Kiertueen viides päivä ja viimeinen päivä valkeni hieman sateisissa merkeissä. Synkät pilvet tuntuivat pysyttelevän kaupungin päällä aamupalan ja muiden aamutoimien ajan. Kun tuli aika lähteä hotellilta tien päälle sade kyllä oli loppunut eli pääsin kastumatta liikkeelle, mutta sadetta ropsi päivän mittaan useammankin kerran. Tästä todennäköisesti aiheutui se, että perjantai olikin sitten Etelän Kierroksen kylmin päivä, auton mittari näytti maksimissaan vaivaista 26 astetta!
Kuten olin edellisenä päivän suunnitellut, aloitin päivän Carlsbadissa olevasta Living Desert Zoo State Parkista. Puisto oli pieni eläintarha, mikä, kuten nimestä ehkä pystyy päättelemään, keskittyi niihin elukoihin joita alueen aavikoilta voi löytää. Olihan siellä myös muutamia kasvejakin, mutta niihin en hirmuisesti kiinnittänyt huomiota.
Vaikka tarhassa oli kiva "walkthrough aviary" eli iso häkki, jossa pääsi kävelemään lintujen keskelle, niin paikan ehdottamat lempparini olivat rennosti löhöilevät sudet ja puumat. Varsinkin puuman hitaanlaiset reaktiot aidan toiselle puolelle tulleeseen vieraaseen olivat niin hellyyttävät, että olisi tehnyt mieli mennä halailemaan lutuista kisua.
Koska harvemmin olen mitään eläimiä täällä luonnossa nähnyt, niin tämä oli juuri semmoinen hyvä kohde käydä. Eikä hintakaan päätä huimannut ($5).
Eläintarhan läpi käveltyäni suunnistin sitten uudemman kerran Carlsbad Cavernsiin. Kuten edellissä kirjoituksissa mainitsin, luola pimeys tuotti aikalailla hankaluuksia kameralle. Tällä kertaa päätin siis viimein testailla kameran asetuksia ja yrittää saada hyviä kuvia viime kerralla epäonnistuneista kohteista. En tietenkään kyllä muistanut mitkä kohteet olivat epäonnistuneet, joten räiskin vähän kaikenlaista mielenkiintoista, kuten ekalla kerrallakin. Toki siis viime kerralla oli tullut tukku hyviäkin kuvia, mutta kovin monet olivat olleet myös huonoja. Erityisesti hyvin himmeästi valaistut kohteet tai toisaalta semmoiset kohteet joissa oli voimakas vastavalo, eivät tuntuneet olleen automaattiasetuksien kanssa toimivia.
Koska en valokuvauksen saloista mitään tiedä, oli sopivien asetuksien etsiminen ihan kokeilua. Tällä kertaa tiesin mitä tuleman pitää reitillä, joten pystyin alussa hyvin kokeilemaan eri tilanteita eri asetuksilla ja toivoin löytäväni hyvät ennen kuin saapuisin luolaston pääalueelle. Kokeiluni aloitin kameran omalla yökuvausasetuksella. Se ei kyllä tuottanut oikein mitään ilonhetkiä ja syykin selvisi aika pian. Tämä tila ei jostain syystä eronnut tavallisesta kuvaustilasta kuin sillä, että kuvan laatu vaihtui "hienosta" "superhienoon". Muuten kaikki asetukset olivat samassa automaattitilassa. Otin tämän "superhienon" kuitenkin lähtötilanteeksi omiin kokeiluihini. Oliko hyvä vai huono juttu, sillä nyt kuvat voivat näyttää kriittiseen silmään rakeisilta.
Luolastossa oli tällä kertaa paljon enemmän ihmisiä kuin viime kerralla. Varsinkin isoja lapsiperheitä oli runsaasti, mikä tietysti aiheutti paljon vaivaa, kun piti rytmittää omaa kulkemistaan reitillä kauhiaa vauhtia juoksevien pikkuihmisten tai toisaalta reitin tukkivien ihmislaumojen mukaan.
Ensimmäinen kokeilu kohdistui valoitusaikaan. Löysin itselleni sopivan valoitusaikasäätimen kamerasta (ohjekirjan nopean selauksen perusteella sieltä löytyisi vähän kattavampikin asetustila) ja kokeilin sen kanssa miltä kuvat näyttäisivät. Asetuksia selaillessani luulin, että se millä parhaimmat kuvat sain olisi ollut epäloogisesti lyhyt valoitusaika. Koneelle kuvat siirrettyäni tajusin ettei näin ollutkaan vaan asetus jota olin käyttänyt olikin joku ihmeen "exposure compensation" eikä oikea valoitusaika. Täytyy tutkia kameran valikkoja vähän enempi, että löydän sen oikean valoitusajan. Sain joka tapauksessa tälläkin asetuksella useampien kuvien yksityiskohdat pysymään tarkkoina, eikä suttuprötöjä enää tullut niin runsaasti.
Toinen iso asetus, jonka muuttamisella kuvat tuntuivat parantuvan, oli ISO-herkkyys. Tämä taitaa liittyä jotenkin filmin herkkyyteen, mitä tosin digikamerassa siis ei tietty ole. Automaattiasetuksilla useiden eri voimakkuuksisten ja erityisesti himmeiden valojen kanssa näytti olevan ongelmia. Kun otin käyttöön herkimmän asetuksen (eli 400:sen), niin kaikki alkoi näyttää valoisalta. Onnistuneiden muutoksien voimasta kertonee se, että aiemmalla kerralla en onnistunut ottamaan kertaakaan kuvia niin, että niistä olisi ollut mahdollista koota panoraamakuva (kuvien tarkkuus vaihteli liikaa), mutta nyt kaikki sujui kuin ulkona otettujen kuvien kohdalla. En viitsi niitä tässä esitellä, vaan laitan ne sinne nettialbumiin, kunhan olen jaksan käydä ne kaikki kuvat läpi.
Vaikka hyvien kuvien prosentuaalinen osuus kasvoikin omien asetuksien kanssa ei ongelmat kokonaan poistuneet. Kameratuen puuttuminen ja ilmeisesti valaistuksen vaativuus pitivät varmana sen, että useat kuvat olivat nytkin aika huonoja. Ehkä kuitenkin nyt osaan katsoa sitä ruutua vähän tarkemmin kuvauksien aikana (jos on aikaa, yleensähän kuvat tulee otettua ohi menevästä tilanteesta, jolloin mitään aikaa uusintakuvaan ei ole) ja tutkia sitä laatua vähän enemmän.
Ehkä käyttöopastakin voisi joskus lukea, niin vähän tietäisi mitä voin tuolla kameralla tehdäkään. Tämä oli oikeasti eka kerta kun niitä asetuksia edes yritin muutella.
Paluumatka luolalta kotiin menikin sitten ilman pysähdyksiä. Tarkoituksena oli toki pysähtyä kerran lounaalle välillä, mutta kartalta katsomassani paikassa en nähnyt mitään muita kuin kahvilattomia huoltoasemia, kun se ainoa dinerikin oli remontissa. Näin ollen lounassuunnitelma jäi siis toteuttamatta. Huomasin myös että New Mexicossa voi tulla esiin pitkiäkin etappeja ilman huoltoasemia, ilman että siitä mitään mainitaan. Nyt matkalla Roswellista pohjoiseen Vaughniin asti (etäisyys noin 100 mailia) ei ollut yhtään huoltoasemaa eikä Roswellin päässä asiasta mitään kerrottu. Onneksi olin laittanut tankin täyteen Carlsbadista lähtiessäni, muuten olisi voinut olla vähän tukalat oltavat.
Kerkesin kuitenkin Santa Fehen vakio burritopaikkani ollessa vielä auki, joten sain kuin sainkin jotain syötävää päivän aikana. Päivä sai siis onnellisen päätöksen.
Kuten olin edellisenä päivän suunnitellut, aloitin päivän Carlsbadissa olevasta Living Desert Zoo State Parkista. Puisto oli pieni eläintarha, mikä, kuten nimestä ehkä pystyy päättelemään, keskittyi niihin elukoihin joita alueen aavikoilta voi löytää. Olihan siellä myös muutamia kasvejakin, mutta niihin en hirmuisesti kiinnittänyt huomiota.
Vaikka tarhassa oli kiva "walkthrough aviary" eli iso häkki, jossa pääsi kävelemään lintujen keskelle, niin paikan ehdottamat lempparini olivat rennosti löhöilevät sudet ja puumat. Varsinkin puuman hitaanlaiset reaktiot aidan toiselle puolelle tulleeseen vieraaseen olivat niin hellyyttävät, että olisi tehnyt mieli mennä halailemaan lutuista kisua.
Koska harvemmin olen mitään eläimiä täällä luonnossa nähnyt, niin tämä oli juuri semmoinen hyvä kohde käydä. Eikä hintakaan päätä huimannut ($5).
Eläintarhan läpi käveltyäni suunnistin sitten uudemman kerran Carlsbad Cavernsiin. Kuten edellissä kirjoituksissa mainitsin, luola pimeys tuotti aikalailla hankaluuksia kameralle. Tällä kertaa päätin siis viimein testailla kameran asetuksia ja yrittää saada hyviä kuvia viime kerralla epäonnistuneista kohteista. En tietenkään kyllä muistanut mitkä kohteet olivat epäonnistuneet, joten räiskin vähän kaikenlaista mielenkiintoista, kuten ekalla kerrallakin. Toki siis viime kerralla oli tullut tukku hyviäkin kuvia, mutta kovin monet olivat olleet myös huonoja. Erityisesti hyvin himmeästi valaistut kohteet tai toisaalta semmoiset kohteet joissa oli voimakas vastavalo, eivät tuntuneet olleen automaattiasetuksien kanssa toimivia.Koska en valokuvauksen saloista mitään tiedä, oli sopivien asetuksien etsiminen ihan kokeilua. Tällä kertaa tiesin mitä tuleman pitää reitillä, joten pystyin alussa hyvin kokeilemaan eri tilanteita eri asetuksilla ja toivoin löytäväni hyvät ennen kuin saapuisin luolaston pääalueelle. Kokeiluni aloitin kameran omalla yökuvausasetuksella. Se ei kyllä tuottanut oikein mitään ilonhetkiä ja syykin selvisi aika pian. Tämä tila ei jostain syystä eronnut tavallisesta kuvaustilasta kuin sillä, että kuvan laatu vaihtui "hienosta" "superhienoon". Muuten kaikki asetukset olivat samassa automaattitilassa. Otin tämän "superhienon" kuitenkin lähtötilanteeksi omiin kokeiluihini. Oliko hyvä vai huono juttu, sillä nyt kuvat voivat näyttää kriittiseen silmään rakeisilta.
Luolastossa oli tällä kertaa paljon enemmän ihmisiä kuin viime kerralla. Varsinkin isoja lapsiperheitä oli runsaasti, mikä tietysti aiheutti paljon vaivaa, kun piti rytmittää omaa kulkemistaan reitillä kauhiaa vauhtia juoksevien pikkuihmisten tai toisaalta reitin tukkivien ihmislaumojen mukaan.
Ensimmäinen kokeilu kohdistui valoitusaikaan. Löysin itselleni sopivan valoitusaikasäätimen kamerasta (ohjekirjan nopean selauksen perusteella sieltä löytyisi vähän kattavampikin asetustila) ja kokeilin sen kanssa miltä kuvat näyttäisivät. Asetuksia selaillessani luulin, että se millä parhaimmat kuvat sain olisi ollut epäloogisesti lyhyt valoitusaika. Koneelle kuvat siirrettyäni tajusin ettei näin ollutkaan vaan asetus jota olin käyttänyt olikin joku ihmeen "exposure compensation" eikä oikea valoitusaika. Täytyy tutkia kameran valikkoja vähän enempi, että löydän sen oikean valoitusajan. Sain joka tapauksessa tälläkin asetuksella useampien kuvien yksityiskohdat pysymään tarkkoina, eikä suttuprötöjä enää tullut niin runsaasti.
Toinen iso asetus, jonka muuttamisella kuvat tuntuivat parantuvan, oli ISO-herkkyys. Tämä taitaa liittyä jotenkin filmin herkkyyteen, mitä tosin digikamerassa siis ei tietty ole. Automaattiasetuksilla useiden eri voimakkuuksisten ja erityisesti himmeiden valojen kanssa näytti olevan ongelmia. Kun otin käyttöön herkimmän asetuksen (eli 400:sen), niin kaikki alkoi näyttää valoisalta. Onnistuneiden muutoksien voimasta kertonee se, että aiemmalla kerralla en onnistunut ottamaan kertaakaan kuvia niin, että niistä olisi ollut mahdollista koota panoraamakuva (kuvien tarkkuus vaihteli liikaa), mutta nyt kaikki sujui kuin ulkona otettujen kuvien kohdalla. En viitsi niitä tässä esitellä, vaan laitan ne sinne nettialbumiin, kunhan olen jaksan käydä ne kaikki kuvat läpi.
Vaikka hyvien kuvien prosentuaalinen osuus kasvoikin omien asetuksien kanssa ei ongelmat kokonaan poistuneet. Kameratuen puuttuminen ja ilmeisesti valaistuksen vaativuus pitivät varmana sen, että useat kuvat olivat nytkin aika huonoja. Ehkä kuitenkin nyt osaan katsoa sitä ruutua vähän tarkemmin kuvauksien aikana (jos on aikaa, yleensähän kuvat tulee otettua ohi menevästä tilanteesta, jolloin mitään aikaa uusintakuvaan ei ole) ja tutkia sitä laatua vähän enemmän.Ehkä käyttöopastakin voisi joskus lukea, niin vähän tietäisi mitä voin tuolla kameralla tehdäkään. Tämä oli oikeasti eka kerta kun niitä asetuksia edes yritin muutella.
Paluumatka luolalta kotiin menikin sitten ilman pysähdyksiä. Tarkoituksena oli toki pysähtyä kerran lounaalle välillä, mutta kartalta katsomassani paikassa en nähnyt mitään muita kuin kahvilattomia huoltoasemia, kun se ainoa dinerikin oli remontissa. Näin ollen lounassuunnitelma jäi siis toteuttamatta. Huomasin myös että New Mexicossa voi tulla esiin pitkiäkin etappeja ilman huoltoasemia, ilman että siitä mitään mainitaan. Nyt matkalla Roswellista pohjoiseen Vaughniin asti (etäisyys noin 100 mailia) ei ollut yhtään huoltoasemaa eikä Roswellin päässä asiasta mitään kerrottu. Onneksi olin laittanut tankin täyteen Carlsbadista lähtiessäni, muuten olisi voinut olla vähän tukalat oltavat.Kerkesin kuitenkin Santa Fehen vakio burritopaikkani ollessa vielä auki, joten sain kuin sainkin jotain syötävää päivän aikana. Päivä sai siis onnellisen päätöksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti