Use dipper at night

Kolmannelle päivälle (ensimmäisen matkaosuuden viimeinen päivä) olimme varanneet pelkästään yhden vierailtavan kohteen, mutta se oli sitäkin merkittävämpi : Taj Mahal.

Syy koko päivän varaamiseen oli tietenkin se, että Taj Mahal sijaitsee Agrassa, joka on noin 200 kilometrin päässä Delhistä. Tästä syystä olimmekin lähdössä matkaan hotelliltamme noin seitsemän aikaan aamulla. Onneksi hotellin keittiö oli auki suurin piirtein 24h eli saimme aamupalan aivan samalla tavalla kuin muinakin aamuina huonepalvelun kautta (tosiaan, meille ei kertaakaan kerrottu milloin ravintola olisi auki eikä kertaakaan sanottu että keittiö olisi kiinni). Matkaseuraksi meille lähti edellisen päivän mukaisesti Omar ja uusi kuski.

Matka Delhistä Agraan ei ollut kovin tapahtumarikas. Kun mitään kunnon ruuhkia ei tuohon aikaan vielä Delhissä ollut, pääsimme aika pian kaupunkeja yhdistävälle, erittäin hyväkuntoiselle, moottoritielle. Normaaliin tapaan Milla alkoi torkkua hetken kuluttua ja kun etupenkkiläiset juttelivat hindiksi, päädyin itsekin melkein unten maille. Maisemia katsellessa kiinnitin huomiota siihen, ettei Intia tosiaan ole edes Delhin läheisyydessä pelkkää kaupunkia. Suurin osa ajasta tie kulki suurien lakeuksien keskellä ja vain välillä pysähtelimme jonkun kaupungin keskustan liikennevaloihin.
Noin puolessa välissä pysähdyimme maksamaan jonkun veron (jonkun rajan ylityksestä), mutta muuta ei tapahtunutkaan ennen kuin noin neljä tuntia lähdöstä oppaamme kertoi, että lähestymme Agraa.

Sama edelliseltä päivältä tuttu yllätyksellisyys retkiohjelmassa jatkui myös nyt. Olimme koko ajan kuvitelleet, että menemme vain suoraan Taj Mahalille, mutta näin ei ollut. Vaikka olinkin lukenut, että Agrassa olisi jotain muutakin nähtävää kuin Taj, niin pysähdyskohteestamme en etukäteen ollut mitään kyllä lukenut (matkaoppaistamme löytyi toki juttua siitäkin, kun sitä jälkikäteen etsittiin). Ainakin yksi selvä kohde eli Agra Fort, oli suljettu, ylläri ylläri, Republic Day:n takia. Agran ensimmäinen pysähtymispaikka oli Sikandra. Paikka on suuren mughal-hallitsija Akbarin hautamonumentti ja näin ollen tunnetaan myös nimellä Tomb of Akbar the Great. Se mikä erottaa tämän hautamonumentin useista muista joita matkalla näimme, ei ollut mikään itse rakennuksen arkkitehtuurinen yksityiskohta tai vastaava. Erilaisuus näkyi alueen viheralueissa. Kun muissa käymissämme paikoissa alueet olivat vain hyvin hoidettuja nurtseja, niin Sikandrassa ruohoniityillä kirmasi eläimiä! Tai jos tarkkoja ollaan niin kauriita ja apinoita. Enimmäkseen kauriita.
Jostain syystä Omar tuli itsekin käymään tässä kohteessa, muttei samaa matkaa meidän kanssa. En ole ihan varma lähtikö hän vain hakemaan meitä pikaisesti takaisin vai oliko paikka hänellekin tuntematon ja hän halusi oikeasti itsekin nähdä sen. Joka tapauksessa tämän yllättävän rauhallisen kohteen (kaikki olivat varmaan Tajilla) jälkeen, hyppäsimme autoon ja jatkoimme matkaamme kohti varsinaista pääkohdettamme.
Ennen sinne pääsyä pääsimme kuitenkin todistamaan koko Intian reissumme hurjinta ruuhkaa. Agran keskustassa (vai oliko se edes keskusta) tiet olivat vähän hiekkatien ja päällystetyn tien yhdistelmää ja reilusti kapeampia kuin esim. Delhissä. Liikenteessä näytti nopean silmäyksen perusteella olevan autoja, riksoja (sekä moottoroituja että polkuvetoisia), polkupyöriä, moottoripyöriä ja jalankulkijoita. Norsuja oli ihan varmasti mukana, mutta niitä ei vain näkynyt muun massan takaa. Monilla ajoneuvoilla oli kaikenlaista tavaraa kannossa (erityisesti mieleen jäi keskellä tätä ruuhkaa useamman metrin mittaisia metalliputkia polkupyörällään kuljettanut kaveri) ja tämä epämääräinen massa ajelehti ulkolaisen mielestä epämääräisesti ilman kaistoja tai mitään opasteita omiin suuntiinsa.

Mutta kuten kaikissa muissakin ruuhkissa, liikenne ihan oikeasti oli koko ajan liikkeessä. Vaikka ruuhkan tullessamme tuntuikin että tässä se loppupäivä meneekin, emme lopulta joutuneet tässä oleskelemaan kuin ehkä kymmenen minuuttia ja tässä ajassa etenimme yllättävän pitkän matkan. Pari kertaa tuli tönäistyä jotain mopoilijaa, mutta mitään kiivasta sanan vaihtoakaan tästä ei seurannut. Kaksipyöräisen ohjaaja vain katsoi, että rengas näyttää olevan vielä oikean muotoinen ja siirsi pyöräänsä vähän pois isomman tieltä.

Ikävä kyllä tästäkään ihmeellisyydestä ei tullut kuvia muistoksi.

Ennen Taj Mahallille menoa, edessä oli vielä yllätyksiä edessä. Kuskimme pysäytti auton hetken kuluttua tuosta ruuhkasta selvittyämme ja sanoi hakevansa paikallisoppaan. Emme olleet ihan varmoja mistä oli kyse, kuvittelimme kuulleemme väärin. Mutta hetken kuluttua autoomme tuli uusi matkustaja etupenkille, joka esittäytyi ja kertoi olevansa oppaamme Taj Mahalilla. Hän samalla selitti, että alueen ympärillä on erilaisia rajoituksia ajoneuvoilla ja mikään bensakäyttöinen ei saa tulla tietyn etäisyyden päähän rakennuksesta. Joten jouduimme hylkäämään automme kuskeineen ja hyppäämään riksaan. Ennen tätä selvisi myös, ettei Tajille saa viedä oikeastaan yhtään mitään. Reput, muu elektroniikka kuin kamera ja kännykkä, kaikenlainen syötävä ja ties mikä oli ei ei. Meille ei edes kerrottu ihan kaikkia rajoitteita, koska Millalla tuli ongelmia turvatarkastuksessa. Milla taitaa tietää tarkemmin mistä säätö johtui, mutta vissiin käsilaukusta piti lopulta ottaa pois kännykkään liitettävät kuulokkeet ja purkkapaketti.

Paikallisoppaamme oli aika leppoisa kaveri ja auttoi esim. tuossa turvatarkastuksessa mukavasti. Ilman häntä olisi tilanne ollut varmasti aikamoista säätämistä. Toisaalta tässä tuli jälleen yksi rahastaja lisää porukkaan, mutta vaikutti että tämä oli aika tavanomainen järjestely.
Itse Taj Mahal oli kyllä oikeastikin ihan niin upea kuin olin sen kuvitellut olevan. Väkeä on aika runsaasti, mutta ilmeisesti voisi olla enemmänkin.
Paikka on kyllä vähän semmoinen, ettei tiedä mitä pitäisi kertoa. Oikeastaan kaikki tuntui hirmu tutulta vaikkei tuolla ollut koskaan ollutkaan. Ehkä sitä on nähnyt liikaa dokumentteja ja kuvia paikasta. Toisaalta paikka veti jotenkin vain hiljaiseksi. Muihin hautoihin verrattuna, Tajin erottaa kyllä selvästi pelkän marmorin ja kivien käyttö. Muut nähdyt kohteet olivat muuta materiaalia ja kaikki värit maalattuja. Tajin värit tulevat marmoriin upotetuista puoli-jalokivistä eikä mitään ole keinotekoisesti värjätty. Ja onhan valkoinen aika vaikuttava väri.
Tämän haudan jälkeen, seurasi reisun ikävin osuus eli pakotettu kauppakierros. Varmasti kaikki tietävät mistä puhun. Meitä siis ajelutettiin kauppoihin, jossa innokkaat myyjät yrittivät kovasti saada meidät ostamaan jotain. Ja koko ajan on fiilis, ettei kaupasta pääse pois ellei jotain, edes pientä, osta. Ja vaikka se ostos olisi tuskin minkään arvoinen siitä pitää tinkiä, ihan vain tavan vuoksi. Joka paikassa tarjotaan tietenkin kuumaa juotavaa, ettei varmasti pääse juoksemaan heti karkuun ja tulee vielä vaivaantuneempi fiilis. Agrassa meitä kierrätettiin yhdessä marmori- ja yhdessä sekatavarakaupassa. Marmorikaupasta ostimmekin jotain pientä, mutta jälkimmäisessä paikassa osoitimme, jos ei muuta niin itsellemme, että kaupoista pääsee pois jopa ostamatta mitään!

Kahden kauppan jälkeen sanoimme suoraan, että emme halua enää muihin kauppoihin ja ilmeisesti kierrokseen ei niitä lisää kuulunutkaan, koska meidät vietiin lounaalle tämän jälkeen.

Lounas olikin sitten parasta mitä itse söin koko matkan aikana. Samalla ravintola oli myös koko reissun kallein ja vessat (Millan kertoman mukaan) olivat myös siisteimmät.

Lounaan jälkeen lähdimmekin sitten paluumatkalle Delhiin. Yllättävästi oppaamme Omar kertoi tässä vaiheessa, että hän on palaamassa toisella tavoin ja lähdimmekin tien päälle pelkästään kuskimme kera. Pääsin siis etupenkille, jee!
Paluumatka oli paljon mielenkiintoisempi kuin tulo, sillä nyt päädyimme juttelemaan kuskin kanssa kaikenlaista. Eikä matka enää tuntunutkaan ihan niin pitkältä. No, kyllä se vieläkin aika pitkä oli, mutta ehkei se neljältä tunnilta kuitenkaan tuntunut. Jutustelusta mieleen jäivät mm. ajatukset Intian liikenteestä. Olin jo jonkun aikaa ihmetellyt miksi niinkin hässäkältä vaikuttavassa Intian liikenteessä tapahdu sen enempää onnettomuuksia (en itse esim. nähnyt kertaakaan mitään kolaria). Kuskimme herra Singhin ajatus tästä oli perin intialainen. Intian teiden turva ei ole kuljettajien ajotaito vaan se, että jumalat suojelevat tiellä kulkijoita aktiivisesti. Jo Intiassa olevien jumalien pelkkä lukumäärä riittää helposti suojelemaan kaikkia ja näin onnettomuuksiakin tapahtuu sitten liikenteen määrään suhteutettuna vähäisesti.

Selitys kelpasi ainakin mulle, pidin kuitenkin varmuuden vuoksi turvavyötä päällä koko paluumatkan ajan. Muilla reissuilla se ei onnistunut, sillä Intiassa ei näytä olevan tapana pitää takapenkkien vöitä käytössä.
Palasimme hotellillemme Delhiin noin kymmeneltä illalla. Päivä oli ollut pitkä, mutta perin antoisa.