Purkkikermavaahtoa ja maissilastuja

Ensimmäinen kosketus Intiaan oli kuten ehkä arvata saattoi ilmasto. Vaikka koneemme laskeutuikin aikaisin aamulla Delhiin (noin kuudelta aamulla), tuntui ilma jo yllättävän raskaalta ja mukavan lämpöiseltä (kyllä talvella on sitten mukava matkustaa etelään). Ja kun lentokentällä ei vähemmän yllättäen ollut mitään kunnon ilmastointia, fiilis vain vahvistui mitä kauemmas terminaalirakennuksen syövereihin käveli.

Olin kuullut pahoja huhuja maan byrokratiasta, joten olin varautunut pahimpaan jo maahantuloselvityksessä. Se oli kuitenkin USA:n vastaavaan tottuneena todella positiivinen yllätys. Vastassa oli tylsistyneen näköinen virkamies, joka ei ainakaan mulle sanonut sanaakaan. Laiskasti katseli passia, koneessa täytettyä maahantulolappua, leimasi lappuja ja päästi menemään. Koska olimme ilmeisesti ainoat Delhiin jääneet koneessa olijat tai sitten kaikki meitä aiemmin koneesta nousseet eksyivät terminaalissa, emme joutuneet edes jonottamaan. Aikaa meni noin puolitoista minuuttia ennen kuin olin juoksemassa jo laukkuja odottelemaan (eivät olleet kadonneet tällä etapilla, mikä on aina iloinen asia).

Jos rehellisiä ollaan tässä vaiheessa oli jo mukavasti perhosia masun pohjassa. Me oltiin periaatteessa jo Intiassa! Jee!

Ensimmäinen oikea jännityksen kohde tuli eteen heti tullin läpi kuljettuamme ("emme tuo mitään ikävää maahanne"-lappu väsyneille virkailijoille). Meidän piti jollain tavoin päästä hotellillemme. Olin etukäteen lueskellut netistä, että paras tapa varsinkin turistina, olisi ostaa heti sisältä terminaalista ns. pre-paid taksi. Tämä ennakkotieto sai lisävahvistusta lentokentällä, koska lähes joka nurkalla oli samaa infoa kertovia tauluja.

Rohkeasti suuntasimme siis ainoan auki olleen pre-paid taksin luukulle ja yritimme kuunnella tarkasti kuinka edellä olleet toimivat. Loppujen lopuksi se ei ollut mikään suuri tehtävä. Kysyttiin, että minnes päin Delhiä haluttiin mennä, kuinka monta matkustajaa/laukkua oli mukaan tulossa ja sillä selvä. Rahat tiskiin, lappu kuoraan ja suunta takseja kohden.

Terminaalin aulasta pois vievän oven takana tuntui odottavan massiivinen ihmislauma nimikylttien kanssa ja myös paljon raskaasti aseistautuneita sotilaita. Täähän vaikuttaa hyvältä. No, pää pystyyn, yritä näyttää kokeneelta Intian matkaajalta ja ihan kuin tietäisit mitä olet tekemässä. Helppo homma! Ihmismassan takaa löysimmekin taksilta näyttävän kulkuneuvon. Keltamusta pakettiauton oloinen menopeli, jonka kuljettaja tuntui ymmärtävän mitä se pre-paid lappu merkitsi. Kaipa se siis taksi on, joten kamat kyytiin ja menoksi.

Ja juuri oltiin vähän päästy vauhtiin, kuski suuntasi kulkunsa heti ensimmäiselle huoltoasemalle. Mä kun luulin, että näin käy vain telkkarisarjoissa. Eikö ne oikeasti käy tankkaamassa etukäteen?

Tästä sitten kehkeytyikin se pienen matkailijan seuraava jännittävä tilanne. Kun olimme hetken aikaa jonottaneet asemalle, kuski päätti kurvata koko jonon ohi. Jonon ohi päästyään hän sitten kääntyi meihin ja pyysi meitä nousemaan hetkeksi ulos. Kokeneet maailmanmatkaajat näkivät tilanteessa mahdollisen laukkuvarkauden ja jäämisen maahan ilman matkatavaroita heti ensimmäisten minuuttien aikana. Tämän takia suurena turvatoimena otimme auton rekisterinumeron talteen ja jäimme odottamaan kohtaloamme. Toki valmiina hyökkäämään auton kimppuun, heti jos kuski tekisi väärän liikkeen. Kyllä nyt sen kokoinen auto kumoon pienestä tönäisystä keikahtaisi.

Suurena yllätyksenä kuski halusikin vain auttaa ongelmiin joutunutta huoltoaseman asiakasta ilmeisesti lataamalla menopelin akun ja syystä tai toisesta hän ei vain halunnut meidän odottelevan sitä pitkää aikaa tunkkaisessa autossa. Kuski ei lähtenyt livohkaan ja laukutkin olivat vielä autossa, kun jonon tukkeena ollut auto saatiin korjattua ainakin johonkin kuntoon.

Pääsimme siis ilman ongelmia hotellille.

Rehellisesti sanottuna, hotelli ei aivan vastannut sitä minkälaisen kuvan olimme sen nettisivuilta saaneet. Kuvittelimme sen olevan ihan jonkun suuren kauppakeskuksen vieressä, emmekä keskellä tuhruisten pikkukujien viidakkoa. Myöhemmin toki selvisi, että tuo katuviidakko oli se kauppa-alue, jota oli sivuilla mainostettu.
Tässä tilanteessa hyvänä uutisena oli se, että hotelli oli oikea paikka ja heiltä löytyi myös varauksemme (lähistöllä olisi toki ollut samanlaisia pikkuhotelleja lähes vieri vieressä). Huonona uutisena pettymykset jatkuivat, kun pääsimme huoneeseemme. Huone ja erityisesti vuodevaatteet tuntuivat kovin "nihkeiltä". Kun ilmastointia ei pystynyt itse mitenkään säätämään, oli ensi vaikutelma todellakin kolmea tähteä alhaisempi.
Kun näistä negatiivisista hotellijutuista päästiin jo aloittamaan, niin myös kuuma vesi oli pieni ongelma hotellissamme. Sitä virallisen ilmoituksen mukaan tuli vain jonkun aikaa aamusta, mutta emme seuraavana aamuna pitkästä lorottelusta huolimatta saaneet mitään edes lämpimään viittavaa mistään hanoista ulos. Iloksemme huoneesta löytyi kuitenkin länsimaalainen vessa ja vessapaperia, jota toki oli aika pieniä rullia eikä huonepalvelu tuntunut ymmärtävän kuinka nopeasti sitä kahdelta hengeltä kului, sillä jouduimme ostamaan sitä itse lisää ettei vahingoa olisi päässyt käymään. Mutta meillä oli sentään hotellihuone!
Aika pian kohtasimmekin sitten ensimmäisiä Intian omituisuuksia. Tai itseasiassa emme oikein tiedä oliko se vain hotellin oma juttu vai tapahtuuko sitä yleisestikin Intiassa. Joka tapauksessa saimme kutsun käydä moikkaamassa hotellin omistajaa! Herran toimisto ei tosin edes ollut siinä hotellissa missä me majoituimme vaan toisessa hänen omistamassaan hotellissa jonkun matkan päässä. Tätä suurta matkaa varten, hän lähetti autonkuljettajansa autoineen meitä hakemaan. Toisella hotellilla meidät ohjattiin ylimpään kerrokseen pomon toimistoon, jossa esittäydyimme ja eteemme tuotiin valintamme mukaiset kuumat juomat. Meidät toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi, kehoitettiin varovaisuuteen kaduilla ollessamme ja muutenkin rupateltiin.

Emme oikein lopulta keksineet mistä tässä vierailussa oli kyse, mutta mitäs siitä. Hyödynsimme samalla hotellin ravintolaa ja söimme ensimmäisen ateriamme uudessa maassa. Paluumatkamme omalle hotellillemme jatkui yhtä kummana kuin tämä johtajan kanssa rupattelu, sillä vaikka matkaa tosiaan oli ehkä kaksi kolme korttelia, niin meitä oltiin automaattisesti viemässä takaisin autolla. Kun kiltisti kieltäydyimme tästä, lähti kuski saattamaan meitä! Sanoi, että oli hänen velvollisuutensa että pääsemme turvallisesti perille. Ja puolessa välissä hän luovutti meidät oman hotellimme ovivahdille, joka oli tullut meitä vastaan! Yritä siinä sitten olla köyhä turisti, jolta ei löydy rahaa kerjäläisille.

Onneksi tämä saattaminen jäi vain tämän yhden keikan kuriositeetiksi.

Ensimmäisenä päivänä järjestellessämme tulevien päivien ohjelmaa, törmäsimme myös toiseen oikeasti tyypilliseen Intian tapaan ensimmäistä kertaa. Jokaiselle ihmisille tuntui olevan omat hommat, joita hän sai hoitaa ja jos eteen tuli jotain mikä ei kuulunut hänen tehtäviinsä, hän kutsui paikalle sen joka niitä juttuja sai tehdä. Eli ihmiset oli selvästi aivan selvästi jaettu eri tiukasti määritetyille tasoille.

Meidän Delhin ja Agran reissujen varaukset esimerkiksi hoituivat siten, että aloitimme kysymällä hotellilta miten voisimme reissut järjestää. Kaveri, joka selvästi oli korkeammalla tasolla kuin normaali vastaanottovirkailija, soitti tyypille, joka kuulemma järjestäisi asian. Hetken aikaa aulassa istuttuamme paikalle tulee nuori kaveri, joka sanoo olevansa firmasta joka näitä kiertoajeluita järjestää ja pyysi meitä mukaamme toimistolle. Toimistolla (viereisessä korttelissa) hän sitten rupattelee kaikenlaista ja ennen pitkää myös kaivaa Delhin kartan esiin. Kyseltyään mitä haluaisimme nähdä ja kerrottuamme suunnitelmamme, hän sanoo että hän voisi kyllä kertoa kustannuksista, mutta uskoo että hänen pomonsa voisi antaa varmasti hyvän tarjouksen.

Tämän jälkeen hän soitti pomolleen ja jatkoi rupattelua. Hyvin pitkän odottelun jälkeen uusi kaveri saapui paikalle, joka osoittautui pomoksi. Hän kyselee taas samat asiat kuin edellinen kaveri ja ottaa esille saman Delhin kartan jota jo tuijottelimme. Lopulta toistettuamme asiamme, hän tuumailee ja kertoo hinnan.

Lopulta kumpikaan näistä kahdesta kaverista ei tietenkään ollut mukanamme Delhissä tai Agrassa seuraavina päivinä. Tätä varten mukaamme tuli opas ja kummallekin päivälle eri kuski. Mutta eihän nämä alemman tason kaverit olisi voinut mitään suunnitelmia tehdä tai varsinkaan käsitellä suuria rahoja.

Jos ei muuta niin ainakin tällä tavoin saadaan työllistettyä aika runsaasti väkeä.


Lisäys: Laitoin sitten vahingossa väärän kuvan kirjoituksen lomaan. Olin ajatellut toisen noista katukuvista olevan kuvan hotellista. Korjataan vääryys nyt.