Matka alkoi pienellä jännityksellä. Heräsin ja pääsin kentälle ihan hyvissä ajoin, jännitys ei siis johtunut kiireestä vaan lentolippuihin jääneestä pienestä virheestä.
Muuten ulkomaalaisille helppo sukunimenihän pitää sisällään tuon yhden ääkkösen. Se ei yleensä nettivaraustilanteessa kuitenkaan aiheuta mitään harmaita hiuksia, sillä varaussivuilla kerrotaan jos ääkkösiä ei hyväksytä tai jos sitä ei kerrota, niin ne vain automaattisesti puhdistetaan roskista (eli siis äöü => aou).
Näin siis yleensä. Nyt ensi kertaa käyttämäni Southwest-lentoyhtiön nettivarausjärjestelmä ei ollut ihan näin looginen. Missään ei sanottu ettei ääkköset käy, joten nimi sitten muuttui. Väyrysestä tuli Vyrynen.
Koska olen laiska ja inhoan asioiden hoitamista puhelimitse, en sitten mitään korjaustoimenpiteitä edes yrittänyt. Pallontallaajien sivuston parit keskustelut asiasta vakuuttivat ettei suurempia ongelmia todennäköisesti ilmenisi. Pahimmassa tapauksessa lähtöselvitykseen menisi vain hieman pidempi aika. Lähdin kotoa siis siten että lentokentällä olisi reilusti aikaa mahdollisten ongelmien selvittämiseen. Lähtöselvitystiskillä sitten kysyin heti miten pitäisi toimia. Virkailijan pitkään vuorotellen passiani ja tietokoneen ruutua katsottua, vastaus ei ollut ihan sitä mitä olisin näinä aikoina odottanut. Hän nimittäin sanoi, etteivät ennen turvatarkastusta olevat matkadokumenttien tarkastajat todennäköisesti edes huomaa tuota virhettä!
Kun joka puolella kerrotaan lentomatkustamiseen liittyvien rajoitusten kiristymisestä, kuvittelisi että myös noita matkadokumentteja tutkittaisiin tarkasti. No, kyllähän ne nytkin toki kahteen kertaan tarkistetaan (lähtöselvityksessä sekä ennen turvatarkastusta), mutta jos pystyn siis matkustamaan periaatteessa väärällä nimellä, niin ei täälläkään asioiden kanssa olla niin hirmunipottajia. Tai ainakaan ei näillä mun tällä kertaa käyttämilläni kentillä.
Menikö tämä sitten siihen parin merkin heittomarginaaliin vai oliko tarkastajat sittenkin fiksumpia kuin kuvittelin ja tajusivat että omituinen skandinaavinen merkki ei ole vain kirjautunut oikein varaustilanteessa?
Tiedä häntä, mutta pääsin siis matkustamaan.
Muuten ulkomaalaisille helppo sukunimenihän pitää sisällään tuon yhden ääkkösen. Se ei yleensä nettivaraustilanteessa kuitenkaan aiheuta mitään harmaita hiuksia, sillä varaussivuilla kerrotaan jos ääkkösiä ei hyväksytä tai jos sitä ei kerrota, niin ne vain automaattisesti puhdistetaan roskista (eli siis äöü => aou).
Näin siis yleensä. Nyt ensi kertaa käyttämäni Southwest-lentoyhtiön nettivarausjärjestelmä ei ollut ihan näin looginen. Missään ei sanottu ettei ääkköset käy, joten nimi sitten muuttui. Väyrysestä tuli Vyrynen.
Koska olen laiska ja inhoan asioiden hoitamista puhelimitse, en sitten mitään korjaustoimenpiteitä edes yrittänyt. Pallontallaajien sivuston parit keskustelut asiasta vakuuttivat ettei suurempia ongelmia todennäköisesti ilmenisi. Pahimmassa tapauksessa lähtöselvitykseen menisi vain hieman pidempi aika. Lähdin kotoa siis siten että lentokentällä olisi reilusti aikaa mahdollisten ongelmien selvittämiseen. Lähtöselvitystiskillä sitten kysyin heti miten pitäisi toimia. Virkailijan pitkään vuorotellen passiani ja tietokoneen ruutua katsottua, vastaus ei ollut ihan sitä mitä olisin näinä aikoina odottanut. Hän nimittäin sanoi, etteivät ennen turvatarkastusta olevat matkadokumenttien tarkastajat todennäköisesti edes huomaa tuota virhettä!
Kun joka puolella kerrotaan lentomatkustamiseen liittyvien rajoitusten kiristymisestä, kuvittelisi että myös noita matkadokumentteja tutkittaisiin tarkasti. No, kyllähän ne nytkin toki kahteen kertaan tarkistetaan (lähtöselvityksessä sekä ennen turvatarkastusta), mutta jos pystyn siis matkustamaan periaatteessa väärällä nimellä, niin ei täälläkään asioiden kanssa olla niin hirmunipottajia. Tai ainakaan ei näillä mun tällä kertaa käyttämilläni kentillä.
Menikö tämä sitten siihen parin merkin heittomarginaaliin vai oliko tarkastajat sittenkin fiksumpia kuin kuvittelin ja tajusivat että omituinen skandinaavinen merkki ei ole vain kirjautunut oikein varaustilanteessa?
Tiedä häntä, mutta pääsin siis matkustamaan.
Lensin siis ensi kertaa Southwest Airlinesilla, jonka en edes tiennyt olevan noin iso yhtiö mitä linkissä kerrotaan. Tämä lentoyhtiö oli myös ensimmäinen niinkutsuttu halpalentoyhtiö, mitä olen käyttänyt. Ei ne hinnat oikeasti kovin paljon halvempia olleet, mutta oli kuitenkin halvin vaihtoehto sekä heiltä sain myös suoran lennon toisin kuin muiden yhtiöiden halvoissa lennoissa. Ainoaksi eroksi tavalliseen lentoyhtiöön sanoisin oikeastaan olleen vain sen ettei niitä paikkalippuja ollut. Koneeseen ahtautuminen hoidettiin siis yksinkertaisesti siten, että lipussa luki mikä on kunkin boarding group ja lähtöportin luona oli näitä ryhmiä vastaavat jonotusluukut. Aikaisemmin kentällä tai lisämaksusta pääset A-ryhmään, joka menee ensin ja jos olet ihan viime hetkellä päässyt kentälle, olet C-ryhmää (miksiköhän mä tätä tähän kirjoittelin, kun kaikki muut on kuitenkin lentäneet tämmöisillä lentoyhtiöillä aiemmin). Itse pääsin kumpaakin suuntaan B-ryhmässä ja lattialla istumista välttävien amerikkalaisten ansiosta olin aina oman ryhmän ensimmäisten jonottajien joukossa.
Eli toisin sanoen sain kumpaankin suuntaan paremmat paikat kuin mitä olen yleensä tavallisilla lentoyhtiöillä lentäessäni saanut! Ihan hyvä diili.
Southwest on kuulemma tunnettu myös iloisista työntekijöistään ja koneessa tarjottavasta viihteestään. Ennen muinoin ei ollut kuulemma kovin erikoista jos lentoemo puhkesi lauleskelemaan kesken lennon tai muuta yhtä hupaisaa. Ilmeisesti jotkut matkustajat ovat kuitenkin pitäneet tätä toimintaa hieman häiritsevänä, joten nykyään suupielet ylöspäin Southwestin lennoilla nostaa hauskat kuulutukset. Näin tosiaan oli menomatkalla, sillä ne pakolliset turvallisuusjutut tuli pitkästä aikaa kuunneltua tarkasti ja naureskeltua pari kertaa ihan ääneen muiden matkustajien kanssa. Ikävä kyllä, paluumatkalla ei mitään tavallisuudesta poikkeavaa sitten kaiuttimista kuulunutkaan.
Eli toisin sanoen sain kumpaankin suuntaan paremmat paikat kuin mitä olen yleensä tavallisilla lentoyhtiöillä lentäessäni saanut! Ihan hyvä diili.
Southwest on kuulemma tunnettu myös iloisista työntekijöistään ja koneessa tarjottavasta viihteestään. Ennen muinoin ei ollut kuulemma kovin erikoista jos lentoemo puhkesi lauleskelemaan kesken lennon tai muuta yhtä hupaisaa. Ilmeisesti jotkut matkustajat ovat kuitenkin pitäneet tätä toimintaa hieman häiritsevänä, joten nykyään suupielet ylöspäin Southwestin lennoilla nostaa hauskat kuulutukset. Näin tosiaan oli menomatkalla, sillä ne pakolliset turvallisuusjutut tuli pitkästä aikaa kuunneltua tarkasti ja naureskeltua pari kertaa ihan ääneen muiden matkustajien kanssa. Ikävä kyllä, paluumatkalla ei mitään tavallisuudesta poikkeavaa sitten kaiuttimista kuulunutkaan.
Jos joku ei siis tuosta viime kirjoituksen ekasta kuvasta keksinyt (no, voihan se olla hieman hankalaa, jos ei tiedä millaisia kasinoita tuossa kaupungissa oikein on), niin lensin siis Las Vegasiin. En kuitenkaan kaupunkiin heti jäänyt vaan tarkoitukseni oli palata sinne vasta viikon loppupuolella. Jos joku kuva onnistui niin niitä näkee siis myöhemmissä kirjoituksissa, niin ja ehkä mä jotain kirjoittelenkin niistä päivistä.
Autonvuokraaminen ei ollut ihan niin nopeaa kuin minä ja muut samassa jonossa olleet olimme toivoneet. San Diegossa jouduin jonottelemaan aika pitkään, mutta siihen taisi olla syynä se, että tiskillä oli silloin vain yksi virkailija. Nyt oli kyllä virkailijoita reilusti ja kaikki näyttivät koko ajan asiakkaita palvelevankin, mutta jostain syystä jono ei vaan edennyt. Olisikohan sattunut olemaan vain ruuhka-aika kentällä? Joka tapauksessa koin kyllä, että puolentoista tunnin jonotus oli hieman liikaa, vaikka mp3-soittimen aika nopeasti kaivoinkin esiin.
Onneksi odotus kuitenkin palkittiin ja sain juuri sen auton mitä olin toivonutkin. Tosin en sen värisenä kuin olisin halunnut ja heillä oli tarjolla sillä hetkellä vain avomallia, mutta mitäs siitä, oranssi ei ollut loppujen lopuksi hullumpi väri ja eikä se rättikatto kuitenkaan vuoda.
Sain siis viikoksi Ford Mustangin käyttööni! Oi, että tätä oli odotettu ja kyllä se olikin odottamisen väärtti. Voi olla, että olisin tämmöisen mahdollisesti Suomeenkin tuonut, jos olisin päättänyt sen auton täältä ostaa. Ilmeisesti muutkin tykkäävät Mustangista, koska kehuja tuli useammankin kerran kuultua, sukupuoleen ja ikään katsomatta.
Ihan käytännön syistäkin oli hyvä, että vuokrasin tuommoisen pienemmän auton tällä kertaa. Tiet olivat monin paikoin matkan varrella sen verran kiemuraisia ja kapeita, että isolla laivalla (vrt. Kalifornian reissun Chrysleri) olisi joutunut olemaan koko ajan kieli keskellä suuta. Nyt meno oli paljon jouhevampaa.
Autonvuokraaminen ei ollut ihan niin nopeaa kuin minä ja muut samassa jonossa olleet olimme toivoneet. San Diegossa jouduin jonottelemaan aika pitkään, mutta siihen taisi olla syynä se, että tiskillä oli silloin vain yksi virkailija. Nyt oli kyllä virkailijoita reilusti ja kaikki näyttivät koko ajan asiakkaita palvelevankin, mutta jostain syystä jono ei vaan edennyt. Olisikohan sattunut olemaan vain ruuhka-aika kentällä? Joka tapauksessa koin kyllä, että puolentoista tunnin jonotus oli hieman liikaa, vaikka mp3-soittimen aika nopeasti kaivoinkin esiin.
Onneksi odotus kuitenkin palkittiin ja sain juuri sen auton mitä olin toivonutkin. Tosin en sen värisenä kuin olisin halunnut ja heillä oli tarjolla sillä hetkellä vain avomallia, mutta mitäs siitä, oranssi ei ollut loppujen lopuksi hullumpi väri ja eikä se rättikatto kuitenkaan vuoda.
Sain siis viikoksi Ford Mustangin käyttööni! Oi, että tätä oli odotettu ja kyllä se olikin odottamisen väärtti. Voi olla, että olisin tämmöisen mahdollisesti Suomeenkin tuonut, jos olisin päättänyt sen auton täältä ostaa. Ilmeisesti muutkin tykkäävät Mustangista, koska kehuja tuli useammankin kerran kuultua, sukupuoleen ja ikään katsomatta.Ihan käytännön syistäkin oli hyvä, että vuokrasin tuommoisen pienemmän auton tällä kertaa. Tiet olivat monin paikoin matkan varrella sen verran kiemuraisia ja kapeita, että isolla laivalla (vrt. Kalifornian reissun Chrysleri) olisi joutunut olemaan koko ajan kieli keskellä suuta. Nyt meno oli paljon jouhevampaa.
Kuten aiempienkin automatkailujen kohdalla, olin tehnyt ajosuunnitelman täysin MapQuestin perusteella. Sen ohjeita taisin noudattaa aika sokeasti, mitä nyt tutuilla seuduilla (Flagstaffin tienoolla olen jopa pari päivää aikaa viettänyt) ajelin oman tuntuman mukaan.
Las Vegasista ajoin mahdollisimman nopeasti nami-Mustangilla pois. Utahin kautta kierrähdettyäni (auton ja kuskin tankkaus tapahtui Hurricane-nimisessä kaupungissa ajallisesti noin puolivälissä matkaa) siirryin kolmanteen reissun aikana näkemääni osavaltioon eli Arizonaan, jossa suurimman osan ajasta vietinkin.
Matkan ehkäpä suurin yllätys sattui tällä ensimmäisen päivän etapilla. MapQuestin ohje ei nimittäin missään maininnut mistään lisäkustannuksista matkalle. Mielestäni San Franciscon reissulla sivusto osasi kertoa siltamaksuista sekä muista tulleista, mutta nyt mitään mainintaa ei siis ollut. Reitti kuitenkin kulki yhden National Parkin läpi. Tiedän nyt, että niihin on aina joku sisäänpääsymaksu, jonka olen nähnyt vaihtelevan viidestä dollarista ylöspäin. Zion National Park olisi halunnut $25. Onneksi sain helposti kaivettua esiin oman National Park Passini enkä joutunut maksamaan mitään. Tästä lisäkustannuksesta olisi mielestäni ollut hyvä olla joku maininta.
Itse puiston läpi ajaminen ei kyllä harmittanut, sillä maisemat olivat todella kauniita. Harkitsin jo vähän matkasuunnitelman vaihtoa ja että olisin palannut tänne Zioniin viettämään yhden päivän, mutta lopulta päätin noudattaa alkuperäistä suunnitelmaani.
Koska autonvuokraus ja muut lentokenttämuodollisuudet olivat kestäneet odotettua pidempään, saavuin ensimmäiseen majapaikkaan, Jacob Lake Inniin, myöhässä. Marginaalia respan sulkemisaikaan jäi toki kaksi tuntia, joten ei tullut edes kiire. Meinasin kyllä ajaa paikasta ohi, kun odotin näkeväni tieltä jotain muitakin rakennuksia kuin huoltoaseman. Itse hotelli ja sen mökit kun sattui olemaan sen takana piilossa, eikä muita rakennuksia täällä Jacob Lakessä näkynyt kyllä missään koko visiitin aikana.
Las Vegasista ajoin mahdollisimman nopeasti nami-Mustangilla pois. Utahin kautta kierrähdettyäni (auton ja kuskin tankkaus tapahtui Hurricane-nimisessä kaupungissa ajallisesti noin puolivälissä matkaa) siirryin kolmanteen reissun aikana näkemääni osavaltioon eli Arizonaan, jossa suurimman osan ajasta vietinkin.
Matkan ehkäpä suurin yllätys sattui tällä ensimmäisen päivän etapilla. MapQuestin ohje ei nimittäin missään maininnut mistään lisäkustannuksista matkalle. Mielestäni San Franciscon reissulla sivusto osasi kertoa siltamaksuista sekä muista tulleista, mutta nyt mitään mainintaa ei siis ollut. Reitti kuitenkin kulki yhden National Parkin läpi. Tiedän nyt, että niihin on aina joku sisäänpääsymaksu, jonka olen nähnyt vaihtelevan viidestä dollarista ylöspäin. Zion National Park olisi halunnut $25. Onneksi sain helposti kaivettua esiin oman National Park Passini enkä joutunut maksamaan mitään. Tästä lisäkustannuksesta olisi mielestäni ollut hyvä olla joku maininta.
Itse puiston läpi ajaminen ei kyllä harmittanut, sillä maisemat olivat todella kauniita. Harkitsin jo vähän matkasuunnitelman vaihtoa ja että olisin palannut tänne Zioniin viettämään yhden päivän, mutta lopulta päätin noudattaa alkuperäistä suunnitelmaani.
Koska autonvuokraus ja muut lentokenttämuodollisuudet olivat kestäneet odotettua pidempään, saavuin ensimmäiseen majapaikkaan, Jacob Lake Inniin, myöhässä. Marginaalia respan sulkemisaikaan jäi toki kaksi tuntia, joten ei tullut edes kiire. Meinasin kyllä ajaa paikasta ohi, kun odotin näkeväni tieltä jotain muitakin rakennuksia kuin huoltoaseman. Itse hotelli ja sen mökit kun sattui olemaan sen takana piilossa, eikä muita rakennuksia täällä Jacob Lakessä näkynyt kyllä missään koko visiitin aikana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti