USA:n kiertueeni alkoi työosuudella, joka ei tässä tapauksessa ollut mikään paha rasti. Kyseessä kun oli vanhojen tuttujen tapaamista Flow-3D World Users Conference:n merkeissä Seattlessa. Eli toisin sanoen käyttämäni mallinnussoftan käyttäjäkonferenssi, jossa aiempien vuosien perusteella kuullaan puolet ajasta esityksiä patojen suunnittelusta, niiden vaikutuksesta jokien virtauksiin ja kalojen käyttäytymiseen ("those dam presentations", kuten eräs näistä esittäjistä vitsikkäästi asian laittoi). Näin niinkuin vähän kärjistetysti. Vuosien mittaan on alkanut tuntua siltä, että tommoisia simulointeja voisi olla ihan kiva joskus tehdä eli aivopesu on toiminut aika hyvin.
Kuten yleensäkin konferensseissa, päivät oli pakattu oikestaan niin täyteen kuin vain järkevästi oli mahdollista. Näin ollen tiesin, ettei konf.päivinä kerkeisi mitään kaupungista näkemään, joten yritin olla fiksu ja matkustin paikalle jo pari päivää ennen ohjelman alkua. Suunnitelmat eivät nyt kuitenkaan aina tunnu toteutuvan...
Matkustin maanantaina ja koska lähtö Helsinki-Vantaalta oli aika aikaisin (6.45) ja kun pakkaaminen oli erinäisistä jutuista johtuen vähän myöhässä, en tullut nukkuneeksi edellisenä yönä käytännössä lainkaan. Kun matkustaminen Helsingistä Seattleen kesti melkoisen kauan ja kun jostain syystä en tälläkään kertaa pystynyt nukkumaan koneessa (vaikka yleensä jos olen tosi väsynyt, siihen pystyn), ei ollut ehkä kovin suuri yllätys, että vähän väsytti kun saavuin hotellille.
Ratkaistakseni tämän väsyongelman ja suunnitelmien välisen ristiriidan, päätin ottaa pienet parin tunnin nokoset ja lähteä sitten vilkuilemaan ympärilleni. Kello oli noin kaksi iltapäivällä, kun ummistin silmät. Kun avasin ne, ihmettelin ensin miksi ulkona on niin pimeää ja sitten aavistelin pahinta. Kyllä, olin nukkunut vähän enemmän kuin sen kaksi tuntia ja kello oli nyt kolme aamuyöllä!
Vähät välitin siitä, että päivä oli "hukattu", laitoin kellon herättämään ja jatkoin unia. Joo, mä pystyn nukkumaan ihan käsittämättömiä aikoja...
Heräsin sitten ihan kellon mukaan aamiaiselle, joka ei muuten kuulunut hotellin hintaan. Päätin käyttää hotellin yhteydessä olevan ravintolan tarjontaa hyväkseni ja aamiainen osoittautuikin hyväksi, mutta hieman liian kalliiksi. Voi myös olla, että joko tuossa aamiaisessa oli jotain vikaa tai sitten vatsani ei ollut vielä oikein toipunut kaikesta matkustamisen stressistä. Hotellihuoneeseen päästyäni ja juuri ulkosalle lähtöä valmistellessani, vatsa kertoi että kannattaa muuten juuri nyt juosta pöntölle.
Sängyn ja vessan väliä juoksentelinkin sitten aika monta tuntia ennen kuin Imodium(R) kunnolla pääsi vauhtiin. Siinä vaiheessa olikin sitten vähän into hiipunut mistään mukavasta kaupungin katselusta ja päätin pitää toisenlaista lomaa. Siinä se toinenkin ja viimeinen kokonainen vapaapäivä Seattlessa hurahtikin kuin siivillä. Nyt jo vähän harmitti.
Kolmantena päivänä alkoikin konferenssi, mutta onneksi vähän vapaammissa merkeissä eli vuorossa oli kaksi training class:iä. Käytännössä näissä siis demottiin softan uusia ominaisuuksia. Omaksi onnekseni ensimmäinen sessio oli lisämaksullinen ja koska se ei käsitellyt minua koskevia ominaisuuksia, en ollut osallistumassa siihen. Sen sijaan hyödynsin tämän session alussa ollutta aamiaistarjoilua (johon en olisi siis ihan virallisesti ollut oikeutettu, onneksi kiltti Amanda antoi mun kuitenkin siitä syödä) ja täysin vatsoin päätin hyödyntää aamupäivän niin hyvin kuin vain mahdollista.
Koska aikaa oli rajoitetusti, päätin suunnata vain Seattlen tunnetuimmalle maamerkille ja sen ympäristöön. Tämä maamerkki on tietenkin siis Space Needle.
Matkan neulalle tein historiallisella nähtävyydellä, eli MonoRailillä. Kummatkin (Needle ja Rail) valmistuivat Seattlen maailmannäyttelyyn vuodeksi 1962. Juna ei ollut kovin kummoinen (en kyllä odottanutkaan), mutta tornista avautui ihan kivat näkymät ympäristöön. Ikävä kyllä päivä oli sitten ainoa pilvinen päivä mun vierailun aikana, joten lähistön korkein vuori Mount Rainier ei tietenkään näkynyt ("mount rainier from seattle" kuvahaulla saa semmoisia klassisia näkymiä, jotka multa jäi ottamatta). Mutta mitäs tuosta valittamaan, oma vika kun väsyttää ja masu ei kestä.
Space Needlen ympärillä on alue, jota Seattle Centeriksi kutsutaan. Se sisältää huvipuistoa ja muuta viihdykettä. Itse suuntasin vähäisen aikani jatkoksi kahteen museoon tai paremminkin näyttelyyn.
Ensimmäinen oli Experience Music Project, joka on Paul Allenin (Microsoft, you know) rahoittama Seattlen musiikilliseen historiaan keskittyvä näyttely. Sen vetonauloina on esim. useat Jimi Hendrixin kitarat ja hotellien lautasliinoja, joihin Hendrix on hahmotellut biisien sanoja. Toki näyttelyissä käytiin kaikki muutkin tärkeimmät Seattle-bändit historian varrelta. Ihan mielenkiintoinen paikka, kovin pieni mun mielestä.
Toinen näyttely oli käytännössä saman katon alla ja sinne pääsi samalla lipun hinnallakin. Paikka oli Science Fiction Museum and Hall of Fame. Ei varmaan tarvitse paljoa selittää : paljon alkuperäistä "roinaa" monista eri scifi-leffoista ja sarjoista. Samalla tavalla pieni kuin Experience Music Project ja samalla tavalla ihan kiva paikka.
Aika kuitenkin loppui siis kesken ennen konferenssin kunnon alkua. Seuraavat päivät menivät esityksiä kuunnellen ja iltaisin ollessa sosiaalinen. Ekana iltana oli virallinen vastaanotto, johon kuuluivat parit ilmaiset juomat, jonka jälkeen jatkoimme valitulla porukalla syömään. Toisena iltana oli taasen järjestäjien tarjoama illallinen. Tämän aikana sekosimme tyhjennettyjen viinipullojen määrässä, tyhjennysvastuussa käytännössä kaksi suomalaista ja yksi puolalainen konferenssiosallistuja.
Konferenssin loputtua iltapäivä hurahti syödessä ja aikaisin nukkumaan mennessä, koska seuraavana aamuna oli edessä aikainen lento loman viettoon!
"Heräsin" ja kirjauduin pois hotellista klo 4 aamulla. Yllätyksekseni toinen konferenssiin osallistunut kaveri oli lähdössä lentokentälle samaan aikaan ja sain vähän herättyä siinä jutellessamme.
Loma alkoi ihan käytännössä, kun lento lähti Seattlesta klo 6.05 kohti uusia kaupunkeja. Tai niin tietenkin haluan kaikille uskotella. Loppujen lopuksi tähän mennessä ainoa kuva, jossa minua näkyy on otettu Seattlessa.
Eli voi ollakin, että en lähtenyt Seattlesta minnekään, vaan jäin sinne kittaamaan kaljaa tai sitten olen jo tullutkin Suomeen ja haluan vain kaikkien luulevan, että olen USA:ssa...
Kuten yleensäkin konferensseissa, päivät oli pakattu oikestaan niin täyteen kuin vain järkevästi oli mahdollista. Näin ollen tiesin, ettei konf.päivinä kerkeisi mitään kaupungista näkemään, joten yritin olla fiksu ja matkustin paikalle jo pari päivää ennen ohjelman alkua. Suunnitelmat eivät nyt kuitenkaan aina tunnu toteutuvan...
Matkustin maanantaina ja koska lähtö Helsinki-Vantaalta oli aika aikaisin (6.45) ja kun pakkaaminen oli erinäisistä jutuista johtuen vähän myöhässä, en tullut nukkuneeksi edellisenä yönä käytännössä lainkaan. Kun matkustaminen Helsingistä Seattleen kesti melkoisen kauan ja kun jostain syystä en tälläkään kertaa pystynyt nukkumaan koneessa (vaikka yleensä jos olen tosi väsynyt, siihen pystyn), ei ollut ehkä kovin suuri yllätys, että vähän väsytti kun saavuin hotellille.
Ratkaistakseni tämän väsyongelman ja suunnitelmien välisen ristiriidan, päätin ottaa pienet parin tunnin nokoset ja lähteä sitten vilkuilemaan ympärilleni. Kello oli noin kaksi iltapäivällä, kun ummistin silmät. Kun avasin ne, ihmettelin ensin miksi ulkona on niin pimeää ja sitten aavistelin pahinta. Kyllä, olin nukkunut vähän enemmän kuin sen kaksi tuntia ja kello oli nyt kolme aamuyöllä!
Vähät välitin siitä, että päivä oli "hukattu", laitoin kellon herättämään ja jatkoin unia. Joo, mä pystyn nukkumaan ihan käsittämättömiä aikoja...
Heräsin sitten ihan kellon mukaan aamiaiselle, joka ei muuten kuulunut hotellin hintaan. Päätin käyttää hotellin yhteydessä olevan ravintolan tarjontaa hyväkseni ja aamiainen osoittautuikin hyväksi, mutta hieman liian kalliiksi. Voi myös olla, että joko tuossa aamiaisessa oli jotain vikaa tai sitten vatsani ei ollut vielä oikein toipunut kaikesta matkustamisen stressistä. Hotellihuoneeseen päästyäni ja juuri ulkosalle lähtöä valmistellessani, vatsa kertoi että kannattaa muuten juuri nyt juosta pöntölle.
Sängyn ja vessan väliä juoksentelinkin sitten aika monta tuntia ennen kuin Imodium(R) kunnolla pääsi vauhtiin. Siinä vaiheessa olikin sitten vähän into hiipunut mistään mukavasta kaupungin katselusta ja päätin pitää toisenlaista lomaa. Siinä se toinenkin ja viimeinen kokonainen vapaapäivä Seattlessa hurahtikin kuin siivillä. Nyt jo vähän harmitti.
Kolmantena päivänä alkoikin konferenssi, mutta onneksi vähän vapaammissa merkeissä eli vuorossa oli kaksi training class:iä. Käytännössä näissä siis demottiin softan uusia ominaisuuksia. Omaksi onnekseni ensimmäinen sessio oli lisämaksullinen ja koska se ei käsitellyt minua koskevia ominaisuuksia, en ollut osallistumassa siihen. Sen sijaan hyödynsin tämän session alussa ollutta aamiaistarjoilua (johon en olisi siis ihan virallisesti ollut oikeutettu, onneksi kiltti Amanda antoi mun kuitenkin siitä syödä) ja täysin vatsoin päätin hyödyntää aamupäivän niin hyvin kuin vain mahdollista.
Koska aikaa oli rajoitetusti, päätin suunnata vain Seattlen tunnetuimmalle maamerkille ja sen ympäristöön. Tämä maamerkki on tietenkin siis Space Needle.
Matkan neulalle tein historiallisella nähtävyydellä, eli MonoRailillä. Kummatkin (Needle ja Rail) valmistuivat Seattlen maailmannäyttelyyn vuodeksi 1962. Juna ei ollut kovin kummoinen (en kyllä odottanutkaan), mutta tornista avautui ihan kivat näkymät ympäristöön. Ikävä kyllä päivä oli sitten ainoa pilvinen päivä mun vierailun aikana, joten lähistön korkein vuori Mount Rainier ei tietenkään näkynyt ("mount rainier from seattle" kuvahaulla saa semmoisia klassisia näkymiä, jotka multa jäi ottamatta). Mutta mitäs tuosta valittamaan, oma vika kun väsyttää ja masu ei kestä.
Space Needlen ympärillä on alue, jota Seattle Centeriksi kutsutaan. Se sisältää huvipuistoa ja muuta viihdykettä. Itse suuntasin vähäisen aikani jatkoksi kahteen museoon tai paremminkin näyttelyyn.Ensimmäinen oli Experience Music Project, joka on Paul Allenin (Microsoft, you know) rahoittama Seattlen musiikilliseen historiaan keskittyvä näyttely. Sen vetonauloina on esim. useat Jimi Hendrixin kitarat ja hotellien lautasliinoja, joihin Hendrix on hahmotellut biisien sanoja. Toki näyttelyissä käytiin kaikki muutkin tärkeimmät Seattle-bändit historian varrelta. Ihan mielenkiintoinen paikka, kovin pieni mun mielestä.
Toinen näyttely oli käytännössä saman katon alla ja sinne pääsi samalla lipun hinnallakin. Paikka oli Science Fiction Museum and Hall of Fame. Ei varmaan tarvitse paljoa selittää : paljon alkuperäistä "roinaa" monista eri scifi-leffoista ja sarjoista. Samalla tavalla pieni kuin Experience Music Project ja samalla tavalla ihan kiva paikka.Aika kuitenkin loppui siis kesken ennen konferenssin kunnon alkua. Seuraavat päivät menivät esityksiä kuunnellen ja iltaisin ollessa sosiaalinen. Ekana iltana oli virallinen vastaanotto, johon kuuluivat parit ilmaiset juomat, jonka jälkeen jatkoimme valitulla porukalla syömään. Toisena iltana oli taasen järjestäjien tarjoama illallinen. Tämän aikana sekosimme tyhjennettyjen viinipullojen määrässä, tyhjennysvastuussa käytännössä kaksi suomalaista ja yksi puolalainen konferenssiosallistuja.
Konferenssin loputtua iltapäivä hurahti syödessä ja aikaisin nukkumaan mennessä, koska seuraavana aamuna oli edessä aikainen lento loman viettoon!
"Heräsin" ja kirjauduin pois hotellista klo 4 aamulla. Yllätyksekseni toinen konferenssiin osallistunut kaveri oli lähdössä lentokentälle samaan aikaan ja sain vähän herättyä siinä jutellessamme.
Loma alkoi ihan käytännössä, kun lento lähti Seattlesta klo 6.05 kohti uusia kaupunkeja. Tai niin tietenkin haluan kaikille uskotella. Loppujen lopuksi tähän mennessä ainoa kuva, jossa minua näkyy on otettu Seattlessa.
Eli voi ollakin, että en lähtenyt Seattlesta minnekään, vaan jäin sinne kittaamaan kaljaa tai sitten olen jo tullutkin Suomeen ja haluan vain kaikkien luulevan, että olen USA:ssa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti