Tiistaiaamu valkeni aurinkoisessa Kaliforniassa tavalliseen tapaan. Aurinko piileskeli pilvien takana ja talo sen kuin nukkui. Antin ja Petrin muodostama matkakunta katsoi parhaaksi nauttia pikaisen kenttäaamiaisen ja karistaa San Diegon tomut jaloistaan ennen kuin tilanne muuttuisi liian kuumaksi. Petrin edellisenä iltana järjestämä Chrysleri kehräsi kuin kissa ja ennen kuin huomasimmekaan olimme jo Interstate 5:llä matkalla kohti pohjoista.
Huhut Petrin saapumisesta San Diegoon olivat selvästikin levinneet, sillä armeija oli liikkellä useiden helikoptereiden voimin. Myös maaajoneuvoja näkyi liikenteessä, mutta onnistuimme kuin onnistuimmekin välttämään tietarkastuksen San Diegon pohjoispuolella. Edessä oli siis vain kuuma moottoritie. Katsoimme parhaimmaksi harhauttaa takaa-ajajia ajamalla suoraan Los Angelesin läpi, osittain tietenkin siksi, että femma nyt sattuu kulkemaan kaupungin läpi. Siinä välissä kun näyttelimme Hummereille keskisormea ja väistelimme takaa tulevia urheiluautoja (yritimme pitää matalaa profiilia) havaitsimme, että Los Angeles oli sumuisan (smog?) verhon vallassa. Jepjep, hieno paikka.
Kiirhehdimme kaupungin läpi ja suuntasimme femmaa pohjoiseen kohti Sacramentoa. Emme kuitenkaan olleet menossa sinne. Pilvien sopivasti väistyessä tieltämme kurvasimme pois highwayltä Los Angelesin pohjoispuolella Valenciassa, jossa meidän oli määrä huvittaa itseämme Magic Mountainin huvipuistoalueella. Auton ollessa parkissa pällistelimme portin ulkopuolelta huvipuistoalueen massiivisia vuoristoratakomplekseja, jotka olivat siis aivan järjettömän kokoisia verrattuna suomalaisiin ratoihin.
Aikamme aluetta tutkittuamme uskalladuimme jonottamaan ensimmäiseen vuoristorataan. Ilmeni, että myös jonotusajat ovat Amerikassa suuria. Eka rata, Viper, oli vaunudesigniltaan jopa aavistuksen konservatiivinen, mutta rata oli varsin mainio - pitkä ja vauhdikas höystettynä mahtavalla alkupudotuksella ja tukulla luuppeja.
Seuraavaksi vedimme kiinalaiset mätöt Panda Expressissä (mainittakoon, että aluksi Antille oli hieman epäselvää millaisia pandoja sieltä saa nopeasti) ja lähdimme sulattelemaan lounasta puiston uusimman tulokkaan, Tatsun jonoon. Tähän törkeän kokoiseen härveliin saikin sitten odottaa varmaankin kolme varttia, mutta täytyy sanoa, että odotus kannatti. Viperistä poiketen rata oli moderni, vaunuissa roikuttiin vatsa kohti maata (silloin harvoin kuin rata oli "oikein päin"). Rata nousi todella korkealle ja vaunut menivät kovaa ja lopussa ollut massiivinen luuppi, jonka päätteeksi huomasi olevansa vaunussa ylosalaisin, ei varmasti jättänyt ketään kylmäksi. Iisisti paras vuoristorata jossa olemme käyneet.
Kävimme vielä kahdessa radassa, joista ensimmäinen, Deja Vu osoittautui varsin kolkoksi retuutusvälineeksi. Radan hetki oli ehkä alussa, jossa käytännössä vapaassa puhdotuksessa vauhtia ottava vaunu sai maksan ja kaverit huutamaan hoosiannaa. Jälkimmäinen, The Riddlers Revenge oli puolestaan ehkä astetta kevyempi rata. Se oli kuitenkin ehkä pisin kokeilemistamme radoista ja etupenkin istujina meistä erityisesti Petri sai keräillä partaansa hampaanväleistään. Leppoisa ja hyvä kokemus päättää päivä. Pari isoa rataa ei ollut käytössä, mikä vähensi hieman päivän mahdollisuuksia, mutta kaiken kaikkiaan Magic mountain oli suositeltava kokemus.
Innostuimme myös suunnittelemaan omaa huvipuistoamme. Neljä laitetta meillä on jo suunniteltuna: baja maja-vuoristorata, jonka kukin saa kuvitella itsekseen, "elävä tykinkuula" jossa huvitettava laukaistaan putkesta ilmaan ja putoaa sitten vapaassa pudotuksessa johonkin ...pehmeään sekä "Gesundheit", jossa huvitettavien vaunu saatetaan liikkelle pneumaattisella tykillä ja liikkuu suprajohtavalla radalla ja sinkoutuu lopussa massiivisista ihmisen nenänreijistä suureen vesialtaaseen hieman klassisen "Tukkijoen" tyyliin. Rata rakennettaneen todennäköisesti Perkkaalle rakennettavaan maailman suurimpaan sisähuvipuistokompleksiin. Neljäs laite on huone jossa saa käydä hakkaamassa supersankareiksi pukeutuneita huvipuistotyöntekijöitä haluamallaan kättä pitemmällä.
Lopuksi suuntasimme läheiseen Days Inn hotelliin ja hoidimme tarvittavat valmistelut seuraavaa päivää varten. Siitä seuraavassa numerossa...
Huhut Petrin saapumisesta San Diegoon olivat selvästikin levinneet, sillä armeija oli liikkellä useiden helikoptereiden voimin. Myös maaajoneuvoja näkyi liikenteessä, mutta onnistuimme kuin onnistuimmekin välttämään tietarkastuksen San Diegon pohjoispuolella. Edessä oli siis vain kuuma moottoritie. Katsoimme parhaimmaksi harhauttaa takaa-ajajia ajamalla suoraan Los Angelesin läpi, osittain tietenkin siksi, että femma nyt sattuu kulkemaan kaupungin läpi. Siinä välissä kun näyttelimme Hummereille keskisormea ja väistelimme takaa tulevia urheiluautoja (yritimme pitää matalaa profiilia) havaitsimme, että Los Angeles oli sumuisan (smog?) verhon vallassa. Jepjep, hieno paikka.
Kiirhehdimme kaupungin läpi ja suuntasimme femmaa pohjoiseen kohti Sacramentoa. Emme kuitenkaan olleet menossa sinne. Pilvien sopivasti väistyessä tieltämme kurvasimme pois highwayltä Los Angelesin pohjoispuolella Valenciassa, jossa meidän oli määrä huvittaa itseämme Magic Mountainin huvipuistoalueella. Auton ollessa parkissa pällistelimme portin ulkopuolelta huvipuistoalueen massiivisia vuoristoratakomplekseja, jotka olivat siis aivan järjettömän kokoisia verrattuna suomalaisiin ratoihin.
Aikamme aluetta tutkittuamme uskalladuimme jonottamaan ensimmäiseen vuoristorataan. Ilmeni, että myös jonotusajat ovat Amerikassa suuria. Eka rata, Viper, oli vaunudesigniltaan jopa aavistuksen konservatiivinen, mutta rata oli varsin mainio - pitkä ja vauhdikas höystettynä mahtavalla alkupudotuksella ja tukulla luuppeja.Seuraavaksi vedimme kiinalaiset mätöt Panda Expressissä (mainittakoon, että aluksi Antille oli hieman epäselvää millaisia pandoja sieltä saa nopeasti) ja lähdimme sulattelemaan lounasta puiston uusimman tulokkaan, Tatsun jonoon. Tähän törkeän kokoiseen härveliin saikin sitten odottaa varmaankin kolme varttia, mutta täytyy sanoa, että odotus kannatti. Viperistä poiketen rata oli moderni, vaunuissa roikuttiin vatsa kohti maata (silloin harvoin kuin rata oli "oikein päin"). Rata nousi todella korkealle ja vaunut menivät kovaa ja lopussa ollut massiivinen luuppi, jonka päätteeksi huomasi olevansa vaunussa ylosalaisin, ei varmasti jättänyt ketään kylmäksi. Iisisti paras vuoristorata jossa olemme käyneet.
Kävimme vielä kahdessa radassa, joista ensimmäinen, Deja Vu osoittautui varsin kolkoksi retuutusvälineeksi. Radan hetki oli ehkä alussa, jossa käytännössä vapaassa puhdotuksessa vauhtia ottava vaunu sai maksan ja kaverit huutamaan hoosiannaa. Jälkimmäinen, The Riddlers Revenge oli puolestaan ehkä astetta kevyempi rata. Se oli kuitenkin ehkä pisin kokeilemistamme radoista ja etupenkin istujina meistä erityisesti Petri sai keräillä partaansa hampaanväleistään. Leppoisa ja hyvä kokemus päättää päivä. Pari isoa rataa ei ollut käytössä, mikä vähensi hieman päivän mahdollisuuksia, mutta kaiken kaikkiaan Magic mountain oli suositeltava kokemus.
Innostuimme myös suunnittelemaan omaa huvipuistoamme. Neljä laitetta meillä on jo suunniteltuna: baja maja-vuoristorata, jonka kukin saa kuvitella itsekseen, "elävä tykinkuula" jossa huvitettava laukaistaan putkesta ilmaan ja putoaa sitten vapaassa pudotuksessa johonkin ...pehmeään sekä "Gesundheit", jossa huvitettavien vaunu saatetaan liikkelle pneumaattisella tykillä ja liikkuu suprajohtavalla radalla ja sinkoutuu lopussa massiivisista ihmisen nenänreijistä suureen vesialtaaseen hieman klassisen "Tukkijoen" tyyliin. Rata rakennettaneen todennäköisesti Perkkaalle rakennettavaan maailman suurimpaan sisähuvipuistokompleksiin. Neljäs laite on huone jossa saa käydä hakkaamassa supersankareiksi pukeutuneita huvipuistotyöntekijöitä haluamallaan kättä pitemmällä.Lopuksi suuntasimme läheiseen Days Inn hotelliin ja hoidimme tarvittavat valmistelut seuraavaa päivää varten. Siitä seuraavassa numerossa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti