Ennen lähtöäni tänne jorpakon toiselle puolelle, olin miettinyt paikkoja, joissa haluan vierailla kun maassa kerran olen. Joka kerta ensimmäisenä oli mieleeni tullut Grand Canyon. Viivyttelin sitten sinne matkaamista jonkun aikaa. Thanksgiving eli Kiitospäivä (23.11.) toi eteeni oikein mainion mahdollisuuden, sillä tänä vuonna tuo yleinen vapaapäivä sijoittui torstaille ja Flow Sciencen toimisto oli ihan virallisestikin kiinni myös perjantain.
Alkuperäinen ajatus oli mennä Phoenixiin ja käydä sieltä käsin kanjonilla. Tässä oli ollut taka-ajatuksena se että olisin käynyt perjantai-iltana katsomassa hieman huippu-urheilua, koska kaupungin koripallojoukkueella (Phoenix Suns) olisi ollut tuona perjantaina kotiottelu. Koska en osaa mitään isoja päätöksiä tehdä, huomasin edellisenä viikonloppuna etten ollut mitään lippuja varaillut. Sen lisäksi että halvimpia (noin 50$) lippuja ei ollut enää enkä ollut ihan varma olisinko saanut lippuja käsiini ennen tuota päivää, tiputin tuon ohjelmanumeron pois. Näin jälkikäteen ajateltuna tuo oli hyvä ajatus, koska matka Phoenixistä GC:lle olisi kestänyt kyllä vähän liikaa (arvioisin noin neljäksi tunniksi). Käyn sitten toisen kerran katsomassa sitä pallon heittelyä.
Valitsin sen sijaan majoituspaikaksi lähempänä sijaitsevan Flagstaffin kaupungin. Täytyy myöntää ettei kaupunkia tullut oikeastaan nähtyä laisinkaan : ajoin kaupungin läpi ainoastaan kerran valoisaan aikaan. Tästä syystä ei ole paikasta kuviakaan. Ainoa kontaktini, hotellin lisäksi, paikkaan oli kaupungin isoin elokuvateatteri. Kävin nimittäin ensimmäistä kertaa USA:ssa ollessani ihan teatterissa asti katsomassa leffaa, kun en jaksanut lähteä tutustamaan kaupungin yöelämään (kai siellä sellaistakin on kun paikasta kuitenkin löytyy Arizonan yliopiston yksi kampus). Kävin katsomassa kolme leffaa (Borat, Tenacious D ja The Fountain eli huumoria, huumoria ja hämärä taideleffa) kolmena päivänä, kun en halunnut vain löhötä hotellihuoneessa.
Reissun pääkohteeseen tutustumisen olin päättänyt aloittaa sieltä mistä todennäköisesti suurin osa muistakin ensikertalaisista. Olin etukäteen saanut työkavereilta tietooni, että lähellä pääsisäänkäyntiä on iso IMAX-teatteri, jossa pyörii puolen tunnin mittainen esittelyvideo Grand Canyonista, joten päätin aloittaa perjantaina reissuni sieltä. Oikeastaan jo tuolla tajusin, että joku muukin haluaa vissiin nähdä paikan juuri tänä viikonloppuna. Teatterin (ja samassa yhteydessä olevan infokeskuksen) parkkipaikalla oli jo tullessa useampi iso turistibussi ja viimeisin paikalle tullut melkein ajoi päälleni. Leffapätkä ei ollut ihan niin mielenkiintoinen kuin olisin voinut kuvitella enkä oikein löytänyt matkamuistomyymälästäkään mitään mielenkiintoista (ainoa ostos oli 2.5 dollarin kangasmerkki).
Käynti oli kuitenkin tärkeää sen takia, että ostin samasta paikasta National Park Passin. Tällä kortilla minä ja kaikki samassa autossa olevat matkalaiset pääsevät maksutta jokaiseen National Parkkiin! Houkuttelisikohan tämä tarjous jonkun tänne vierailulle?
IMAX:lta on matkaa puiston porteille varmaankin noin 2-3 mailia, mutta tämä ei mennyt ihan niin nopeaan kuin olin ajatellut. Jo teatterilta näin autojonon pään, johon pääsin matelemaan seuraavaksi reiluksi tunniksi. Tästä voi tietenkin helposti päätellä sen, että lähimmillä näköalapaikoilla oli tuhottomasti ihmisiä eikä parkkipaikkaa missään. Kaikki tämä kuitenkin unohtui, kun pääsin kanjonin reunalle ja sain loin ensi katseen tänne :
Jotenkin sitä pystyi unohtamaan kaikki ympärillä parveilevat tyypit ja vain ihailemaan tuota näkyä. Olin toki nähnyt kuvia ja ymmärtänyt, että kyseessä on aika iso kuoppa, mutta nuo mittasuhteet tajuaa vasta omin silmin katselemalla (panoraamakuva on tehty AutoStich ohjelmalla).
Koska tuon autojonotuksen aikana olin päätynyt taas pitkästä aikaan "ihmiset on syvältä" fiilikseen, en edes viitsinyt lähteä käymään Visitor Centerissä, joten en osaa kertoa paikasta muuta kuin mitä olen netistä lukenut (Wikipediasta saa varmaan tarpeeksi irti). Kuvassa näkyvälle pohjoisreunalle (North Rim) on matkaa muistaakseni noin 10 mailia. Korkeuseroa on suurimmillaan noin mailin verran. Todennäköisesti siis tuosta rinteeltä pudotus on jotain 600-800 metriä! Ja useimmissa kohdin tuollahan ei siis ole mitään aitaa, joten itsemurhakandidaateilla on kyllä runsaasti valinnan varaa. Varsinkin kun jopa tuolla etelärinteen (South Rim) pääpaikoilla oli mahdollista löytää kielekkeitä, joissa ei enää kuullut mitään muita ääniä kuin mitä omista askeleistaan ja hengityksestä lähti.
Tarkoituksenani oli käydä perjantain aikana kaikki tuon etelärinteen näköalapaikat läpi, mutta myöhäisestä lähdöstä, jonotuksesta ja kaikesta muusta johtuen pääsin vasta joskus kahden aikaan puistoon. Koska en aikonut olla paikalla enää paljoa auringonlaskun jälkeen, oli aikaa vain kolme neljä tuntia. Ennätin tässä ajassa tutustua vain kahteen kuudesta isoimmasta näköalapaikasta. Tästä syystä päätinkin muuttaa hienoa viikonloppusuunnitelmaani ja mennä myös lauantaina Grand Canyonille. Näin ollen Flagstaffin alueen muut mielessä olleet kansallispuistot (Wupatki & Sunset Crater Volcano sekä Walnut National Monument) jäivät tällä kertaa väliin. Minkäs sille voi, että tykästyin tuohon GC:hen niin paljon.
Launtaina otin hieman erilaisen lähestymistavan ja tulin puistoon pienemmän itäisen sisäänkäynnin kautta. Perjantain jonotus oli muisto vain, kun pääsin nyt ilman mitään jonotusta sisään. Ihmisiä toki vaikutti olevan tänäkin päivänä aika runsaasti, joten ehkä se pääsisäänkäynti olisi taaskin ollut tukossa.
Idästä tullessa isoimmalla katselupaikalla (Desert View) on joskus 30-luvulla rakennettu tarkkailutorni (näkyy mainiosti tuossa alla olevassa kuvassa). Mielestäni maisemat eivät olleet sen hienommat sieltä käsin, mutta eipähän maksanut mitään. Samassa yhteydessä oli myös matkamuistomyymälä, jonka juoksin nopeasti läpi.
Loppujen lopuksi launtaille jätetyt neljä katselupaikkaa tuli käytyä aika nopeasti läpi. Tämä johtui itse asiassa siitä, että vaikka noissa perjantain paikoissa (Mather ja Grandview Point) olikin enemmän väkeä, niissä pystyi kävelemään kauemmaksi vapaammin kuin näistä lauantain pienemmistä paikoista (Desert View oli ehkä poikkeus, mutta Navajo, Lipan ja Moran Pointit olivat aika rajoitetuilla paikoilla).
Perjantaina tulin kokeilleeksi hieman alueen vaellusreittejä. Siis kokeilin vain, koska en ollut ajatellutkaan lähteä tuonne missään vaiheessa yksin kävelemään. Grandview Pointista kuitenkin lähtee ihan katselupaikan vierestä yksi pääreiteistä, joten päätin kävellä sitä vähän matkaa oman rauhan löytämisen ja erikoisempien kuvauspaikkojen toivossa. Jo laskeutuminen oli hieman hankalaa, kun polku ei ollut kovin leveä.
Mutta takaisintulo se vasta pumpun päälle ottikin! Etenemisvauhti tuntui olevan suurin piirtein luokkaa 10 metriä ja hengähdystauko. Onneksi ei ollut kiire minnekään. Toki luin myöhemmin opaslehdestä, että tuo reitti (Grandview Trail) oli "very steep", kun muut olivat vain "steep". Siitä huolimatta luulen, etten ehkä lähde tuonne vaeltamaan vaikka se aika paljon houkuttelisikin. Tai ehkä jos on paljon aikaa, mutta olen melko varma ettei kukaan muu kuitenkaan suostuisi kulkemaan niin hitaasti kuin mä haluaisin.
Otin reissun aikana noin 300 kuvaa, joita yhdistelemällä (se AutoStich on aikas kiva softa) ja karsimalla päädyin vajaaseen 70:een, jotka tietenkin laitoin albumiini. En oikein osaanut laittaa mitään kuvauksia suurimpaan osaan, kun ovat vain enemmän maisemakuvia (olin yksin reissussa, jos jollekin jäi epäselväksi).
Olen monesta paikasta sanonut, että voisi olla ihan kiva palata. Luulen, että loppujen lopuksi ainoa paikka, jonka uudelleen näkemistä oikeasti jäisin murehtimaan on Grand Canyon.
Alkuperäinen ajatus oli mennä Phoenixiin ja käydä sieltä käsin kanjonilla. Tässä oli ollut taka-ajatuksena se että olisin käynyt perjantai-iltana katsomassa hieman huippu-urheilua, koska kaupungin koripallojoukkueella (Phoenix Suns) olisi ollut tuona perjantaina kotiottelu. Koska en osaa mitään isoja päätöksiä tehdä, huomasin edellisenä viikonloppuna etten ollut mitään lippuja varaillut. Sen lisäksi että halvimpia (noin 50$) lippuja ei ollut enää enkä ollut ihan varma olisinko saanut lippuja käsiini ennen tuota päivää, tiputin tuon ohjelmanumeron pois. Näin jälkikäteen ajateltuna tuo oli hyvä ajatus, koska matka Phoenixistä GC:lle olisi kestänyt kyllä vähän liikaa (arvioisin noin neljäksi tunniksi). Käyn sitten toisen kerran katsomassa sitä pallon heittelyä.
Valitsin sen sijaan majoituspaikaksi lähempänä sijaitsevan Flagstaffin kaupungin. Täytyy myöntää ettei kaupunkia tullut oikeastaan nähtyä laisinkaan : ajoin kaupungin läpi ainoastaan kerran valoisaan aikaan. Tästä syystä ei ole paikasta kuviakaan. Ainoa kontaktini, hotellin lisäksi, paikkaan oli kaupungin isoin elokuvateatteri. Kävin nimittäin ensimmäistä kertaa USA:ssa ollessani ihan teatterissa asti katsomassa leffaa, kun en jaksanut lähteä tutustamaan kaupungin yöelämään (kai siellä sellaistakin on kun paikasta kuitenkin löytyy Arizonan yliopiston yksi kampus). Kävin katsomassa kolme leffaa (Borat, Tenacious D ja The Fountain eli huumoria, huumoria ja hämärä taideleffa) kolmena päivänä, kun en halunnut vain löhötä hotellihuoneessa.
Reissun pääkohteeseen tutustumisen olin päättänyt aloittaa sieltä mistä todennäköisesti suurin osa muistakin ensikertalaisista. Olin etukäteen saanut työkavereilta tietooni, että lähellä pääsisäänkäyntiä on iso IMAX-teatteri, jossa pyörii puolen tunnin mittainen esittelyvideo Grand Canyonista, joten päätin aloittaa perjantaina reissuni sieltä. Oikeastaan jo tuolla tajusin, että joku muukin haluaa vissiin nähdä paikan juuri tänä viikonloppuna. Teatterin (ja samassa yhteydessä olevan infokeskuksen) parkkipaikalla oli jo tullessa useampi iso turistibussi ja viimeisin paikalle tullut melkein ajoi päälleni. Leffapätkä ei ollut ihan niin mielenkiintoinen kuin olisin voinut kuvitella enkä oikein löytänyt matkamuistomyymälästäkään mitään mielenkiintoista (ainoa ostos oli 2.5 dollarin kangasmerkki).
Käynti oli kuitenkin tärkeää sen takia, että ostin samasta paikasta National Park Passin. Tällä kortilla minä ja kaikki samassa autossa olevat matkalaiset pääsevät maksutta jokaiseen National Parkkiin! Houkuttelisikohan tämä tarjous jonkun tänne vierailulle?
IMAX:lta on matkaa puiston porteille varmaankin noin 2-3 mailia, mutta tämä ei mennyt ihan niin nopeaan kuin olin ajatellut. Jo teatterilta näin autojonon pään, johon pääsin matelemaan seuraavaksi reiluksi tunniksi. Tästä voi tietenkin helposti päätellä sen, että lähimmillä näköalapaikoilla oli tuhottomasti ihmisiä eikä parkkipaikkaa missään. Kaikki tämä kuitenkin unohtui, kun pääsin kanjonin reunalle ja sain loin ensi katseen tänne :
Jotenkin sitä pystyi unohtamaan kaikki ympärillä parveilevat tyypit ja vain ihailemaan tuota näkyä. Olin toki nähnyt kuvia ja ymmärtänyt, että kyseessä on aika iso kuoppa, mutta nuo mittasuhteet tajuaa vasta omin silmin katselemalla (panoraamakuva on tehty AutoStich ohjelmalla).Koska tuon autojonotuksen aikana olin päätynyt taas pitkästä aikaan "ihmiset on syvältä" fiilikseen, en edes viitsinyt lähteä käymään Visitor Centerissä, joten en osaa kertoa paikasta muuta kuin mitä olen netistä lukenut (Wikipediasta saa varmaan tarpeeksi irti). Kuvassa näkyvälle pohjoisreunalle (North Rim) on matkaa muistaakseni noin 10 mailia. Korkeuseroa on suurimmillaan noin mailin verran. Todennäköisesti siis tuosta rinteeltä pudotus on jotain 600-800 metriä! Ja useimmissa kohdin tuollahan ei siis ole mitään aitaa, joten itsemurhakandidaateilla on kyllä runsaasti valinnan varaa. Varsinkin kun jopa tuolla etelärinteen (South Rim) pääpaikoilla oli mahdollista löytää kielekkeitä, joissa ei enää kuullut mitään muita ääniä kuin mitä omista askeleistaan ja hengityksestä lähti.
Tarkoituksenani oli käydä perjantain aikana kaikki tuon etelärinteen näköalapaikat läpi, mutta myöhäisestä lähdöstä, jonotuksesta ja kaikesta muusta johtuen pääsin vasta joskus kahden aikaan puistoon. Koska en aikonut olla paikalla enää paljoa auringonlaskun jälkeen, oli aikaa vain kolme neljä tuntia. Ennätin tässä ajassa tutustua vain kahteen kuudesta isoimmasta näköalapaikasta. Tästä syystä päätinkin muuttaa hienoa viikonloppusuunnitelmaani ja mennä myös lauantaina Grand Canyonille. Näin ollen Flagstaffin alueen muut mielessä olleet kansallispuistot (Wupatki & Sunset Crater Volcano sekä Walnut National Monument) jäivät tällä kertaa väliin. Minkäs sille voi, että tykästyin tuohon GC:hen niin paljon.
Launtaina otin hieman erilaisen lähestymistavan ja tulin puistoon pienemmän itäisen sisäänkäynnin kautta. Perjantain jonotus oli muisto vain, kun pääsin nyt ilman mitään jonotusta sisään. Ihmisiä toki vaikutti olevan tänäkin päivänä aika runsaasti, joten ehkä se pääsisäänkäynti olisi taaskin ollut tukossa.
Idästä tullessa isoimmalla katselupaikalla (Desert View) on joskus 30-luvulla rakennettu tarkkailutorni (näkyy mainiosti tuossa alla olevassa kuvassa). Mielestäni maisemat eivät olleet sen hienommat sieltä käsin, mutta eipähän maksanut mitään. Samassa yhteydessä oli myös matkamuistomyymälä, jonka juoksin nopeasti läpi.
Loppujen lopuksi launtaille jätetyt neljä katselupaikkaa tuli käytyä aika nopeasti läpi. Tämä johtui itse asiassa siitä, että vaikka noissa perjantain paikoissa (Mather ja Grandview Point) olikin enemmän väkeä, niissä pystyi kävelemään kauemmaksi vapaammin kuin näistä lauantain pienemmistä paikoista (Desert View oli ehkä poikkeus, mutta Navajo, Lipan ja Moran Pointit olivat aika rajoitetuilla paikoilla).Perjantaina tulin kokeilleeksi hieman alueen vaellusreittejä. Siis kokeilin vain, koska en ollut ajatellutkaan lähteä tuonne missään vaiheessa yksin kävelemään. Grandview Pointista kuitenkin lähtee ihan katselupaikan vierestä yksi pääreiteistä, joten päätin kävellä sitä vähän matkaa oman rauhan löytämisen ja erikoisempien kuvauspaikkojen toivossa. Jo laskeutuminen oli hieman hankalaa, kun polku ei ollut kovin leveä.
Mutta takaisintulo se vasta pumpun päälle ottikin! Etenemisvauhti tuntui olevan suurin piirtein luokkaa 10 metriä ja hengähdystauko. Onneksi ei ollut kiire minnekään. Toki luin myöhemmin opaslehdestä, että tuo reitti (Grandview Trail) oli "very steep", kun muut olivat vain "steep". Siitä huolimatta luulen, etten ehkä lähde tuonne vaeltamaan vaikka se aika paljon houkuttelisikin. Tai ehkä jos on paljon aikaa, mutta olen melko varma ettei kukaan muu kuitenkaan suostuisi kulkemaan niin hitaasti kuin mä haluaisin.Otin reissun aikana noin 300 kuvaa, joita yhdistelemällä (se AutoStich on aikas kiva softa) ja karsimalla päädyin vajaaseen 70:een, jotka tietenkin laitoin albumiini. En oikein osaanut laittaa mitään kuvauksia suurimpaan osaan, kun ovat vain enemmän maisemakuvia (olin yksin reissussa, jos jollekin jäi epäselväksi).
Olen monesta paikasta sanonut, että voisi olla ihan kiva palata. Luulen, että loppujen lopuksi ainoa paikka, jonka uudelleen näkemistä oikeasti jäisin murehtimaan on Grand Canyon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti