Muistatte varmaan, että olen valitellut käyttämieni hotellien huonoja aamupaloja useaan otteeseen. Tällä kertaa taisin sitten valita hotellit astetta paremmasta luokasta sillä tällä kertaa aamupalat ovat olleet ihan ok tasoa. Siis semmoista tasoa, ettei tarvitse heti ensimmäiseksi hotellista lähtiessä mennä syömään.
Kierroksen toisen päivän pääaktiviteetti oli Alamogordon vieressä oleva White Sands National Monument. Tiesin etukäteen, että se olisi laaja hiekkadyynialue. Hiekka ei vain ole semmoista tavallista rannalta löytyvää laatua vaan se on valkoista kipsikidettä. Se liukenee veteen, mikä selittää miksi sitä ei rannalta löydy. Tällä alueelle sadevedet tuovat sitä vuorilta, mutta koska vesien valuma-alueella ei ole laskujokia, kipsi veden haihtuessa jää kiteisenä maahan. Tai jotain sinne päin. Eli siis lyhyesti valkoista hienojakoista hiekkaa.
Ensimmäiset pari kävelyreittiä myöhemmin olin taas aika täynnä ihmiskontakteja ja päätin repäistä : mähän lähden kävelemään sen pisimmän reitin. Nämä ensimmäiset reitit olivat semmoisia ehkä mailin pituisia repäisyjä, jotka sopivat kaikille. Käytössä olevat tiedot :
Kierroksen toisen päivän pääaktiviteetti oli Alamogordon vieressä oleva White Sands National Monument. Tiesin etukäteen, että se olisi laaja hiekkadyynialue. Hiekka ei vain ole semmoista tavallista rannalta löytyvää laatua vaan se on valkoista kipsikidettä. Se liukenee veteen, mikä selittää miksi sitä ei rannalta löydy. Tällä alueelle sadevedet tuovat sitä vuorilta, mutta koska vesien valuma-alueella ei ole laskujokia, kipsi veden haihtuessa jää kiteisenä maahan. Tai jotain sinne päin. Eli siis lyhyesti valkoista hienojakoista hiekkaa.
Ensimmäiset pari kävelyreittiä myöhemmin olin taas aika täynnä ihmiskontakteja ja päätin repäistä : mähän lähden kävelemään sen pisimmän reitin. Nämä ensimmäiset reitit olivat semmoisia ehkä mailin pituisia repäisyjä, jotka sopivat kaikille. Käytössä olevat tiedot :
- ajankohta : arkipäivä (tiistai 3.7.), klo 11
- lämpötila : 39 astetta
- ratapohja : hiekka
- reitin pituus : 8 kilometriä
Näiden tietojen perusteella oletin, että tätä pisintä reittiä olisi kulkemassa meikäläisen lisäksi noin ... nolla henkeä. Menikö lähelle? No aivan nappiin. Reitille lähtiessä piti nimi kirjoittaa ylös listaan, ihan siltä varalta jos jotain sattuisi niin ruumista osattaisiin illalla etsiä. Mua ennen oli listalle samana päivänä kirjautunut kaksi muuta henkilöä kaksi tuntia aiemmin.
Ihan pelkkää hiekkaa ei aluksi joutunut katsomaan. Vaikka tuo alla oleva kuva onkin hieman liioiteltu tilanne, niin kyllä siellä oikeasti jotain puskaa oli nähtävissä.
Noin mailin kuljettua reitti siirtyi kokonaan dyyneille ja sitä sitten jatkuikin loput neljä mailia. Reittitolppia oli aika helppo seurata, kun valkoisesta taustasta pienetkin poikkeavuudet näkyivät aika selvästi.
Kahden mailin kohdalla tulikin pieni tenkkapoo : seuraavaa tolppaa ei näkynytkään! Tähän asti hiekassa oli myös näkynyt suurimman osan ajasta edellisen ryhmän jalanjälkiä. Tässä pisteessa tajusin miksi olin nähnyt myös toiseen suuntaan kulkevia jälkiä : he olivat kääntyneet takaisin. Lähtöpaikan infotaulussa oli sanottu, että tässä tilanteessa pitää ehdottomasti kääntyä takaisin. Joku ei vain halunnut talsia samoja polkuja takaisin vaan lähti vähän tutkimusmatkailemaan Päätin, etten lähtisi oikeasti seikkailemaan, vaan kulkisin vain ensimmäisen nyppylän yli, tietäen koko ajan missä se "viimeinen" tolppa olisi.
Kuten kuvasta huomaatte, tolpissa on aina nuoli reitin suuntaan. Jatkoin siis kulkemista siihen suuntaan, missä reitin piti jatkua (kuva eri paikasta, joten jatkot näkyvät selvästi) ja kappas kummaa, vähän matkan päästä löytyi puolittain hiekan alta kaatunut merkkitolppa ja etäisyydessä useita muita, pystyssä olevia, tolppia. Petri ei siis eksynytkään ja pääsi jatkamaan "uutta" polkua pitkin. Samaa tolppien kaatumisongelmaa tuli eteen myös seuraavien mailien varrella, mutta niillä kerroilla sitä seuraava oli kuitenkin aina näkyvillä. Kerroin kilttinä ihmisenä näistä kaatuneista tolpista henkilökunnalle palattuani reissultani ja asiaa lähdettiin heti korjaamaan (tai ainakin siitä soitettiin eteenpäin).
Jossain kolmen mailin kohdalla alkoi tuntua siltä, että ehkä tämän reitin valinta ei ollut mitenkään järkevää. Reitillä ei ole oikeasti muuta kuin valkoista lähes horisonttiin asti (lähes joka puolella vuoria, joten jotain muutakin näkyi) ja koska olin liikkeellä puolen päivän aikoihin, lämpöäkin oli aika runsaasti. Jos haluaa dyyneille rauhassa päästä, kannattaa varmaan kulkea sille ensimmäiselle (0.75 mailia) tai toiselle (1.25 mailia) numeroidulle tolpalle ja kääntyä takaisin. Mun mielestä on turha kävellä melkein viittä mailia, kun vähemmällä näkee tarpeeksi. Sainpahan kuitenkin ylitettyä itseni pitkästä aikaa.
Vietettyäni pari tuntia dyyneillä olikin aika hypätä autoon ja ajaa ensin syömään (Blake's Lot-A-Burger, "if you are what you eat, you are awesome!"), josta jatkaisin matkaa seuraavaan kaupunkiin.
Maisemat olivat suurimman osan ajasta aika hienot, kun vuorilla ajettiin. Samalla näki myös hauskoja liikennekylttejä ("varokaa lumiauraa", kun tuolla vuorillakin oli yli 30 astetta). Ikävä kyllä maisema muuttui, kun vuoret oli ylitetty ja lakeudet alkoivat. Onneksi tiet olivat kuitenkin koko ajan aivan tyhjät, joten siellä aakeallakin oli kiva ajella, vuoristossa tosin paljon kivempaa.
Koska olin syönyt jo matkan alussa, olin päättänyt olla pysähtymättä matkan varrella, mutta saapuessani jännän nimen omaavaan kylään (kyllä, ihan oikeasti kyltillä kerrottiin sen olevan kylä "village", eikä kaupunki "city", niinkuin kaikki muut tähän mennessä näkemäni paikat olleet), päätin sittenkin pitää hengähdystauon.
Onneksi kuitenkin söin lähtiessäni, sillä Hope ei paljon ruokapaikkoja tarjonnut. Itse asiassa ainoa liike minkä näin, oli pieni ruokakauppa, ilmeisesti turisteille tarkoitettu ja kylän ainoa asukas jonka näin oli tämän kaupan myyjä. Leppoisa setä, joka antoi seuraavan kansallispuiston esitteenkin mukaan, kun asiasta juteltiin. Koko kylän olisi kyllä missannut jos olisi sulkenut silmänsä hetkeksikään.
Ostin sieltä sitten limun ja siemailin sitä tien toisella puolella olleessa pikkupuistossa (josta tuo kuvakin on otettu) ennen matkan jatkamista. Loppureitillä ei kyllä sitten ollutkaan mitään kummoisempaa vaan pääsin määränpäähäni, Carlsbadiin, aikataulussa.
Illaksi olin päättänyt hakea oikeita Amerikan kokemuksia ja sehän onnistui helposti. Carlsbadissa on nimittäin ihan oikea drive-in leffateatteri, Fiesta Drive-In (sivuilta löytyy myös kuvia paikasta)! Siellä pyöri vielä semmoinen leffa, jonka olin ajatellut käydä katsomassa (Ocean's 13, ei ollut läheskään samalla tasolla kuin 11 ja 12, vain pari hyvää hetkeä). Hassu kokemus, istua nyt omassa autossa ja katsoa leffaa, äänten tullessa radiosta. En olisi tätäkään varmasti kokenut Suomessa (kun en autoa siellä omista enkä toisaalta ole kuullut suomalaisista drive-in leffateattereista koskaan). Hieno kruunu reissun toiselle päivälle.
Ihan pelkkää hiekkaa ei aluksi joutunut katsomaan. Vaikka tuo alla oleva kuva onkin hieman liioiteltu tilanne, niin kyllä siellä oikeasti jotain puskaa oli nähtävissä.
Noin mailin kuljettua reitti siirtyi kokonaan dyyneille ja sitä sitten jatkuikin loput neljä mailia. Reittitolppia oli aika helppo seurata, kun valkoisesta taustasta pienetkin poikkeavuudet näkyivät aika selvästi.
Kahden mailin kohdalla tulikin pieni tenkkapoo : seuraavaa tolppaa ei näkynytkään! Tähän asti hiekassa oli myös näkynyt suurimman osan ajasta edellisen ryhmän jalanjälkiä. Tässä pisteessa tajusin miksi olin nähnyt myös toiseen suuntaan kulkevia jälkiä : he olivat kääntyneet takaisin. Lähtöpaikan infotaulussa oli sanottu, että tässä tilanteessa pitää ehdottomasti kääntyä takaisin. Joku ei vain halunnut talsia samoja polkuja takaisin vaan lähti vähän tutkimusmatkailemaan Päätin, etten lähtisi oikeasti seikkailemaan, vaan kulkisin vain ensimmäisen nyppylän yli, tietäen koko ajan missä se "viimeinen" tolppa olisi.
Kuten kuvasta huomaatte, tolpissa on aina nuoli reitin suuntaan. Jatkoin siis kulkemista siihen suuntaan, missä reitin piti jatkua (kuva eri paikasta, joten jatkot näkyvät selvästi) ja kappas kummaa, vähän matkan päästä löytyi puolittain hiekan alta kaatunut merkkitolppa ja etäisyydessä useita muita, pystyssä olevia, tolppia. Petri ei siis eksynytkään ja pääsi jatkamaan "uutta" polkua pitkin. Samaa tolppien kaatumisongelmaa tuli eteen myös seuraavien mailien varrella, mutta niillä kerroilla sitä seuraava oli kuitenkin aina näkyvillä. Kerroin kilttinä ihmisenä näistä kaatuneista tolpista henkilökunnalle palattuani reissultani ja asiaa lähdettiin heti korjaamaan (tai ainakin siitä soitettiin eteenpäin).Jossain kolmen mailin kohdalla alkoi tuntua siltä, että ehkä tämän reitin valinta ei ollut mitenkään järkevää. Reitillä ei ole oikeasti muuta kuin valkoista lähes horisonttiin asti (lähes joka puolella vuoria, joten jotain muutakin näkyi) ja koska olin liikkeellä puolen päivän aikoihin, lämpöäkin oli aika runsaasti. Jos haluaa dyyneille rauhassa päästä, kannattaa varmaan kulkea sille ensimmäiselle (0.75 mailia) tai toiselle (1.25 mailia) numeroidulle tolpalle ja kääntyä takaisin. Mun mielestä on turha kävellä melkein viittä mailia, kun vähemmällä näkee tarpeeksi. Sainpahan kuitenkin ylitettyä itseni pitkästä aikaa.
Vietettyäni pari tuntia dyyneillä olikin aika hypätä autoon ja ajaa ensin syömään (Blake's Lot-A-Burger, "if you are what you eat, you are awesome!"), josta jatkaisin matkaa seuraavaan kaupunkiin.
Maisemat olivat suurimman osan ajasta aika hienot, kun vuorilla ajettiin. Samalla näki myös hauskoja liikennekylttejä ("varokaa lumiauraa", kun tuolla vuorillakin oli yli 30 astetta). Ikävä kyllä maisema muuttui, kun vuoret oli ylitetty ja lakeudet alkoivat. Onneksi tiet olivat kuitenkin koko ajan aivan tyhjät, joten siellä aakeallakin oli kiva ajella, vuoristossa tosin paljon kivempaa.Koska olin syönyt jo matkan alussa, olin päättänyt olla pysähtymättä matkan varrella, mutta saapuessani jännän nimen omaavaan kylään (kyllä, ihan oikeasti kyltillä kerrottiin sen olevan kylä "village", eikä kaupunki "city", niinkuin kaikki muut tähän mennessä näkemäni paikat olleet), päätin sittenkin pitää hengähdystauon.
Onneksi kuitenkin söin lähtiessäni, sillä Hope ei paljon ruokapaikkoja tarjonnut. Itse asiassa ainoa liike minkä näin, oli pieni ruokakauppa, ilmeisesti turisteille tarkoitettu ja kylän ainoa asukas jonka näin oli tämän kaupan myyjä. Leppoisa setä, joka antoi seuraavan kansallispuiston esitteenkin mukaan, kun asiasta juteltiin. Koko kylän olisi kyllä missannut jos olisi sulkenut silmänsä hetkeksikään.
Ostin sieltä sitten limun ja siemailin sitä tien toisella puolella olleessa pikkupuistossa (josta tuo kuvakin on otettu) ennen matkan jatkamista. Loppureitillä ei kyllä sitten ollutkaan mitään kummoisempaa vaan pääsin määränpäähäni, Carlsbadiin, aikataulussa.Illaksi olin päättänyt hakea oikeita Amerikan kokemuksia ja sehän onnistui helposti. Carlsbadissa on nimittäin ihan oikea drive-in leffateatteri, Fiesta Drive-In (sivuilta löytyy myös kuvia paikasta)! Siellä pyöri vielä semmoinen leffa, jonka olin ajatellut käydä katsomassa (Ocean's 13, ei ollut läheskään samalla tasolla kuin 11 ja 12, vain pari hyvää hetkeä). Hassu kokemus, istua nyt omassa autossa ja katsoa leffaa, äänten tullessa radiosta. En olisi tätäkään varmasti kokenut Suomessa (kun en autoa siellä omista enkä toisaalta ole kuullut suomalaisista drive-in leffateattereista koskaan). Hieno kruunu reissun toiselle päivälle.
2 kommenttia:
Jopa on aavikko, voi video. Ei varmaan hiki virrannut...
Ei toki =) Aika monta vesipulloa tyhjentyi matkan aikana. Onneksi olin niitä reilummalti ottanut mukaan ja onneksi muistin myös laittaa aurinkorasvaa ennen lähtöä eli en edes palanut matkan aikana.
Lähetä kommentti