Paluu

Hieman huonosti nukutun yön jälkeen aamutoimet huoneessa nautittuine aamiaisineen sujui oikeastaan ilman sen kummempaa dramatiikkaa. Matkatavarat olivat reissussa paisuneet ja näin ollen matkalaukkuja ei tuntunut saavan kiinni mitenkään muuten kuin väkivaltaa käyttäen.

Kun nyt ei ollut sen kummempaa kiirettä ja kun osasimme varata tarpeeksi aikaa hotellin maksamiseen, taksiakin voitiin odotella sen kummemmin stressaamatta mistään. Taksimme osoittautui hieman pienemmäksi kuin aiemmin käyttämämme. Aiemmissa takseissa olimme jo nähneet sen, että isoin matkalaukku oltiin sijoitettu pelkääjän paikalla, mutta nyt jouduttiin ottamaankin jo katto käyttöön. Matkalaukkumme nostettiin auton katolle ja ennen kuin ennätimme sanoa mitään, niiden ympärille laitettiin turvaksi onneksi myös köyttä.

Näin ollen pääsimme mukavasti ilman matkatavaramenetyksiä lentokentälle.

---

Mielenkiintoiset tilanteet eivät tietenkään loppuneet tuonne taksin katolle vaan Intialla oli jotain meille jemmassa vielä lentokentällä.

Saavuimme kentälle, kuten oli toivottu, noin kolme tuntia ennen koneen lähtöä. Emme todellakaan olleet ensimmäisten Finnairin asiakkaiden joukossa vaan asettauduimme kiltisti siinä vaiheessa jo kohtuullisen pitkään lähtöselvitysjonoon. Jonottaessamme kuulimme edessä olevien keskusteluista, että joutuisimme täyttelemään jonkun lappusen ennen kuin meidät päästettäisiin maasta pois. Lappusesta ei oltu tietenkään kerrottu missään, eikä lähtöselvitystiskilläkään mielestäni asiasta lopulta sanottu mitään. Neuvojen perusteella Milla kuitenkin haki kyseisen lappusen viereisen lentoyhtiön henkilökunnalta. Lappu oli maastapoistumisilmoitus, joka piti jättää ennen lähtöporteille menoa olleessa tarkastuspisteessä. Se taisi olla passintarkastuspiste, kun passiin kuitenkin leima heitettiin, mutta myös se maastapoistumislappu piti olla täytettynä tässä vaiheessa Tämä oli kuitenkin ihan mitätöntä säätöä verrattuna siihen mitä seuraavana ollut turvatarkastus tuli olemaan.
Turvatarkastukset aiemmilla lentokerroilla olivat olleet mielestäni semmoisia ihan tavanomaisia, toki niissä oli selvä Intia-leima, mutta sujuvuudeltaan olivat olleet ihan samanlaisia kuin missä tahansa muuallakin. Nyt asia oli jostain syystä toinen.

Kuten muistatte aiemmista matkakuvauksista, maan lentokentillä jokaisessa matkustamoon tulevassa laukussa pitää olla tyhjä osoitetägi. Tämä tarvitaan, koska jokainen kapsäkki pitää leimata ja sen leiman pitää mätsätä siihen leimaan, jonka saat turvatarkastuksessa lentolippuusi. Aiemmilla kerroilla turvatarkastajat olivat mielestämme laittaneet laukkuihin tägin, jos semmoinen sattui puuttumaan. Tietenkään homma ei mennyt nyt tällä kertaa ihan näin tutulla tavalla.

Kun kummallakaan meistä ei ollut tägiä laukussa, saimme kuulla epämääräisen ohjeistuksen, että tägiä tarvittaisiin. Petriltä löytyi sattumoisin repun sivutaskusta jossain vaiheessa (olisiko ollut jo Suomesta lähtiessä?) mukaan napattu Finnairin tägi, mutta Milla joutui hakea tägin vähän kauempaa. Petrin turvatarkastus kulki tästä eteenpäin ilman ongelmia, kun taas Millalla se oli vasta alussa.

Kotvasen kuluttua Milla saapui takaisin jonottamaan turvatarkastukseen tägin kanssa. Herra, joka oli huomauttanut tägin uupumisesta, päästi nyt Millan seuraavaan turvatarkastusosioon eli himpun verran lähemmäs läpivalaisulaitteita. Vaikka laitteita oli useampikin käytössä, niin jostain syystä meidän jonostamme pääsi tasan tarkkaan vain yhden laitteen luo. Vieressä oli kyllä ihan tyhjä hihna, mutta Milla joutui odottelemaan sen lähemmän ruuhkaisen laitteen vapautumista.

Kun viimein kaiken jonotuksen jälkeen hän oli jo laittamassa laukkuaan hihnalle, tuli kysymys onko siellä nesteitä. Rehellisesti Milla meni vastaamaan, että vain vajaa käsidesipullo. "No no" oli vastaus ja se piti heivata pois! Tähän Milla sanoi, ettei nin pieniä pulloja tarvitse ja vastaus oli "ok, pidä sitten". Ai, se olikin siis varmaankin vain kysymys, että haluaisiko matkustaja jättää ylimääräisiä kantamuksia tähän. Tämä väliinpitämätön suhtautuminen selittäneekin sen miksi Petrin repussa olleeseen litran vesipulloon ei kiinnitetty mitään huomiota. Tai sitten Milla vain on liian epäilyttävän oloinen, toisin kuin kalju ja risupartainen Petri.

Viimeisessä turvatarkastusvaiheessa eli siinä henkilökohtaisessa tarkastuksessa, joka naisilla tapahtui katseilta piilossa verhojen takana kuten tapana oli, kävi ilmi ettei homma ollutkaan ihan vielä selvä. Ongelmana oli, ylläri ylläri, laukkujen tägit. Vaikka aiemmin meitä oltiin pyydetty semmoisia hakemaan kun puuttuivat, oli unohtanut sellainen juttu, että ne piti kuulemma olla saman lentoyhtiön kuin minkä lentolippu kourassa oli. Tai ainakin turvatarkastajan mielestä piti olla. Näin ollen Milla käännytettiin takaisin hakemaan uusia, Finnairin tägejä. Se ei kuulemma ollut ihan simppeli juttu.

En nähnyt Millaa muuta kuin vasta hänen päästyään koko hässäkän ohi ja hän kyllä vaikutti siltä, että ehkä oli tutustunut hieman liikaa maan byrokratiaan. Jos jotain täytyy siis muistaa seuraavan kerran, niin pitää varata käden ulottuville iso kasa käytetyn lentoyhtiön tägejä. Ihan vain varmuuden vuoksi.
Ihanuudet eivät kuitenkaan olleet vieläkään ohi. Milla sai selville myös, että ostosten teko myös lentokentällä on Intiassa oma taiteenlajinsa. Itse ostosten valitseminen oli kuulemma ihan kuin maailman muillakin lentokentillä, ongelmat olivat vain ostosten maksamisessa. Ihan tarkkaa tietoa ei ole miksi maksaminen oli älyttömän hidasta toimintaa (kellotettu aika yhden ostoksen asiakkaalle oli 7min). Syynä saattoi osittain olla se, että ostokset piti ilmeisesti naputtaa tietokoneelle käsin, ei helposti lukijan avulla. Oman osansa hitaudesta saattoi tuoda se ettei Intian rupia ollut kentällä enää hyväksytty maksuvaluutta ja että luottokortin käyttäminen oli yhtä helppoa kuin meillä kaikissa käyttämissämme hotelleissa. Myös inhimilliset erehdykset, kuten vanhojen tarjousten esillä pito, hidasti jonkin verran ostosten tekoa.

Kun kaikki tuo tax-free säätö oli ohi ja Milla pääsi kaupasta ulos, olikin koneemme täyttäminen jo aloitettu (jonoa koneeseen ei enää ollut). No, ei Petri olisi mitään halunnut kentältä ostaakaan. Lentokoneessa alkoikin sitten pikkuhiljaa kotipuolen asiat (eli työt) tulla mieleen ja loma (tai ainakin lomafiilis) taisi päättyä vähän koneen nousun jälkeen.