Keskiviikkoaamuna Petrin kunto oli kuumeettomuudesta huolimatta jälleen jotakuinkin heikko, joten päätimme, että menen Bird Sanctuaryyn yksin. Olin säntillisesti kuudelta pimeän respan edessä. En kuitenkaan ehtinyt ihmetellä kauaa, kun respan kätköistä ilmestyi juuri heränneen näköinen mies itseään venytellen. Taksilla menisi kuulemma n. 10 minuuttia, joten istahdin lähimmälle tuolille odottelemaan. Hetken kuluttua respan mies ilmestyi kahden sulkapallomailan kanssa kyselemään, onko minulla tylsää. Aluksi ajatus sulkapallon peluusta kuudelta aamulla pimeällä hotellin pihalla tuntui oudolta, mutta lopulta meillä oli oikein hauskaa ja taksin lopulta tullessa kömmin takapenkille hengästyneenä ja vetreytynein lihaksin. Bird Sanctuary osoittautui eräänlaiseksi luontopoluksi, johon pääsylippu ostettiin tullikopin näköisestä pömpelistä. Taksikuski osoitti minulle polun paikan ja käski tulla takaisin reilun tunnin kuluttua. Lähdin kävelemään pimeää polkua ja toivoin, että menen oikeaan suuntaan. Polun ympäristö oli suoraan sanoen aikamoista ryteikköä ja matkalla useita vähintäänkin epäilyttävän laholta näyttäviä siltoja.
Kovin montaa lintua en nähdyt, mutta kovasti lauloivat. N. 4-5 km:n matkalla näin yhden intialaispariskunnan oppaineen, mutta muita ”asiakkaita” paikassa ei sitten ollutkaan. Onnistuin saamaan kuvaan yhden vesikäärmeen, mutta lisäksi saldona oli lähinnä kuuluisa ”etsi lintu” kuvasarja, joka koostui useista epätarkoista otoksista, joissa lehtien lomasta pilkisti hämärästi jotakin valkoista. Voin kuitenkin laittaa vaikka pääni pantiksi, että se valkoinen oli tosiaan ihan oikea lintu!
Yksi Keralan pääturistinähtävyyksistä on sen luonto ja erityisesti "backwaters" eli laaja järvien ja kanavien (luonnon ja rakennettujen) verkosto. Se suunniteltu kokemus oli monien suosittelema risteily noilla vesistöillä. Millan käymät veneilyneuvottelut olivat olleet hieman ristiriitaiset. Olimme yleisesti vain haluamassa päästä veneilemään ja olimme ymmärtäneet, että tällöin meidän pitää valita "houseboat"-tyylinen venonen. Pienen hotellimme "houseboat" oli kuitenkin varattu tuonakin päivänä ja meille sanottiin, että vain "motorboat" on vapaana. Hyväksyimme tämän, koska halusimme joka tapauksessa päästä vesille, mutta mielessämme oli nimen perusteella pieni ja nopea parin hengen moottorivene.
Yllätyimmekin siis kovasti, kun sovitun lähtöajan tienovilla se pieni moottorivene, jonka kuvittelimme olevan kulkupelimme, olikin vielä suojapressun alla. Koska olimme hieman etuajassa, jäimme odottelemaan, että joku tulee meitä opastamaan. Hetken kuluttua laituriin saapuikin iso noin 20 hengen vetävä pikkuvene ja meille tultiin sanomaan että meidän "motorboat" oli saapunut! No, eipä ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun termit olivat vähän hakusessa. Alla olevissa kuvista ensimmäinen on "houseboat" ja toisessa on meidän venosemme (nimi on sitten "beula" eikä "seula", irvileuat).
Mukavasti koko tuo "motorboat" oli varattu vain meille kahdelle! Toki mukaan lähti kuskikin, mutta hän ei tainnut puhua mitään koko matkan aikana. Yhdessä vaiheessa toki viittoili, että voimme nousta veneen katolle maisemia katsomaan (tyhmät turistit kun olivat menneet kiltteinä oikeisiin matkustustiloihin), mutta taisi vasta puhua kun olimme perillä ja silloinkin kommunikointimme ei oikein toiminut.
Aloitimme ajelemalla järven laitamia. Järvi ei ollut mikään pieni lammikko vaan Vembanad Lake, Keralan suurin ja yksi Intian suurimpia järviä (noin 1500 km² vrt. Inarin järvi noin 1000 km²). Kun vastarantaa oli hieman vaikea nähdä, oli fiilis että oltiin meren äärellä.
Aika huomaamattomasti käännyimme jonkun aikaa järvellä ajelun jälkeen yhdelle isommalle kanavalle. Kulkuväylä oli vielä aika leveä, mutta olimme jo päässeet tässä vaiheessa matkasuunnitelmasta kärrylle eli ajelimme koko ajan pienempiä kanavia kohden ja kierrämme sen alueen, jolla hotellimme on. Maisemat olivat koko matkan ajan mitä vehreimpiä eli se mitä näimme hotellialueella oli normaalia alueen kasvillisuutta (palmuja ja muuta semmoista).
Mitä pienemmille kanaville käännyimme sitä enemmän aktiviteettia aloimme nähdä rannoilla. Aluksi näkyi jokusia asuntoja siellä täällä yleensä aika kaukana toisistaan ja ilman mitään tieyhteyksiä. Samoihin aikoihin oli nähtävissä myös laajoja riisipeltoja alkamassa ihan kanavapenkereen toiselta puolelta.
Vielä kapeampien kanavien varrelta alkoikin sitten tulla esiin ihan kyliäkin. Tämä tarkoitti myös sitä, että meille alkoi pikkulapset vilkutella rannoilta ja hymilemään niin maan leveästi. Yhä pienemmät kanavat tarkoittivat myös yhä vain tiheämpää kasvillisuutta kanavissa. Muutamissa tilanteissa olisi voinut kuvitella, että kuski oli eksynyt ja olimme päätyneet umpikujaan, niin paljon vihreää vedessä oli.
Risteilymme loppua kohden päädyimme myös ajelemaan vähän isomman kaupungin, joka oli ilmeisesti se Kumarakom, keskustan halki. Oli siinä asukkailla ihmettelemistä, kun turisteja ajelutettiin näytteillä kapeilla kanavilla. Vaikka olimme nähneet jo aiemmin muita veneitä liikenteessä (ainakin alkuvaiheessa yksi "motorboat" kulki samaa reittiä edellämme), niin täällä kaupungilla oli vieläkin enemmän, toki vähän pienempiä veneitä, tavaroita kuljettamassa. Yleensä näistäkin veneistä moikattiin meitä iloisesti.
Risteilyllä mieli rentoutui kunnolla ja yrittäessämme saada kuvia linnuista, solmituista(!) sähköjohdoista tai sähköjohtoihin takertuneista kuolleista lepakoista, tuntui että oli viimein päässyt kunnolla lomalle. Voi vain kuvitella kuinka hienoa olisi ollut päästä vaikka yöpymään semmoisessa hulppeassa "houseboatissa", jossa olisi voinut vaikka kalastellakin. Jos vuokrattu "houseboat" olisi ollut tarpeeksi iso, mukana olisi ollut mukana myös kokki, joka olisi sitten valmistanut siitä pyydystämäsi kaloista maukkaan aterian! Oi joi.
Petri oli myös todella iloinen siitä, että pitkästä aikaa fiilis oli aivan normaali, ei tietoakaan ripulista tai muusta ikävästä.
Melkein heti palattuamme hotellillemme (risteily oli aika tasan kaksi tuntia), meitä tuli moikkaamaan yksi hotellin tuttuja naamoja. Hän tietenkin kohteliaasti kyseli mitä olimme tykänneet siitä venereissustamme ja muutenkin vähän small talkasimme. Pääasiana meille selvisi, että he olivat järjestämässä pienen kokkausesityksen hotellin pihalla, jonne meidätkin kutsuttiin. Tilaisuuden tarkoitus oli vähän esitellä tyypillisiä keralalaisia ruokia, mistä raaka-aineista niitä tehtiin ja kuinka valmistus tapahtuu. Ilmeisesti hotellille oli juuri saapunut uusia asiakkaita, sillä mielestämme tätä ennen paikka oli ollut aika tyhjillään, mutta nyt tilaisuutta tuli seuraamaan noin kymmenisen henkeä. Vaikka tilaisuus olisi voitukin hoitaa jollain Intian kielistä, jota kaikki muut olisivat ymmärtäneet, meidät huomioitiin kiltisti ja tilaisuus pidettiin englanniksi.
Vaikka tilaisuus olikin mukava, se tuntui kestävän ehkä himpun verran liian pitkään, sillä ruuan haistelu ja pieni maistelukin herätti meissä kovin suuren nälän tunteen. Näin ollen tilaisuuden päätyttyä riensimmekin hetken odotettuamme (annoimme henkilökunnalle vähän aikaa) ravintolaan. Tällöin huomasimme, ettemme olleet ainoat joiden ruokahalu oli herännyt, sillä emme olleet aiemmin nähneet niin montaa ihmistä samaan aikaan syömässä. Oliko syy sitten tässä suuressa asiakasmäärässä vai missä, myös sähkökatkoksia esiintyi tuona ajankohta aiempaa enemmän. Täällä etelässä noita sähkökatkoja oli aina silloin tällöin, mutta yleensä ne olivat hyvin lyhyitä ja eikä niitä tullut kovin usein. Nyt tämän syömisen yhteydessä niitä tuli koettua monia, mutta koska henkilökunta (ja me asiakkaatkin) olimme selvästikin tottuneet niihin, ei katkoksista seurannut aluksi kuin pieniä pysähdyksiä.
Itse ruuan saamisessa pöytään oli vähän suurempia viivytyksiä, mutta lopulta kaikki meni ihan jouhevasti, jopa Petri pystyi syömään ihan normaalisti.
Illallisen jälken saimme myös viimein napattua terävän kuvan kahdestakin mökkimme kovin vikkelistä lemmikkigekoista. Jälleen hyvä päätös päivälle!
Kovin montaa lintua en nähdyt, mutta kovasti lauloivat. N. 4-5 km:n matkalla näin yhden intialaispariskunnan oppaineen, mutta muita ”asiakkaita” paikassa ei sitten ollutkaan. Onnistuin saamaan kuvaan yhden vesikäärmeen, mutta lisäksi saldona oli lähinnä kuuluisa ”etsi lintu” kuvasarja, joka koostui useista epätarkoista otoksista, joissa lehtien lomasta pilkisti hämärästi jotakin valkoista. Voin kuitenkin laittaa vaikka pääni pantiksi, että se valkoinen oli tosiaan ihan oikea lintu!
Yksi Keralan pääturistinähtävyyksistä on sen luonto ja erityisesti "backwaters" eli laaja järvien ja kanavien (luonnon ja rakennettujen) verkosto. Se suunniteltu kokemus oli monien suosittelema risteily noilla vesistöillä. Millan käymät veneilyneuvottelut olivat olleet hieman ristiriitaiset. Olimme yleisesti vain haluamassa päästä veneilemään ja olimme ymmärtäneet, että tällöin meidän pitää valita "houseboat"-tyylinen venonen. Pienen hotellimme "houseboat" oli kuitenkin varattu tuonakin päivänä ja meille sanottiin, että vain "motorboat" on vapaana. Hyväksyimme tämän, koska halusimme joka tapauksessa päästä vesille, mutta mielessämme oli nimen perusteella pieni ja nopea parin hengen moottorivene.Yllätyimmekin siis kovasti, kun sovitun lähtöajan tienovilla se pieni moottorivene, jonka kuvittelimme olevan kulkupelimme, olikin vielä suojapressun alla. Koska olimme hieman etuajassa, jäimme odottelemaan, että joku tulee meitä opastamaan. Hetken kuluttua laituriin saapuikin iso noin 20 hengen vetävä pikkuvene ja meille tultiin sanomaan että meidän "motorboat" oli saapunut! No, eipä ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun termit olivat vähän hakusessa. Alla olevissa kuvista ensimmäinen on "houseboat" ja toisessa on meidän venosemme (nimi on sitten "beula" eikä "seula", irvileuat).
Mukavasti koko tuo "motorboat" oli varattu vain meille kahdelle! Toki mukaan lähti kuskikin, mutta hän ei tainnut puhua mitään koko matkan aikana. Yhdessä vaiheessa toki viittoili, että voimme nousta veneen katolle maisemia katsomaan (tyhmät turistit kun olivat menneet kiltteinä oikeisiin matkustustiloihin), mutta taisi vasta puhua kun olimme perillä ja silloinkin kommunikointimme ei oikein toiminut.Aloitimme ajelemalla järven laitamia. Järvi ei ollut mikään pieni lammikko vaan Vembanad Lake, Keralan suurin ja yksi Intian suurimpia järviä (noin 1500 km² vrt. Inarin järvi noin 1000 km²). Kun vastarantaa oli hieman vaikea nähdä, oli fiilis että oltiin meren äärellä.
Aika huomaamattomasti käännyimme jonkun aikaa järvellä ajelun jälkeen yhdelle isommalle kanavalle. Kulkuväylä oli vielä aika leveä, mutta olimme jo päässeet tässä vaiheessa matkasuunnitelmasta kärrylle eli ajelimme koko ajan pienempiä kanavia kohden ja kierrämme sen alueen, jolla hotellimme on. Maisemat olivat koko matkan ajan mitä vehreimpiä eli se mitä näimme hotellialueella oli normaalia alueen kasvillisuutta (palmuja ja muuta semmoista).
Mitä pienemmille kanaville käännyimme sitä enemmän aktiviteettia aloimme nähdä rannoilla. Aluksi näkyi jokusia asuntoja siellä täällä yleensä aika kaukana toisistaan ja ilman mitään tieyhteyksiä. Samoihin aikoihin oli nähtävissä myös laajoja riisipeltoja alkamassa ihan kanavapenkereen toiselta puolelta.Vielä kapeampien kanavien varrelta alkoikin sitten tulla esiin ihan kyliäkin. Tämä tarkoitti myös sitä, että meille alkoi pikkulapset vilkutella rannoilta ja hymilemään niin maan leveästi. Yhä pienemmät kanavat tarkoittivat myös yhä vain tiheämpää kasvillisuutta kanavissa. Muutamissa tilanteissa olisi voinut kuvitella, että kuski oli eksynyt ja olimme päätyneet umpikujaan, niin paljon vihreää vedessä oli.
Risteilymme loppua kohden päädyimme myös ajelemaan vähän isomman kaupungin, joka oli ilmeisesti se Kumarakom, keskustan halki. Oli siinä asukkailla ihmettelemistä, kun turisteja ajelutettiin näytteillä kapeilla kanavilla. Vaikka olimme nähneet jo aiemmin muita veneitä liikenteessä (ainakin alkuvaiheessa yksi "motorboat" kulki samaa reittiä edellämme), niin täällä kaupungilla oli vieläkin enemmän, toki vähän pienempiä veneitä, tavaroita kuljettamassa. Yleensä näistäkin veneistä moikattiin meitä iloisesti.Risteilyllä mieli rentoutui kunnolla ja yrittäessämme saada kuvia linnuista, solmituista(!) sähköjohdoista tai sähköjohtoihin takertuneista kuolleista lepakoista, tuntui että oli viimein päässyt kunnolla lomalle. Voi vain kuvitella kuinka hienoa olisi ollut päästä vaikka yöpymään semmoisessa hulppeassa "houseboatissa", jossa olisi voinut vaikka kalastellakin. Jos vuokrattu "houseboat" olisi ollut tarpeeksi iso, mukana olisi ollut mukana myös kokki, joka olisi sitten valmistanut siitä pyydystämäsi kaloista maukkaan aterian! Oi joi.
Petri oli myös todella iloinen siitä, että pitkästä aikaa fiilis oli aivan normaali, ei tietoakaan ripulista tai muusta ikävästä.
Melkein heti palattuamme hotellillemme (risteily oli aika tasan kaksi tuntia), meitä tuli moikkaamaan yksi hotellin tuttuja naamoja. Hän tietenkin kohteliaasti kyseli mitä olimme tykänneet siitä venereissustamme ja muutenkin vähän small talkasimme. Pääasiana meille selvisi, että he olivat järjestämässä pienen kokkausesityksen hotellin pihalla, jonne meidätkin kutsuttiin. Tilaisuuden tarkoitus oli vähän esitellä tyypillisiä keralalaisia ruokia, mistä raaka-aineista niitä tehtiin ja kuinka valmistus tapahtuu. Ilmeisesti hotellille oli juuri saapunut uusia asiakkaita, sillä mielestämme tätä ennen paikka oli ollut aika tyhjillään, mutta nyt tilaisuutta tuli seuraamaan noin kymmenisen henkeä. Vaikka tilaisuus olisi voitukin hoitaa jollain Intian kielistä, jota kaikki muut olisivat ymmärtäneet, meidät huomioitiin kiltisti ja tilaisuus pidettiin englanniksi.Vaikka tilaisuus olikin mukava, se tuntui kestävän ehkä himpun verran liian pitkään, sillä ruuan haistelu ja pieni maistelukin herätti meissä kovin suuren nälän tunteen. Näin ollen tilaisuuden päätyttyä riensimmekin hetken odotettuamme (annoimme henkilökunnalle vähän aikaa) ravintolaan. Tällöin huomasimme, ettemme olleet ainoat joiden ruokahalu oli herännyt, sillä emme olleet aiemmin nähneet niin montaa ihmistä samaan aikaan syömässä. Oliko syy sitten tässä suuressa asiakasmäärässä vai missä, myös sähkökatkoksia esiintyi tuona ajankohta aiempaa enemmän. Täällä etelässä noita sähkökatkoja oli aina silloin tällöin, mutta yleensä ne olivat hyvin lyhyitä ja eikä niitä tullut kovin usein. Nyt tämän syömisen yhteydessä niitä tuli koettua monia, mutta koska henkilökunta (ja me asiakkaatkin) olimme selvästikin tottuneet niihin, ei katkoksista seurannut aluksi kuin pieniä pysähdyksiä.
Itse ruuan saamisessa pöytään oli vähän suurempia viivytyksiä, mutta lopulta kaikki meni ihan jouhevasti, jopa Petri pystyi syömään ihan normaalisti.
Illallisen jälken saimme myös viimein napattua terävän kuvan kahdestakin mökkimme kovin vikkelistä lemmikkigekoista. Jälleen hyvä päätös päivälle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti