Etelän Kierros : T or C

Parin viime kuukauden aikana olen pikkuhiljaa yritellyt järjestellä kalenteriani. Amerikan valloitus on ihan pian ohi ja tajusin etten ole nähnyt täällä oikein mitään. Asialle piti tehdä jotain. Työn puolesta kesäkuun lopussa oli parit deadlinet ja kun sitä ennen muutenkin olin reissaamassa aika ahkerasti, niin päätin ihan suosiolla siirtää lomailut myöhempään ajankohtaan. Ensimmäinen hyvä tilaisuus tuli täkäläisen pikkujuhlan (itsenäisyyspäivä) sattuessa keskelle viikkoa. Samalla tulisi jatkettua perinteitä, koska viimekin vuonna olin tällöin tien päällä.

Vaikka olin asiaa miettinyt jo jonkun aikaa, niin virallisen matkasuunnitelman tein sitten viimeisenä viikonloppuna. Aivan putkeen ei asia mennyt, vaan jouduin viimeisien päivien majapaikan valitsemaan muualta kuin oli aiemmin tarkoitus, mutta siitä sitten myöhemmin. Aloitetaan reissun ensimmäisestä päivästä (maanantai 2.7.).
Maanantaiaamuna hyvin aikaisin soi kello ja Petri pääsi kuin pääsikin ylös niinkuin oli suunnitellut. Onnistuisipa sama normaaleina työpäivinäkin... Kamat autoon ja suunta kohti etelää. Ensimmäiset pari tuntia oli suoraan sanottuna hyvin tylsää. Ison moottoritien (Interstate 25) reunat eivät paljon mitään tarjoa ja New Mexico on aika tyhjää täynnä, mutta onneksi maileja sentään hujahtaa kuin hetkessä. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli valittu suoraan nimen perusteella : Truth or Consequences (voit interaktiivisesti seurata matkan etenemistä ylläolevasta kartasta, saavuin siis numeroon 1 kartassa).

Kyllä, sen niminen kaupunki on oikeasti olemassa. Alunperin tosin nimi oli tylsästi Hot Springs. No, tiesin ettei kyseessä varmaan ole kovin kummoinen paikka, mutta pakkohan tuolla oli käydä pysähtymässä. Kun olen nyt paikan läpi kaksi kertaa ajanut (ensimmäisellä kerralla missasin oikean liittymän), että eipä siellä taida mitään olla. Toki siinä vieressä on osavaltion isoin (?) järvi mutta eipä oikein mitään muuta. Söinpähän ensimmäisen kerran Kentucky Fried Chickenissä (vai onko se virallinen nimi nykyään se lyhenne KFC, kuka tietää) lounaan. Hieman T or C:n jälkeen tuli eteen oikein makoisalta kuulostava Radium Springs, joten kyllä tästä maasta muitakin kuin Euroopan kaupunkien variantteja löytyy.

Matka jatkui vielä jonkun verran etelään. Kävin pyörähtämässä Las Crucesin, New Mexicon toiseksi suurimman kaupungin, laitamilla (tai ainakin toivoin, että oli laitama eikä keskusta, koska muuten ei ollut mikään kummoinen mesta). Sieltä nokka kääntyikin pohjoiseen päin, kohti etapin päätöspistettä, Alamogordoa. Sitä ennen tapahtui kuitenkin yllättäen jotain...

Kuten ehkä muistatte Kalifornian kierroksen ekasta kirjoitelmasta, että onnistuimme Antin kanssa välttämään tietarkastuksen. Sillä kertaa Antin nokkeluus taisi pelastaa meidät pahasta, sillä mulla ei ollut onnea mukana. Tietarkastuksia on siis tässä maassa ilmeisesti Meksikon vastaiselta rajalta tai sen läheisyydestä lähtevillä teillä tarkoituksena pysäyttää kaikki epäilyttävät henkilöt. Ikävä kyllä yksinäisellä matkailijalla ei ollut pää oikein kunnossa, kun oli mennyt edellisellä viikolla siirtämään passinsa pois repustaan eikä siirtänyt sitä lähtiessä takaisin. Koska en ole maan kansalainen, se nimittäin pitäisi olla aina mukana. Näin kai oikeasti, mutta täytyy myöntää etten ole pitänyt sitä saatavilla muulloin kuin lentäessäni, esim. käydessäni Grand Canyonilla, en ottanut sitä mukaani. Eli pääsin siis epäilyttävien ihmisten listalle (tämä tapahtui suurinpiirtein kohdan nro 2 tienovilla).

Tuolla kohdin tarkastuspisteen kohdalla auto vedettiin sivuun ja ojensin kaikki mahdolliset henkilötodistuksena käyvät paperit mukaan. 15 minuuttia myöhemmin toinen offiseri tuli kysymään kuinka nimeni kirjoitetaan tai siis kirjoitetaanko se niinkuin se ajokortissa lukee. Kerroin, että kyllä tiedostoissa varmaan se juuri niin on, koska tässä takapajulassa ei noita sivistyneen maailman ääkkösiä osata. Tällä välin olin kuitenkin saanut kaivettua muistini syövereistä passini numeron ja annoin hänelle sen lappusella mukaan. Taas vartti kului ja samaa nimiasiaa tultiin taas kysymään. Tällä kertaa alkoi kyllä jo hieman epäilyttää. Halusin kovasti uskoa täkäläisten viranomaisten taitoihin : stereotypiat amerikkalaisista on kuitenkin yleensä vain stereotypioita.

Kolmas kerta toden sanoi. Syynä hitaalle käsittelylle oli aika yllättävä : sukunimeni ei ole heidän tietokannassaan "Vayrynen"! En tiedä mikä tietokanta olisi kyseessä, mutta alkoi vähän epäilyttää. Viisumissa lukee ihan "Vayrynen" ja sosiaaliturvatunnuksen hain passini kanssa. Ajokortti on taas sosiaaliturvatunnuksen avulla haettu. Missä siis on tapahtunut virhenaputtelu, sillä nyt tarkastuspisteen kaveri kertoi että sukunimi on sitten "Vairinen". Selvä. Tulipahan nyt reilun vuoden jälkeen selville. Pääsin kuitenkin pisteeltä kiltisti eteenpäin, ilmeisesti näytin tarpeeksi kiltiltä tyypiltä...

Ensimmäisen päivän päätepiste oli noin 12 mailin päässä ja aikaa oli vielä mukavasti tunti. Olin katsonut netin ihmeellisestä maailmasta, että tuossa Alamogordossa (punainen kolmonen) on New Mexicon ainoa IMAX-teatteri ja viimeinen mielenkiintoiselta kuulostavan pätkän näytös pyörisi siellä silloin.
Ei se pätkä mikään kummoinen ollut, mutta sainpahan hengähdettyä jännittävän passituokion jälkeen. En jaksanut käydä viereisessä avaruusmuseossa, ehkä missasin siis cityn suurimman nähtävyyden.

Illan pääohjelmaksi oli jätetty tavallinen elokuva, kunhan vain löytäisin leffateatterin paikasta. Kun se oli ensin paikallistettu (ihan vahinko), oli iltaohjelmakin selvä. Elokuvana uusin Die Hard (eikös sillä ollut joku oikea nimikin, Live Free or Die Hard?).

Oi, että se jyräsi! Bruce Willis näytti ettei ikä kyllä paina pätkääkään ja että toimintasankareiden kruunu kuulu hänelle. En kyllä uskonut, että leffa olisi mikään kummoinen. Oli siis todella suuri ylläri, että poistuin teatterista hymy korvissa ja innosta puhkuen. Parhaimpia toimintaleffoja joita olen nähnyt pitkään aikaan. John McClane on paras!

Maailma olisi terroristipuhdas paikka, jos John McClane ja Jack Bauer yhdistäisivät voimansa! Nyt kun herrat toimivat erikseen, niin vain Amerikka on puhdas!