Peltojen keskeltä kaupunkiin

Päivän ensimmäinen suuri tehtävä oli kuitenkin löytää aamupalaa. Pääosa tämän maan hotelliaamiaisista (ehkä pätee vain näihin halpoihin paikkoihin, joita me köyhät tutkijat joudumme käyttämään) on huijaus nimeltä continental breakfast eli tiivistettynä kahvia ja pullaa. Koska Petri ei oikein pääse käyntiin tuommoisella tarjoilulla, valitsimme Castaicin suuresta tarjonnasta pysähdyspaikan ennen kuin suuntasimme kunnolla tienpäälle. Päädyimme periamerikkalaiseen ratkaisuun ja menimme hampurilaispaikkaan, joista saa myös muutakin kuin niitä isoja burgereita.

Päivän ohjelmana oli ajaa Castaicista (vähän Los Angelesista pohjoiseen) aina San Franciscoon asti. Pysähdyksiä aina tarpeen mukaan, ainakin lounaalle, jos ei muuta. Koska iso moottoriväylä (Interstate 5) tuntui vähän tylsältä ja siinä ei kartan mukaan monia kaupunkejakaan olisi ollut matkan varrella, valitsimme reitiksemme hieman pienemmän CA-99:n (Kalifornian osavaltion tie numero 99). Reitin isoin city taitaa olla Fresno, jossa emme kuitenkaan pysähtyneet.

Pysähdyspaikkamme olivat pari pikkupaikkaa matkan varrella, joista muistan vain ensimmäisen nimen (toisaalta nyt kun mietin, en ole siitäkään ihan varma) : Delano. Jos tämä oli se missä pysähdyimme, niin Wikipedia osasi kertoa, että se on noin 50 000 immeisen koti, kuuluisa greipeistään ja kahdesta vankilastaan. No, näin ulkopuolisen silmin alue jonka läpi ajoimme oli kyllä mahdollisimman tylsä amerikkalainen pikkukaupunki, jossa ei ole muuta kuin autokauppoja. Ehkä saatoimme olla kaupungin laitamilla, joka ei ole koskaan niitä viehättävimpiä paikkoja.

Loppumatka sujuikin maileja taittaen ensin keskellä erilaisia peltoja, joilla vissiin ainakin viiniköynnöksiä ja salaattia kasvoi, ja myöhemmin myös keskellä suuria tuulivoimalavainioita. Päivän jännittävin osuus alkoi lähestyessämme San Franciscoa. Muutos peltojen keskellä köröttelystä muuttui ensin siten, että kaistojen määrä kasvoi. Samalla myös autojen määrä tietenkin lisääntyi. Tasainen peltoaukea muuttui pikkuhiljaa kauniiksi kukkuloiksi.

Eniten kuskia kuitenkin mahanpohjassa kutitteli ajaminen kaupungin keskustassa. Koska lähestyimme paikkaa idästä, oli edessä ensin tietenkin (kartasta voitte katsoa kuinka San Francisco on niemen kärjessä, jonne pääsee vesistöjä ylittämättä vain etelästä), sillan ylitys. Korjaus, ison sillan ylitys. Ainakaan tähän mennessä ei ole vielä tullut minkäänlaista jälkiperintää siltamaksusta, joten voi olla että toimimme kuitenkin ihan oikein sillalle saapuessamme. Käytimme kimppakyytikaistaa ja kuinka ollakaan niiden kohdalla pääsi maksukoppien ohi ajamaan omaa tahtia! Valmiina oli jo kootut selitykset miksi tuli näin tehtyä ja olihan rahatkin kourassakin melkein koko ajan. Jatkoimme kuitenkin kulkua normaalisti Bay Bridgen toiselle puolelle, San Franciscon keskustaan. Jostain syystä ajaminen isossa kaupungissa oli paljon helpompaa kuin oli kuvitellut. Ehkä syynä oli hotellin sivuilta löydetyt hyvät ajo-ohjeet tai sitten vuoden verran ratin takana istuminen on tuonut jonkinlaista varmuutta ajamiseeni, sillä löysimme helposti hotellille (ainakin olin henkisesti varautunut paljon suurempaan operaatioon). Sattumalta paikan edessä oli saapuessamme jopa tilaa, joten saimme laivan helposti ja turvallisesti satamaan.

Majapaikkamme oli viihtyisä pikkuhotelli nimeltä Mark Twain. Joo, kyllä se sen kirjailijan mukaan oli nimetty. Hänen kuviaan oli huoneen seinillä ja mietelauseita porraskäytävässä. Kadun toisella puolella oli koko korttelin kokoinen Hilton San Francisco ja tärkeimmät ostosmahdollisuudet olivat parin korttelin päässä. Löysimme siis erittäin loistavan ja edullisen paikan edellisenä iltana netissä surffaillessamme!

Johtuen pienoisesta ajoväsymyksestä, emme olleet suunnittelleet ekalle illalle mitään ohjelmaa. Päädyimme vain vähän kiertelemään lähialueilla ja haukkaamaan jotain "pientä" iltapalaa. Kaupunki näytti kyllä jo silloin mukavalta paikalta.