Kolmen tapahtuman täyteisen kaupungissa vietetyn päivän jälkeen, olimme tosiaankin valmiit vetäytymään vähän rauhallisempaan kohteeseen, kuten olimme suunnitelleet. Tai siis ainakin olimme ajatelleet sen olevan vähän rauhallisempi, jos ei muuten niin ainakaan se ei ollut mikään yli 12 miljoonan asukkaan megacity!
Jos en ihan väärässä ole, niin minä taisin olla se joka alunperin menin möläyttämään, että eikös olisi ihan mielenkiintoista jos tämän rentoutumisosion kohde olisi Kerala. Kerala, mikä ei varmaan kovin monelle sano yhtään mitään, on yksi Intian osavaltioista ja se sijaitsee, kuten tämän kirjoituksen ensimmäisestä kuvasta voi nähdä, lähes niin etelässä kuin Intiassa pääsee. Aika paljon tunnetumpi osavaltio Goa jää kauas kauas pohjoiseen.
Tästä paikasta olin itse kuullut USA:ssa ollessani. Yksi Flow Sciencen työntekijöistä sattui olemaan syntyjään juuri Keralasta. Puolentoista vuoden aikana sain nähdä upeita kuvia paikasta ja erittäin paljon ylistystä paikan kauneudesta. Ja aika usein myös muutkin Intiasta kotoisin olleet olivat samaa mieltä kuin kotiseutuaan tietysti kehuva Joel.
Näin ollen, kun päätimme Millan kanssa Intiaan matkustaa, tsekkasinkin kuinka helposti pääsisimme reissaamaan Delhistä tuonne etelään ja kun se ei kovin hankalaa ollut, niin ehdotin sitä yhdeksi kohteeksemme. Ilmeisesti Millankin lopulta tykästyi ideaan.
Jos en ihan väärässä ole, niin minä taisin olla se joka alunperin menin möläyttämään, että eikös olisi ihan mielenkiintoista jos tämän rentoutumisosion kohde olisi Kerala. Kerala, mikä ei varmaan kovin monelle sano yhtään mitään, on yksi Intian osavaltioista ja se sijaitsee, kuten tämän kirjoituksen ensimmäisestä kuvasta voi nähdä, lähes niin etelässä kuin Intiassa pääsee. Aika paljon tunnetumpi osavaltio Goa jää kauas kauas pohjoiseen.
Tästä paikasta olin itse kuullut USA:ssa ollessani. Yksi Flow Sciencen työntekijöistä sattui olemaan syntyjään juuri Keralasta. Puolentoista vuoden aikana sain nähdä upeita kuvia paikasta ja erittäin paljon ylistystä paikan kauneudesta. Ja aika usein myös muutkin Intiasta kotoisin olleet olivat samaa mieltä kuin kotiseutuaan tietysti kehuva Joel.
Näin ollen, kun päätimme Millan kanssa Intiaan matkustaa, tsekkasinkin kuinka helposti pääsisimme reissaamaan Delhistä tuonne etelään ja kun se ei kovin hankalaa ollut, niin ehdotin sitä yhdeksi kohteeksemme. Ilmeisesti Millankin lopulta tykästyi ideaan.
Mutta ennen kuin pääsimme matkustamaan, jouduimme "tsekkaamaan ulos" Delhin hotellistamme ja se osoittautuikin yllättävän hankalaksi projektiksi. Vaikka hotellin seinällä lukikin, että heillä hyväksyttiin kaikki yleisimmät luottokortit, niiden käyttäminen niinkuin maksuvälineenä oli aika hankalaa.
Itselläni oli mukana yleisesti isoja maksuja hoidettaessa American Express ja vaikka hotelli ei kovin hintava ollutkaan, ajattelin käyttää sitä ensin. Ensimmäisellä kerralla kortti tuntui toimivan, mutta päätti kysyä PIN-koodia, jota tuossa kortissa ei ole. Voi tietenkin olla, että tässä pitäisi käyttää kortin security codea, mutta tyhmänä sanoin, että kokeillaan sitten Visaa.
Sitä kortinlukija ei sitten vain millään hyväksynyt. Ensin tuli ilmoitus, että vedä kortti lukijan läpi ja myöhemmin tylysti vain card error. Siinä vaiheessa ruvettiinkin vähän jo laskemaan, että kuinkas paljon meillä olikaan sitä käteistä. No, kokeilimme ensin kuitenkin Millan korttia (Visa). Aluksi näytti samalta eli ei vain hyväksy ja parit card errorit. Yllättäen aika voimallinen magneettinauhan "puhdistelu" tuntui auttavan ja Millan kortti pääsi seuraavalle tasolle. Sen jälkeen laite ei vain suostunut veloittamaan niin suuria summia kortilta! Oikeasti summa ei kyllä ollut lähelläkään mitään luottorajaa tai mitään muuta järkevää rajoitusta. Kauhean säädön jälkeen hotellin henkilökunta jo ehdottaa että pitää varmaan veloittaa osa (niin paljon kun pystyisi) kortilta ja loput maksettaisiin käteisellä. Onneksi yritimme vielä pari kertaa uudelleen Millan kortilla, joka tuntui luotettavimmalta tässä vaiheessa, sillä vihdoin ja viimein maksu meni läpi. Yhdessä erässä.
Oli jo melkein palaa käämi.
Pääsimme siis kuitenkin taksiin ja lentokentälle. Emmekä olleet lainkaan edes myöhässä, kiitos melko joustavasti luodun aikataulumme. Joustavuus taisi olla peruja siitä, että alkuperäinen lentoaikamme muuttui noin kolme tuntia myöhäisemmäksi jonkun aikaa ennen matkalle lähtöä.
Delhin lentokentän kotimaan terminaali on ilmeisesti jaettu ainakin pariin osaa, sillä se missä me olimme oli kyllä loppujen lopuksi aika pieni noin ison kaupungin kotimaan kentäksi. Suurin ihmetyksen aihe oli meidän ensi kertaa kohtaamamme laukkujen läpivalaisujärjestely. Läpivalaisua ei suoriteta, kuten on totuttu, jossain checkinin jälkeen piilossa vaan matkustajien pitää itse käyttää laukkunsa suurin piirtein keskellä odotushallia olevan laitteen läpi. Jos laukku hyväksytään, sen ympärille vedetään nyörit, laukut saa takaisin itselleen ja voi suunnata hyvin mielin lähtöselvitykseen. Koska kukaan ei meille tästä järjestelystä mitään kertonut emmekä missään mitään opastetauluja nähneet, meiltä meni jonkun aikaa sen selvittämiseen. Se selvisi kun huomasimme lähtöselvitykseen jonottavien laukkujen ympärillä jotain yhteistä.
Aikamoista säätämistä oli loppujen lopuksi myös turvatarkastus. Miehille ja naisille oli tällä kentällä omat jononsa (aina ei näin ollut), koska miehille ja naisille oli omat turvatarkastajat ja -alueet (näin oli aina). Ainakin omalla kohdallani tuo turvatarkastus itsessään meni aika vinhaa vauhtia. Kaveri tutki mitä taskuista löytyy ja onko mitään metalliesineitä mukana, samalla kun läimäisi lentolippuun leiman (tämän merkitys selviää kohta). Turvatarkastuksen hitauden aiheutti erittäin rauhallisesti etenevä käsimatkatavaroiden läpivalaisu. Ilmeisesti tässä maassa katsottiin laukkuja aika paljon tarkemmin kuin muualla tai sitten ihmisillä oli vain paljon enemmän tavaraa tulossa matkustamoon mukaan, sillä itse hengailin aika pitkään omaa laukkuani odottamassa. Ja laukkuni ei mennyt se läpivalaisun läpi kuitenkaan kuin kerran.
Odottelun jälkeen pääsimme tällä kertaa ilman kommelluksia turvatarkastuksenkin ohi.
Niin, se lentolipun leimaus! Kyseessä on eräänlainen tuplatsekkauskäytäntö. Lentolippusi saa päivän leiman ja kun laukkusi tulee sen hitaan läpivalaisulaitteen läpi, siihen kiinnitetään lappu (semmoinen tyhjä lentoyhtiöiden osoitetietolappu), johon läntätään samanlainen leima. Sitten lähtöportilla kun olet menossa koneeseen, aseistettu turvamies tarkistaa että lentolippusi ja laukkusi leimat ovat samanlaiset. Mielestäni tosiaan täällä kotimaan terminaalissa Delhissä ja etelässä käyttämällämme lentokenttällä tuo laukkuun tuleva lappu laitettiin puolestasi, mutta ongelman myöhemmin aiheutti kotimatkalla Delhin ulkomaan terminaalissa noista lapuista noussut hässäkkä. Se välikohtaus tullaan kyllä raportoimaan tarkasti myöhemmin blogissa.
Tämä neljännen päivän ohjelma piti sisällään oikeastaan vain matkustamista. Ensimmäinen etappimme oli lentää Delhistä suoralla sisäisellä lennolla Kochiin, josta usein näkee myös kirjoitusasua Cochin. Lentoaika Delhistä Kochiin oli aikalailla tasan kolme tuntia.Matkustaminen ei tullut loppumaan tähän vaan toinen päivän etapeista oli autokyyti Kochin lentokentältä hotelliimme. Hotellimme kun ei sijainnut tosiaankaan lähellä kenttää tai edes tuota Kochia. Hotellimme oli pienessä kylässä nimeltä Kumarakom. Sitä ei oikein näkynyt missään kohtaamissani kartoissa ja nyt tätä blogia kirjoitellessakin jouduin vähän kaivamaan nettiä että semmoisia löytyi (taisi kyllä olla Lonely Planetin etelä-Intia opuksessa, mikäMillalla oli mukana). Ongelmana oli vielä, että ne löytämäni kartat olivat vähän ristiriitaisia, mutta eiköhän se jossain tuossa alla olevan kartan kohdassa ole. Lähin iso kaupunki löytyy helpommin (Kottayam). Myös ajoreitti on vähän hämärän peitossa, mutta matka-aika Kochin kentältä hotellille oli noin kaksi tuntia.
! ! ! VAROITUS ! ! !
Kirjoitus sisältää tästä eteenpäin kuvausta (vain kirjallista) ripulista, jonka joku joka ei voi sietää ruumiinnesteitä voi kokea epämiellyttävänä. Jos olet semmoinen, niin voi voi, älä jatka lukemista enää.
! ! ! VAROITUS ! ! !
Tylsä matkapäivä muuttui Petrin kohdalla aika ikäväksi suurin piirtein Kochin lentokentälle saavuttaessa. Petrin maha oli ollut vähän omituinen aamusta lähtien, mutta se ei ollut pyörinyt eikä siihen ollut sattunut lainkaan. Jos oikein muistelen, masu ei fyysisestikään tuntunut mitenkään kummalta. ihan yhtä pehmoinen kumpu se oli silloinkin. Mitään muutosta masun tilassa ei tapahtunut, ei Delhissä ennen lentoa eikä lennon aikana.
Kochissa sitten laukkuja odotellessa alkoi kehittyä fiilis, että vessaan pitäisi nyt kyllä kohta päästä. Tilanne ei kuitenkaan ollut juoksua vaativaa vaan pystyin ilman ongelmia odottelemaan sen aikaa, että Milla kävi tarpeillaan ensin. Vessassakaan ei tilanne aluksi tuntunut mitenkään normaalista tilanteesta poikkeavalta. Vasta kun jotain tuli ulos, aavistelin ensimmäistä kertaa että ehkä tässä pieni ripulin poikanen on tulossa. Tässä vaiheessa pönttöön oli siirtynyt vielä selkeästi puoliksi löröä ja puoliksi kiinteää ainesta (half and half).
Joka tapauksessa vessakäynnin jälkeen masun oli paljon parempi olla.
Laukkumme kanssa löysimme pienestä terminaalista poistuttuamme hotellimme lähettämän kuskin. Nimikyltin perusteella kuski kyllä odotteli "Mr. Petry":ä, mutta koska olimme viimeiset länsimaalaiset terminaalissa, uskoisin ettemme vieneet kenenkään kyytiä.
Automatkan alkuvaiheessa yleinen fiilis oli vain väsynyt, mitenkään huonovointiseksi en olisi itseäni kuvaillut. Ehkä joskus 50-60 minuutin jälkeen olo alkoi kuitenkin jostain syystä selvästi huonontua. Masu alkoi pyöriä, aluksi vähäisesti mutta liike voimistui. Samalla alkoi tuntua selvästi kylmemmältä. Ensin en tätä ollut huomata, koska ilmastointi oli aika kovalla. Kun ilmastoinnin puhallusta pienennettiin, tunne sai vahvistusta ja viimeistään siinä vaiheessa kun kaivoin takin esiin repusta, taisi Millakin ymmärtää ettei Petri ihan täysin vedättänyt.
Olo huononi huononemistaan. Kyselin kuskilta kuinka pitkä matka hotellille on, siinä toivossa että ehkä pystyisin sinnittelemään perille hotellihuoneeseen asti. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan siinä vaiheessa kun näin tienviitan "Kumarakom 6km", jouduin ilmoittamaan kuskille, että olo on vähän huono ja pyytämään etsimään sopivan hiljaisen pysähtymispaikan. Tämä pysähdyspaikan löytäminenkin oli vähän hankalaa, koska tie oli tässä vaiheessa niin kapea, että siinä hädin tuskin pystyi kahta autoa rinnakkain ajamaan, mutta lopulta semmoinen löytyi. Tässä voi kai mainita sen ettei se huonovointisuus todellakaan huonontunut teiden kunnon takia, vaikka ne pahimmillaan olivatkin aika töyssyisiä. Olo alkoi kun vielä olimme hyväkuntoisella tasaisella tiellä.
Onnekseni osasin tulkita oloa sen verran hyvin tässä vaiheessa, että tiesin että tavaraa oli tulossa ulos vain yläkautta. Tilanne ei siis ollut ihan niin paha kuin se olisi voinut olla. Eikä oksennus sitten edes lentänyt heti taksin pysähdyttyä vaan sitä joutui vähän "houkuttelemaan". Aika voimakasta se lopulta kuitenkin oli, mutta ei se pysähdys ikuisuuksia kestänyt (tai sitten en pystynyt hahmottamaan ajankulua enää) ja pääsimme hetken kuluttua ajelemaan viimeiset kilometrit.
Hotellilla pystyinkin sitten tsemppaamaan respan tiskillä ja yritin ainakin vähän kuulostaa pirteämmältä kuin oikeasti olin. Huoneessa sitten meninkin heti pötkölleni ja mahdollisimman lämpöiseen. Kylmältä tuntui vaikka ilman lämpötila illallakin oli jossain varmaan 25 asteen kieppeillä. Samaisena iltana taisikin myös alkaa sitten lopulta vessassa juokseminenkin ja mitään kiinteää ei enää ruumista ulos tullut.
Episodin lopputulema oli se, että Petri oli pahan (vai todella pahan?) ripulin kourissa koko maanantain ja tiistain, kunnes lääkäri pyydettiin paikalle. Eikä ripuli lääkärin lääkesäkinkään avulla ihan täysin loppunut.
Johtuen tuosta ripulista, kahdesta seuraavasta päivästä tuleekin tarkemmin kertomaan Milla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti