Lähtö San Franciscosta oli haikeaa, mutta tarkoin laadittua matkasuunnitelmaa oli noudatettava tai joku saattaisi myöhästyä lennoiltaan. Ajo-ohjeet takaisin mentäessä olivat yksinkertaiset : ajetaan pitkin tietä nro 1 ja sitten kun se loppuu, niin mennään San Diegon kylttien mukaan. Tietenkin Friscon keskustasta piti ensi päästä sille ykköselle, mutta se oli taas yllättäen aika simppeliä. Parit liittymät ja jo näkyi kyltti tälle rantatielle.
Mikäs oli sitten idea valita juuri tämä reitti takaisin tullessa, kun moottoritie olisi ollut nopeampi? Maisemat!
Tämmöiset hulppeat merinäköalat alkovat aika pian isosta kaupungista poistuttaessa ja jatkuivat oikeastaan aina seuraavaan isoon kaupunkiin asti. Kyllä sitä kelpasikin ihailla. Aika paljon tuli mieleen Rivieran maisemat ja sitä samaa ovat täällä Ranskan kuvia nähneet sanoneet.
Ajaessani tällä kovin mutkaisella ja kumpuilevalla tiellä, alkoi kumma tunne vaivata sisintäni. Suut pielet alkoivat nousta ylöspäin ja kaasujalka alkoi painaa välillä vähän reilummaltikin. Tämähän nyt oli vallan omituista : autolla ajaminen alkoi tuntua kivalta!
Tähän asti olen pitänyt autolla ajamista vain pääsemistä paikasta toiseen, mutta California State Route 1 = Highway 1 = Pacific Coast Highway = PCH muutti mielen. Autolla ajaminen voi olla hauskaakin! Se tuntui vain vaativan tarpeeksi mielenkiintoisen ja tyhjän tien. Los Angelesin reunoille saavuttaessa tämäkin hupi loppui, mutta eihän mikään kiva voi kestää loputtomiin.
Ennen paluumatkan puoliväliä, satuimme bongaamaan rannalta jotain erikoista. Ensinnäkin siellä näkyi ihan kuin jotain liikettä ja seuraavan mutkan takaa löysimme myös isoimman parkkipaikan jota olimme sinä päivänä nähneet. Tämä ei voinut tarkoittaa kuin sitä, että kyseessä täytyi olla jokin tärkeä turistinähtävyys. Olimme saapuneet merielefanttirannalle. Ei tarvinnut paljoa jaloitella ennen kuin ensimmäiset "sulotuoksut" kantautuivat neniimme. Suoraan sanottuna hajun kokiessa ja rannan olennot nähdessä, ei voinut olla ihan varma olivatko rantojen asukit elossa vai eivät. Vähän aikaa paikalla seistessämme havaitsimme viimein liikettä, joten kai elukat elossa olivat.
Pian jatkoimme kuitenkin matkaa kohti levähdyspaikkaa eli Morro Baytä. Olimme löytäneet jonkun majapaikan osoitteen netistä, mutta kaupunkiin saapuessamme kävi ilmi, että ainakin valinnan varaa näytti olevan. Lähes joka kadulla tuntui olevan joku hotelli/motelli ja pihoilla olevien autojen määristä päätellen, niissä jokaisessa oli paljon tilaa. Valitsimme kuitenkin kohtuuhintaiseksi tietämämme paikan ja yövyimme siellä. Paikan houkuttimena toimi valomainoksen mukaan sähkötakka. Lähellä olleessa paikassa oli toki laitettu paremmaksi ja sieltä olisi löytynyt ihan puulämmitteinen vastaava. Ehkä sitten seuraavalla kerralla valinta kohdistuu siihen, olihan heillä tarjottavana myös merinäköala, kun nyt huoneestamme avautui näkymä roskiksille ja tien toisella puolella olevaan ison ketjun hotelliin.
Morro Bayn tärkein nähtävyys on The Rock (tai paikan "löytäneen" herran mukaan El Moro, josta varmaan paikan nimikin juontaa juurensa) eli iso kivi lähellä rantaa. Tämän läheisyyteen oli kuitenkin vuosien aikana noussut hieman modernimpi nähtävyys eli tyylikäs kolmipiippuinen voimala (ette varmaan koskaan arvaa millä ohjelmalla tuo alla oleva kuva on on tehty).
Morro Bayn leppoisa ilmapiiri ei ollut oikein Antin mieleen, mutta itseäni se viehätytti. Kalastajakylästä löytyi paritkin rantaravintolat ja omalle lautaselle elonsa päättänyt miekkakala oli oikein makoisa. Ilmeisesti myös Antille tapettu hain retalekin oli syötävää.
Seuraava päivä oli road trippimme viimeinen virallinen päivä ja etappi oli jo etukäteen raastavin. Edessämme oli nimibongaus-matka läpi Los Angelesin ja sen jälkeen viimeiset mailit San Diegoon.
Jos olet ajelemassa Kaliforniassa ja haluaisit vain ajella L.A.:n läpi seuraavaan kohteeseen, älä edes harkitse muuta kuin isoa moottoritietä!
Mitään megaruuhkia emme kohdanneet, mutta se Santa Barbarasta alkanut köröttely alkoi ottaa päähän viimeistään ensimmäisen tunnin aikana. Siinä ei paljon auttaneet tutut kaupunginosat, joiden läpi Highway 1 kiersi (esim. Malibu, Santa Monica, El Segundo, Long Beach, Newport Beach ja Laguna Beach). Ihan samalta ne kaikki näyttivät, sitä vain halusi että olisi jo pian poissa tästä kaupungista.
Ehkä L.A. on kivempi kuin miltä se tuolta tieltä näytti. Ei nyt vain ihan heti tee mieli mennä varmistamaan asiaa.
Useiden tuntien odottelun jälkeen pääsimme viimein ajamaan loppupätkän jouhevasti ja saavuimme pitkän päivän päätteeksi tutuille kulmille San Diegoon. Hiphei!
Mikäs oli sitten idea valita juuri tämä reitti takaisin tullessa, kun moottoritie olisi ollut nopeampi? Maisemat!
Tämmöiset hulppeat merinäköalat alkovat aika pian isosta kaupungista poistuttaessa ja jatkuivat oikeastaan aina seuraavaan isoon kaupunkiin asti. Kyllä sitä kelpasikin ihailla. Aika paljon tuli mieleen Rivieran maisemat ja sitä samaa ovat täällä Ranskan kuvia nähneet sanoneet.Ajaessani tällä kovin mutkaisella ja kumpuilevalla tiellä, alkoi kumma tunne vaivata sisintäni. Suut pielet alkoivat nousta ylöspäin ja kaasujalka alkoi painaa välillä vähän reilummaltikin. Tämähän nyt oli vallan omituista : autolla ajaminen alkoi tuntua kivalta!
Tähän asti olen pitänyt autolla ajamista vain pääsemistä paikasta toiseen, mutta California State Route 1 = Highway 1 = Pacific Coast Highway = PCH muutti mielen. Autolla ajaminen voi olla hauskaakin! Se tuntui vain vaativan tarpeeksi mielenkiintoisen ja tyhjän tien. Los Angelesin reunoille saavuttaessa tämäkin hupi loppui, mutta eihän mikään kiva voi kestää loputtomiin.
Ennen paluumatkan puoliväliä, satuimme bongaamaan rannalta jotain erikoista. Ensinnäkin siellä näkyi ihan kuin jotain liikettä ja seuraavan mutkan takaa löysimme myös isoimman parkkipaikan jota olimme sinä päivänä nähneet. Tämä ei voinut tarkoittaa kuin sitä, että kyseessä täytyi olla jokin tärkeä turistinähtävyys. Olimme saapuneet merielefanttirannalle. Ei tarvinnut paljoa jaloitella ennen kuin ensimmäiset "sulotuoksut" kantautuivat neniimme. Suoraan sanottuna hajun kokiessa ja rannan olennot nähdessä, ei voinut olla ihan varma olivatko rantojen asukit elossa vai eivät. Vähän aikaa paikalla seistessämme havaitsimme viimein liikettä, joten kai elukat elossa olivat.
Pian jatkoimme kuitenkin matkaa kohti levähdyspaikkaa eli Morro Baytä. Olimme löytäneet jonkun majapaikan osoitteen netistä, mutta kaupunkiin saapuessamme kävi ilmi, että ainakin valinnan varaa näytti olevan. Lähes joka kadulla tuntui olevan joku hotelli/motelli ja pihoilla olevien autojen määristä päätellen, niissä jokaisessa oli paljon tilaa. Valitsimme kuitenkin kohtuuhintaiseksi tietämämme paikan ja yövyimme siellä. Paikan houkuttimena toimi valomainoksen mukaan sähkötakka. Lähellä olleessa paikassa oli toki laitettu paremmaksi ja sieltä olisi löytynyt ihan puulämmitteinen vastaava. Ehkä sitten seuraavalla kerralla valinta kohdistuu siihen, olihan heillä tarjottavana myös merinäköala, kun nyt huoneestamme avautui näkymä roskiksille ja tien toisella puolella olevaan ison ketjun hotelliin.Morro Bayn tärkein nähtävyys on The Rock (tai paikan "löytäneen" herran mukaan El Moro, josta varmaan paikan nimikin juontaa juurensa) eli iso kivi lähellä rantaa. Tämän läheisyyteen oli kuitenkin vuosien aikana noussut hieman modernimpi nähtävyys eli tyylikäs kolmipiippuinen voimala (ette varmaan koskaan arvaa millä ohjelmalla tuo alla oleva kuva on on tehty).
Morro Bayn leppoisa ilmapiiri ei ollut oikein Antin mieleen, mutta itseäni se viehätytti. Kalastajakylästä löytyi paritkin rantaravintolat ja omalle lautaselle elonsa päättänyt miekkakala oli oikein makoisa. Ilmeisesti myös Antille tapettu hain retalekin oli syötävää.Enkelten kaupunki
Seuraava päivä oli road trippimme viimeinen virallinen päivä ja etappi oli jo etukäteen raastavin. Edessämme oli nimibongaus-matka läpi Los Angelesin ja sen jälkeen viimeiset mailit San Diegoon.
Jos olet ajelemassa Kaliforniassa ja haluaisit vain ajella L.A.:n läpi seuraavaan kohteeseen, älä edes harkitse muuta kuin isoa moottoritietä!
Mitään megaruuhkia emme kohdanneet, mutta se Santa Barbarasta alkanut köröttely alkoi ottaa päähän viimeistään ensimmäisen tunnin aikana. Siinä ei paljon auttaneet tutut kaupunginosat, joiden läpi Highway 1 kiersi (esim. Malibu, Santa Monica, El Segundo, Long Beach, Newport Beach ja Laguna Beach). Ihan samalta ne kaikki näyttivät, sitä vain halusi että olisi jo pian poissa tästä kaupungista.
Ehkä L.A. on kivempi kuin miltä se tuolta tieltä näytti. Ei nyt vain ihan heti tee mieli mennä varmistamaan asiaa.
Useiden tuntien odottelun jälkeen pääsimme viimein ajamaan loppupätkän jouhevasti ja saavuimme pitkän päivän päätteeksi tutuille kulmille San Diegoon. Hiphei!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti