseen yleisilmapiiriin tai johonkin muuhun ihmisistä huokuvaan. Ehkä en olisi osannut arvostaa siis myöskään kaupungin muita kuuluisia osia kuten The Haightia (Haight-Ashbury, hipit) tai The Castroa (Castro Street, homot).

Kävelyreitillämme ollut toinen turistikohde oli oikeasti vain yksi pätkä Lombard katua. Se nyt vain sattuu mutkittelemaan tuolla pätkällä aika runsaasti, joten ihmiset sitten tulevat kuvaamaan sitä.
Koko San Francisco on siunattu kunnon korkeuseroilla ja välillä eteentulleiden parkkiratkaisujen kohdalla näkyi todella selvästi kuinka jyrkkiä kadut ovat.
Jätimme käymättä Golden Gaten läheisyydessä. Olisihan siinä vieressä ollut puistokin, mutta ehkä siellä käyminen olisi vaatinut vähän enemmän aikaa ja näimmehän me sen kuitenkin etäisyydessä. Parempia kuvia niissä postikorteissa kuitenkin on. Sen sijaan kävimme laiturialueella moikkaamassa kovaäänisiä merileijonia. Siellä ne löhöilivät ja pitivät kovaa ääntä.
Loppupäivä menikin sitten periaatteessa kenkiä etsiessämme. Antilla oli unelmana löytää tässä maassa ollessaan juuri yhdet tietynlaiset popot ja kun nyt oli kuitenkin kyseessä viimeinen viikko maassa, oli ehkä syytä tehdä niiden eteen jotain. Joten kävimme Friscon keskustan aluelta löytämissämme kenkäkaupoissa etsimässä olisiko heillä niitä oikean merkkisiä kenkiä oikealla värillä. Lopulta Macy'sin miesten puodin myymälä tuotti tuloksen ja Antti sai kotiin vietäväkseen Conversen All-Starit. Eipä kolme kuukauden USA:n vierailu ollutkaan ihan turha.

Illalla nautittu sopivan kokoinen (lue : ei amerikkalainen "ei tarvitse viikkoon syödä mitään"-kokoinen) intialainen ateria kruunasi hyvän päivän. Vaikka olisikin ollut kiva viettää useampi päivä San Franciscossa, oli aika suunnata etelään.

Peltojen keskeltä kaupunkiin

Päivän ensimmäinen suuri tehtävä oli kuitenkin löytää aamupalaa. Pääosa tämän maan hotelliaamiaisista (ehkä pätee vain näihin halpoihin paikkoihin, joita me köyhät tutkijat joudumme käyttämään) on huijaus nimeltä continental breakfast eli tiivistettynä kahvia ja pullaa. Koska Petri ei oikein pääse käyntiin tuommoisella tarjoilulla, valitsimme Castaicin suuresta tarjonnasta pysähdyspaikan ennen kuin suuntasimme kunnolla tienpäälle. Päädyimme periamerikkalaiseen ratkaisuun ja menimme hampurilaispaikkaan, joista saa myös muutakin kuin niitä isoja burgereita.

Päivän ohjelmana oli ajaa Castaicista (vähän Los Angelesista pohjoiseen) aina San Franciscoon asti. Pysähdyksiä aina tarpeen mukaan, ainakin lounaalle, jos ei muuta. Koska iso moottoriväylä (Interstate 5) tuntui vähän tylsältä ja siinä ei kartan mukaan monia kaupunkejakaan olisi ollut matkan varrella, valitsimme reitiksemme hieman pienemmän CA-99:n (Kalifornian osavaltion tie numero 99). Reitin isoin city taitaa olla Fresno, jossa emme kuitenkaan pysähtyneet.

Pysähdyspaikkamme olivat pari pikkupaikkaa matkan varrella, joista muistan vain ensimmäisen nimen (toisaalta nyt kun mietin, en ole siitäkään ihan varma) : Delano. Jos tämä oli se missä pysähdyimme, niin Wikipedia osasi kertoa, että se on noin 50 000 immeisen koti, kuuluisa greipeistään ja kahdesta vankilastaan. No, näin ulkopuolisen silmin alue jonka läpi ajoimme oli kyllä mahdollisimman tylsä amerikkalainen pikkukaupunki, jossa ei ole muuta kuin autokauppoja. Ehkä saatoimme olla kaupungin laitamilla, joka ei ole koskaan niitä viehättävimpiä paikkoja.

Loppumatka sujuikin maileja taittaen ensin keskellä erilaisia peltoja, joilla vissiin ainakin viiniköynnöksiä ja salaattia kasvoi, ja myöhemmin myös keskellä suuria tuulivoimalavainioita. Päivän jännittävin osuus alkoi lähestyessämme San Franciscoa. Muutos peltojen keskellä köröttelystä muuttui ensin siten, että kaistojen määrä kasvoi. Samalla myös autojen määrä tietenkin lisääntyi. Tasainen peltoaukea muuttui pikkuhiljaa kauniiksi kukkuloiksi.

Eniten kuskia kuitenkin mahanpohjassa kutitteli ajaminen kaupungin keskustassa. Koska lähestyimme paikkaa idästä, oli edessä ensin tietenkin (kartasta voitte katsoa kuinka San Francisco on niemen kärjessä, jonne pääsee vesistöjä ylittämättä vain etelästä), sillan ylitys. Korjaus, ison sillan ylitys. Ainakaan tähän mennessä ei ole vielä tullut minkäänlaista jälkiperintää siltamaksusta, joten voi olla että toimimme kuitenkin ihan oikein sillalle saapuessamme. Käytimme kimppakyytikaistaa ja kuinka ollakaan niiden kohdalla pääsi maksukoppien ohi ajamaan omaa tahtia! Valmiina oli jo kootut selitykset miksi tuli näin tehtyä ja olihan rahatkin kourassakin melkein koko ajan. Jatkoimme kuitenkin kulkua normaalisti Bay Bridgen toiselle puolelle, San Franciscon keskustaan. Jostain syystä ajaminen isossa kaupungissa oli paljon helpompaa kuin oli kuvitellut. Ehkä syynä oli hotellin sivuilta löydetyt hyvät ajo-ohjeet tai sitten vuoden verran ratin takana istuminen on tuonut jonkinlaista varmuutta ajamiseeni, sillä löysimme helposti hotellille (ainakin olin henkisesti varautunut paljon suurempaan operaatioon). Sattumalta paikan edessä oli saapuessamme jopa tilaa, joten saimme laivan helposti ja turvallisesti satamaan.

Majapaikkamme oli viihtyisä pikkuhotelli nimeltä Mark Twain. Joo, kyllä se sen kirjailijan mukaan oli nimetty. Hänen kuviaan oli huoneen seinillä ja mietelauseita porraskäytävässä. Kadun toisella puolella oli koko korttelin kokoinen Hilton San Francisco ja tärkeimmät ostosmahdollisuudet olivat parin korttelin päässä. Löysimme siis erittäin loistavan ja edullisen paikan edellisenä iltana netissä surffaillessamme!

Johtuen pienoisesta ajoväsymyksestä, emme olleet suunnittelleet ekalle illalle mitään ohjelmaa. Päädyimme vain vähän kiertelemään lähialueilla ja haukkaamaan jotain "pientä" iltapalaa. Kaupunki näytti kyllä jo silloin mukavalta paikalta.

Petrin ensi silmäykset Kaliforniaan

Petrin ensimmäiset hetket San Diegossa olivat ongelmia täynnä, kuten tuli kerrottua. Ei semmoisia isoja ja maailmoja pysäyttäviä, mutta jonkinlaisia mutkia matkassa nyt kuitenkin.

Auto-hankaluudet olivat alkaneet jo aiemmin, kun Petrin toiveautoa (Ford Mustang) ei halvalla olisi saatu vuokrattua. Tai siis avoversioita kyllä olisi löytynyt, mutta alueella ei ollut vielä oikeasti kesä alkanut, joten päädyimme yhdessä siihen, että kiinteäkatollinen olisi parempi. Vuokraamossa paikanpäällä tuli seuraava vastoinkäyminen, kun kävi ilmi että kaikki kakkosvaihtoehdotkin (Dodge Charger) olivat jo tienpäällä. Näin ollen piti sitten valita joku muu menopeli annetuista vaihtoehdoista. Koska autoluokka oli full-size/premium, ei korvaava auto onneksi ollut kovin huono. Autoista enemmän tietävät varmasti jo tunnistivat Antin kirjoituksen kuvasta ratsumme: Chrysler 300.

Isohan se oli, mutta yllättävän kevyt ajettava ainakin kun vertasi omaan laivaani. Toisaalta perussarjalaisena melko heikkotehoinen, mutta eihän Kaliforniaan tällä kertaa tultukaan kuin kruisailemaan.

San Diegoon tutustuminen alkoi tosiaan ensin eksymällä ja sitten melkein järjestämällä ketjukolari moottoritiellä. Loppuilta otettiinkin sitten rauhallisemmin burriton ja pakkaamisen merkeissä. Olisihan sitä kai voinut vähän tutustua Antin kämppiksiinkin, mutta kyllähän te mut tunnette.

Ensimmäinen ajopäivä alkoi kuulemma normaalin pilvisenä, mutta kun olimme päässeet Valenciaan, oli sää jo paljon aurinkoisempi. Huvipuisto vastasi täysin odotuksia eli isoja vuoristoratoja! Ikävämpi puoli oli toki se, että jonotusta kyllä riitti kaikkiin laitteisiin ja että kaikkiin ei kerennyt. Toisaalta ei mikään niistä varmasti olisi voinut olla sitä Tatsua parempia, joten mitäs siitä.
Ekan päivän aikana kuski ei vielä eksynyt, joten pääsimme tosiaan hotellillemme helposti perille.

Missä ne reissukirjoitukset oikein luuraa?

Tätähän te kaikki siellä ihmettelitte, ette vain kehdanneet kysyä. Antin (eipä tullut kovin montaa kuvaa herrasta matkan aikana otettua, alla yksi niistä harvoista) kirjoitus matkan ensimmäisestä päivästä avasi pelin hyvin, mutta siihen se sitten jäikin.
Tekosyyt ongelmaan ovat kovin yksinkertaiset. Yleensä emme illalla pitkän päivän jälkeen jaksaneet mitään kirjoitella ja silloinkin kun olisimme jaksaneet kirjoitella, ei nettiyhteyttä ollut heti saatavilla (ei ollut tarjolla, emme olleet joko tietoisia tai viereisen hotellin langaton ei oikein kantanut).

Kalifornian kierroksen jälkeen Antti lähtikin sitten koti-Suomeen (tällä kertaa huono lentokarma näytti siirtyneen Antille, kun vasta toisella kerralla matkaanlähtö onnistui), joten ei niitä lisäkirjoituksia herralta varmaan tulekaan. Joudutte nyt sitten tyytymään vähemmän kiinnostavaan vakikirjoittajaan. Pahoittelut. Antti onneksi napsi sentään laadukkaita valokuvia matkan varrelta, joten jotain mielenkiintoa lukea kirjoituksia ehkä sittenkin on.

Magic mushroom

Tiistaiaamu valkeni aurinkoisessa Kaliforniassa tavalliseen tapaan. Aurinko piileskeli pilvien takana ja talo sen kuin nukkui. Antin ja Petrin muodostama matkakunta katsoi parhaaksi nauttia pikaisen kenttäaamiaisen ja karistaa San Diegon tomut jaloistaan ennen kuin tilanne muuttuisi liian kuumaksi. Petrin edellisenä iltana järjestämä Chrysleri kehräsi kuin kissa ja ennen kuin huomasimmekaan olimme jo Interstate 5:llä matkalla kohti pohjoista.

Huhut Petrin saapumisesta San Diegoon olivat selvästikin levinneet, sillä armeija oli liikkellä useiden helikoptereiden voimin. Myös maaajoneuvoja näkyi liikenteessä, mutta onnistuimme kuin onnistuimmekin välttämään tietarkastuksen San Diegon pohjoispuolella. Edessä oli siis vain kuuma moottoritie. Katsoimme parhaimmaksi harhauttaa takaa-ajajia ajamalla suoraan Los Angelesin läpi, osittain tietenkin siksi, että femma nyt sattuu kulkemaan kaupungin läpi. Siinä välissä kun näyttelimme Hummereille keskisormea ja väistelimme takaa tulevia urheiluautoja (yritimme pitää matalaa profiilia) havaitsimme, että Los Angeles oli sumuisan (smog?) verhon vallassa. Jepjep, hieno paikka.
Kiirhehdimme kaupungin läpi ja suuntasimme femmaa pohjoiseen kohti Sacramentoa. Emme kuitenkaan olleet menossa sinne. Pilvien sopivasti väistyessä tieltämme kurvasimme pois highwayltä Los Angelesin pohjoispuolella Valenciassa, jossa meidän oli määrä huvittaa itseämme Magic Mountainin huvipuistoalueella. Auton ollessa parkissa pällistelimme portin ulkopuolelta huvipuistoalueen massiivisia vuoristoratakomplekseja, jotka olivat siis aivan järjettömän kokoisia verrattuna suomalaisiin ratoihin.
Aikamme aluetta tutkittuamme uskalladuimme jonottamaan ensimmäiseen vuoristorataan. Ilmeni, että myös jonotusajat ovat Amerikassa suuria. Eka rata, Viper, oli vaunudesigniltaan jopa aavistuksen konservatiivinen, mutta rata oli varsin mainio - pitkä ja vauhdikas höystettynä mahtavalla alkupudotuksella ja tukulla luuppeja.

Seuraavaksi vedimme kiinalaiset mätöt Panda Expressissä (mainittakoon, että aluksi Antille oli hieman epäselvää millaisia pandoja sieltä saa nopeasti) ja lähdimme sulattelemaan lounasta puiston uusimman tulokkaan, Tatsun jonoon. Tähän törkeän kokoiseen härveliin saikin sitten odottaa varmaankin kolme varttia, mutta täytyy sanoa, että odotus kannatti. Viperistä poiketen rata oli moderni, vaunuissa roikuttiin vatsa kohti maata (silloin harvoin kuin rata oli "oikein päin"). Rata nousi todella korkealle ja vaunut menivät kovaa ja lopussa ollut massiivinen luuppi, jonka päätteeksi huomasi olevansa vaunussa ylosalaisin, ei varmasti jättänyt ketään kylmäksi. Iisisti paras vuoristorata jossa olemme käyneet.
Kävimme vielä kahdessa radassa, joista ensimmäinen, Deja Vu osoittautui varsin kolkoksi retuutusvälineeksi. Radan hetki oli ehkä alussa, jossa käytännössä vapaassa puhdotuksessa vauhtia ottava vaunu sai maksan ja kaverit huutamaan hoosiannaa. Jälkimmäinen, The Riddlers Revenge oli puolestaan ehkä astetta kevyempi rata. Se oli kuitenkin ehkä pisin kokeilemistamme radoista ja etupenkin istujina meistä erityisesti Petri sai keräillä partaansa hampaanväleistään. Leppoisa ja hyvä kokemus päättää päivä. Pari isoa rataa ei ollut käytössä, mikä vähensi hieman päivän mahdollisuuksia, mutta kaiken kaikkiaan Magic mountain oli suositeltava kokemus.
Innostuimme myös suunnittelemaan omaa huvipuistoamme. Neljä laitetta meillä on jo suunniteltuna: baja maja-vuoristorata, jonka kukin saa kuvitella itsekseen, "elävä tykinkuula" jossa huvitettava laukaistaan putkesta ilmaan ja putoaa sitten vapaassa pudotuksessa johonkin ...pehmeään sekä "Gesundheit", jossa huvitettavien vaunu saatetaan liikkelle pneumaattisella tykillä ja liikkuu suprajohtavalla radalla ja sinkoutuu lopussa massiivisista ihmisen nenänreijistä suureen vesialtaaseen hieman klassisen "Tukkijoen" tyyliin. Rata rakennettaneen todennäköisesti Perkkaalle rakennettavaan maailman suurimpaan sisähuvipuistokompleksiin. Neljäs laite on huone jossa saa käydä hakkaamassa supersankareiksi pukeutuneita huvipuistotyöntekijöitä haluamallaan kättä pitemmällä.

Lopuksi suuntasimme läheiseen Days Inn hotelliin ja hoidimme tarvittavat valmistelut seuraavaa päivää varten. Siitä seuraavassa numerossa...

Saunomista ja terrorismiä

Kävin sitten siis Suomessa. Niinkuin bisnesmatkailijat, olin paikalla suurinpiirtein vain viikonlopun ja yövyin tietenkin hotellissa. Oli jotenkin kummallista kyllä yöpyä Otaniemen Radisson SAS - hotellissa, kun sen on nähnyt koko opiskeluajan vain ulkopuolelta, mutta loppujen lopuksi sekin oli sisältä "vain" hotelli.

Useiden henkilöiden yhteiset valmistujaiset sujuivat ainakin omasta mielestäni oikein mukavasti ja sain tehtyä juuri ne asiat mitä Suomen visiitiltäni hainkin eli sain saunottua (koko illan eli anteeksi seuralaiselle, että jätin yksin pelottavien ihmisten seuraan!) ja heitettyä talviturkin uimalla meressä (kun ei "uskaltanut" Ranskassa). Oli muuten kivaa!

Matkani pois turvallisesta koto-Suomesta alkoi loistavasti, sillä kerkesin syömään kunnollisen aamupalan ennen lähtöäni lentokentälle, myöhästymättä lentokoneesta! Kerrankin lähti matka kunnolla käyntiin. Tähän ehkä nyt kuuluisi se "mutta"... mutta mitään erikoista ei tapahtunut!

Kovasti yritin saada jännitystä omaan ja satojen muiden elämään Atlantin ylittävällä lennolla, mutta sekään ei tuonut tulosta. Huomasin nimittäin Denverin lentokentällä tuon noin 10 tuntisen lennon jälkeen, että kännykkäni oli jäänyt lähtiessä päälle. Terroristi - Pete ei siis saanut vielä taivaspaikkaa ja Myytinmurtaja - Pete näytti ettei se yksi kännykkä missään tunnu, mutta älkää yrittäkö tätä kotona. Nyt oli kuitenkin ammattilainen asialla.

Matkan suurin jännitys tapahtui vasta San Diegon teillä, kun Petrin suuntavaisto ei pitkän lentelyn ja uuden kaupungin takia oikein toiminut. Liikenteen seassa pujottelun, nippanappa vältetyn onnettomuuden ja kerran viimeisen risteyksen ohiajamisen jälkeen tien laidalla näkyikin tuttu hahmo : Pohjakallion Antti.

Antti tulee olemaan seuraavissa blogikirjoituksissa vierailevana tähtenä, joten täällä on siis piakkoin jotain mielenkiintoistakin luettavaa. Poikkeuksellista!