... ja lopulta heräsin. Itse asiassa yllättävän aikaisin johtuen siitä, että valitsemani hotelli lopettaa aamiaistarjoulun epäinhimilliseen aikaan (9 aamulla). Ja jos ilmaista syötävää on tarjolla, ei tämä poika kovin usein jätä tilaisuutta käyttämättä.
Jos teidän päivän käyntiinlähtö on paljolti kiinni aamiaisen laadusta (tai määrästä), olkaa tarkkoja hotellia valitessanne. En ole varma onko tämä ainoastaan Amerikan tyyli, mutta olen näillä reissuilla ollut kovin pettynyt juuri tähän aamiaiseen. Sitä taidetaan kutsua "continental breakfest"-nimellä. Kun jotenkin olen aina odottanut hotelliaamiaista suurella innolla, niin jos siellä on tarjolla muroja, leipää, mehua, kahvia ja jotain makeaa, niin into kyllä laantuu. Ei hyvä. Onneksi sentään elintärkeää appelsiinimehua oli tarjolla.
Eli ensimmäinen kokonainen päivä itsenäisesti Santa Féssä ei todellakaan alkanut hyvissä merkeissä. Tästä vihastuneena menin vähäksi aikaa vielä torkkumaan.
Jos teidän päivän käyntiinlähtö on paljolti kiinni aamiaisen laadusta (tai määrästä), olkaa tarkkoja hotellia valitessanne. En ole varma onko tämä ainoastaan Amerikan tyyli, mutta olen näillä reissuilla ollut kovin pettynyt juuri tähän aamiaiseen. Sitä taidetaan kutsua "continental breakfest"-nimellä. Kun jotenkin olen aina odottanut hotelliaamiaista suurella innolla, niin jos siellä on tarjolla muroja, leipää, mehua, kahvia ja jotain makeaa, niin into kyllä laantuu. Ei hyvä. Onneksi sentään elintärkeää appelsiinimehua oli tarjolla.
Eli ensimmäinen kokonainen päivä itsenäisesti Santa Féssä ei todellakaan alkanut hyvissä merkeissä. Tästä vihastuneena menin vähäksi aikaa vielä torkkumaan.
Suurimpien vihojen laannuttua päätin, että ainakin täytyy käydä tutustumassa seuraavan päivän työmatkaan eli varmistamassa, että osaan sinne. Kartta (autovuokraamolta ei saanut Santa Fén karttaa, mutta onneksi hotellin aulassa oli) löytyi ja maaliskuun reissu oli hyvässä muistissa. Matkalla ulos sain napattua myös ensimmäisen kuvan tästä paikasta (hotellin ikkunasta) :
Niin, tämähän oli tosiaan ensimmäinen kerta kun olin auton ratissa sitten... no, olin 10min maaliskuussa... sitä ennen varmaan vuosia sitten eli vähän jännitti tuo kaupunkiajo. Jännitystä kyllä piisasikin, kun huomasin että Ne muut tuntuivat ajelevan vähän miten sattuu. Toisaalta sulauduin hyvin joukkoon, kun uudessa kaupungissa yrittää hirmuisesti tutkia tienvarsia samalla samalla kun pitäisi pitää nenä menosuunnassa. Ei noihin maastureihin kyllä tulisi naarmuakaan. Työpaikalle pääsi helposti seuraamalla kahta isoa tietä. Helppo nakki.
Mikään muu suunnistaminen ei sitten ollutkaan. Ennen tänne tuloa oli kaverini sanonut, että USAssa on tosi helppo suunnistaa kaupungissa, mutta ehkä se ei päde tämmöisessä paikassa, jonka tiepohja on luotu joskus melkein 400 vuotta sitten. Ne ei tosiaankaan mene pohjois-etelä ja itä-länsi ristikkoina täällä. Sen lisäksi noiden karttojen selityksiin teiden koosta ei ole aina uskominen. Esimerkiksi toi kaupungin keskustan kiertävä "kehätie" on kyllä karttaan merkitty punaisena eli isona tienä. Kun sen sitten lopulta löysin ja ajelin, huomasin että pahimmissa kohdissa siinä ei kyllä kaksi bussia mahdu rinnan ja suurin osa risteyksistä oli ilman valoja. Vain STOP ja "4 Way" ilmoittamassa, että se on kaikkiin suuntiin. Yllättävän hyvin kyllä autoilijat noita stoppeja noudattavat, eikä tähän mennessä ole kyllä tullut niiden alueilla mitään vaaratilanteita.
Autoja tuntui tuona sunnuntainakin olevan kovin paljon liikkeellä, joka haittasi tien varsien tarkkailuani, joten Wal-Martia lukuunottamatta en oikein tuon kruisailun jälkeen mistään mitään tiennyt. En siis löytänyt oikein ruokapaikkaakaan, joten turvauduin helppoon. En sentään Mäkkäriin, vaan johonkin jota en Suomessa ole vielä nähnyt : BurgerKing. Ilmeisesti täällä annetaan noi ateriat sitten ihmisen koon mukaan (eihän sitä asiakkaalta tarvitse kysellä, sehän olisi tunkeilevaa), koska mulle kyllä lykättiin mukaan se isoin vaihtoehto. Vertailu Suomen kokoihin on jännä tehdä. Ei täällä edes ole vaihtoehtoa "small" vaan ne reilusti aloittaa "medium":sta ja juomapolitiikkahan näissä pikaruokaloissa varsinkin on suurin piirtein : "ota tästä tämä ämpäri ja juo niin paljon kuin lystäät, hanat on tuolla seinustalla". Monissa muissakin paikoissa ilmainen (tai hyvin edullinen) uudelleentäyttö on käytössä.
Palasin siis syömään tätä lehmänpuolikasta ja katsomaan koripalloa telkusta. "Kyllä sitä myöhemminkin ennättää" on ollut tunnuslauseeni näinä alkuaikoina.
Maanantai. Kukaan ei oikein ollut sanonut milloin mun pitäisi olla työpaikalla. Koska en oikein tuntunut toipuneen tuosta matkasta, en päässyt ylös hirmuaikaisin, joten kai sinne yhdeksäksi voi mennä. Jälleen surkean aamiaisen jälkeen otin kannettavan ja kaikki työpaperit kantoon : ensimmäinen työpäivä oli alkanut.
Aamuruuhka, jonka alkamisaikaa en oikein tiedä, se on aina arkisin siellä, hidasti matkaa tietenkin tuntuvasti. Siellä ne on kuitenkin odotelleet jo kahdeksasta ja ihmettelevät miksen ole jo siellä. En onneksi sentään eksynyt, mutta sitä voisin aina käyttää tekosyynä. Pienellä parkkipaikalla on tilaa ja saan ison ajokin jopa ruutuun. Kurkun selvitys ja rohkeasti sisään.
Ihan vähän ennätin katsoa tyhmänä ympärilleni, ennen kuin pomo tuli paikalle moikkaamaan. Tuntui olevan vain iloinen, että olin päässyt paikalle ehjin nahoin. Työpiste osoitettiin ja paikalla olleille työntekijöille esiteltiin (saapumisestani oli etukäteen kyllä jo työtekijöitä pohjustettu, "se on Suomesta, joten olkaa kilttejä"?). Nimet unohtuivat jo seuraavan luo siirryttäessä, mutta onneksi ei ole iso firma. Kierroksen jälkeen palasimme työpisteelleni ja ei muuta! Ei mitään palaveriä mitä mun pitäisi tehdä, ei ATK-asioiden säätöä, ei mitään! Mitä mä nyt teen oli ensimmäinen ajatus, kun istahdin tuolilleni.
Ehkä tämä nyt oli vain vähän radikaali pudotus, mutta tätä se pääosin on. Ei täällä kukaan ole kyttäämässä mitä mä teen (ei hyvässä eikä pahassa mielessä). En ole itseasiassa edes varma onko niillä mun yhteystietoja (pitänee kysyä huomenna).
Ihan kiva. Samanlaista kuin Suomessa.
Niin, tämähän oli tosiaan ensimmäinen kerta kun olin auton ratissa sitten... no, olin 10min maaliskuussa... sitä ennen varmaan vuosia sitten eli vähän jännitti tuo kaupunkiajo. Jännitystä kyllä piisasikin, kun huomasin että Ne muut tuntuivat ajelevan vähän miten sattuu. Toisaalta sulauduin hyvin joukkoon, kun uudessa kaupungissa yrittää hirmuisesti tutkia tienvarsia samalla samalla kun pitäisi pitää nenä menosuunnassa. Ei noihin maastureihin kyllä tulisi naarmuakaan. Työpaikalle pääsi helposti seuraamalla kahta isoa tietä. Helppo nakki.
Mikään muu suunnistaminen ei sitten ollutkaan. Ennen tänne tuloa oli kaverini sanonut, että USAssa on tosi helppo suunnistaa kaupungissa, mutta ehkä se ei päde tämmöisessä paikassa, jonka tiepohja on luotu joskus melkein 400 vuotta sitten. Ne ei tosiaankaan mene pohjois-etelä ja itä-länsi ristikkoina täällä. Sen lisäksi noiden karttojen selityksiin teiden koosta ei ole aina uskominen. Esimerkiksi toi kaupungin keskustan kiertävä "kehätie" on kyllä karttaan merkitty punaisena eli isona tienä. Kun sen sitten lopulta löysin ja ajelin, huomasin että pahimmissa kohdissa siinä ei kyllä kaksi bussia mahdu rinnan ja suurin osa risteyksistä oli ilman valoja. Vain STOP ja "4 Way" ilmoittamassa, että se on kaikkiin suuntiin. Yllättävän hyvin kyllä autoilijat noita stoppeja noudattavat, eikä tähän mennessä ole kyllä tullut niiden alueilla mitään vaaratilanteita.
Autoja tuntui tuona sunnuntainakin olevan kovin paljon liikkeellä, joka haittasi tien varsien tarkkailuani, joten Wal-Martia lukuunottamatta en oikein tuon kruisailun jälkeen mistään mitään tiennyt. En siis löytänyt oikein ruokapaikkaakaan, joten turvauduin helppoon. En sentään Mäkkäriin, vaan johonkin jota en Suomessa ole vielä nähnyt : BurgerKing. Ilmeisesti täällä annetaan noi ateriat sitten ihmisen koon mukaan (eihän sitä asiakkaalta tarvitse kysellä, sehän olisi tunkeilevaa), koska mulle kyllä lykättiin mukaan se isoin vaihtoehto. Vertailu Suomen kokoihin on jännä tehdä. Ei täällä edes ole vaihtoehtoa "small" vaan ne reilusti aloittaa "medium":sta ja juomapolitiikkahan näissä pikaruokaloissa varsinkin on suurin piirtein : "ota tästä tämä ämpäri ja juo niin paljon kuin lystäät, hanat on tuolla seinustalla". Monissa muissakin paikoissa ilmainen (tai hyvin edullinen) uudelleentäyttö on käytössä.
Palasin siis syömään tätä lehmänpuolikasta ja katsomaan koripalloa telkusta. "Kyllä sitä myöhemminkin ennättää" on ollut tunnuslauseeni näinä alkuaikoina.
Maanantai. Kukaan ei oikein ollut sanonut milloin mun pitäisi olla työpaikalla. Koska en oikein tuntunut toipuneen tuosta matkasta, en päässyt ylös hirmuaikaisin, joten kai sinne yhdeksäksi voi mennä. Jälleen surkean aamiaisen jälkeen otin kannettavan ja kaikki työpaperit kantoon : ensimmäinen työpäivä oli alkanut.
Aamuruuhka, jonka alkamisaikaa en oikein tiedä, se on aina arkisin siellä, hidasti matkaa tietenkin tuntuvasti. Siellä ne on kuitenkin odotelleet jo kahdeksasta ja ihmettelevät miksen ole jo siellä. En onneksi sentään eksynyt, mutta sitä voisin aina käyttää tekosyynä. Pienellä parkkipaikalla on tilaa ja saan ison ajokin jopa ruutuun. Kurkun selvitys ja rohkeasti sisään.
Ihan vähän ennätin katsoa tyhmänä ympärilleni, ennen kuin pomo tuli paikalle moikkaamaan. Tuntui olevan vain iloinen, että olin päässyt paikalle ehjin nahoin. Työpiste osoitettiin ja paikalla olleille työntekijöille esiteltiin (saapumisestani oli etukäteen kyllä jo työtekijöitä pohjustettu, "se on Suomesta, joten olkaa kilttejä"?). Nimet unohtuivat jo seuraavan luo siirryttäessä, mutta onneksi ei ole iso firma. Kierroksen jälkeen palasimme työpisteelleni ja ei muuta! Ei mitään palaveriä mitä mun pitäisi tehdä, ei ATK-asioiden säätöä, ei mitään! Mitä mä nyt teen oli ensimmäinen ajatus, kun istahdin tuolilleni.
Ehkä tämä nyt oli vain vähän radikaali pudotus, mutta tätä se pääosin on. Ei täällä kukaan ole kyttäämässä mitä mä teen (ei hyvässä eikä pahassa mielessä). En ole itseasiassa edes varma onko niillä mun yhteystietoja (pitänee kysyä huomenna).
Ihan kiva. Samanlaista kuin Suomessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti