Vähään aikaan (siis vuoden vaihteen reissailujen jälkeen) en ole paljoa kirjoitellut lentämisen ihanuudesta. Tähän on ollut se yksinkertainen syy, että mitään kummaa ei ollut lentelyssä tapahtunut. Maaliskuun matka Birminghamiin, lennot Atlantin yli siskoa moikkaamaan ja Ranskasta Suomeen siirtyminen tapahtui niin vaivattomasti, että aloin jo vähän uskoa siihen, että olisin vapautunut huonosta lentokarmastani.
Näinhän ei nyt sitten tietenkään ollut. Tosin täytyy myöntää, että mitään todella ikävää ei paluussa USA:an tullut eteen, vain vähän pikkusäätöä.
Kaikki näytti sujuvan aluksi mukavasti. Pääsin aamulla ylös sängystä, vaikka en ollut oikein saanutkaan nukutuksi edellisenä yönä. Kyyti kentälle (Millan äidille suuri kiitos!) oli jopa etuajassa ja kentälläkään ei ollut hirmuisia jonoja. Hetkeä ennen koneen lastauksen aloitusta, juuri kun olin ostanut tuliaiset kentältä, se säätö sitten alkoi. Kuten viime kerralla, lähtö Helsingistä osoittautui hankalaksi.
Suunnitelmissani oli lentää Lufthansan lennolla Frankfurtiin, jossa olisi puolentoista tunnin odotus ennen kuin kone Chicagoon lähtisi. Nyt kävi niin, että tuo ensimmäinen yhteys ilmoitettiinkin olevan kaksi ja puoli tuntia myöhässä. Eipä tarvinnut paljoa miettiä ennättäisikö vaihtolennolle, joten suuntasin suoraan Star Alliancen tiskille kyselemään vaihtoehtoreitistä.
Monella muullakin näytti olevan samanlaisia ongelmia ja jouduin odottelemaan yllättävän kauan. Kun pääsin esittämään asiani, selvisi että taisin olla se asiakas, jonka eteen oli jouduttu tekemään eniten työtä ja minut oli siirretty kokonaan kilpailijan lennoille. Lufthansa vaihtui siis Finnairille (ja American Airlinesille) ja reitti Helsinki - Frankfurt - Chicago - Albuquerque vaihtui Helsinki - New York - Dallas - Albuquerque reittiin.
Ikävä kyllä tuo yhteys kuulosti kovin tutulta ja näinhän se asia olikin. Olin lentänyt juuri tuota samaista yhteyttä käyttäen uutena vuotena palatessani ja silloinhan lyhyet vaihtoajat olivat hieman tuottaneet hankaluuksia. Suurin hankaluus tässä reitissä omasta mielestäni on vaihto JFK:llä. Kenttä kun sattuu olemaan yksi vilkkaimmista lentokentistä maailmassa (eniten kansainvälistä lentoliikennettä USA:n kentistä) ja kaikki USA:ssa käyneet tietävät, että maahantulomuodollisuudet voivat kestää pitkään.
Tällä kertaa passintarkastusjono muodostui pelkästään tuon Finskin lennon väestä, joten pääsin viime kertaista nopeammin sormenjälkiä antamaan ja kameralle hymyilemään. Tässäkin oli yksi mahdollinen pikkumutka näköpiirissä, kukaan ei ollut nimittäin maaliskuussa maasta poistuessani ottanut passin välistä I-94:sta pois! Siinä peloitellaan kovasanaisesti unohduksen seurauksista (You must surrender it when you leave the U.S. Failure to do so may delay your entry into the U.S. in the future). Ilmeisesti maasta poistuessani tekemäni poistumisilmoitus (lähtöportin edessä ollut US Visit automaatti) auttoi asiassa tai sitten tuo oli vain sitä pelottelua.
Joka tapauksessa pääsin "nopeasti" passintarkastuksesta ja juoksin hakemaan laukkuni. Laukut kantoon, pikaisesti tullin läpi ja nokka kohden jatkolentotiskiä. Vaikka tiskiltä sanottiinkin, että kerkeäisin hyvin seuraavalle lennolle, itseäni hieman epäilytti. Näin ollen jatkoin ripeää askellusta siirtyessäni toiseen terminaaliin ja turvatarkastukseen. Hengästyneenä lähtöportille saapuessani täytyi todeta, että vajaa puolitoista tuntia riitti kuin riittikin : koneen alkuperäiseen lähtöaikaan oli jopa kymmenen minuuttia aikaa.
Toki koneeseen sisälle päästyäni selvisi, että kaikki juokseminen oli ollut turhaa. Kone oli nimittäin sökö! Tai siis ilmeisesti ohjaamon ikkunoissa oli jotain pikku halkeamia tai vastaavaa, eivätkä hermoheikot pilotit halunneet sillä lentää. Koneen vaihto ja koska uusi kone oli toisessa terminaalissa, paluu samaa reittiä minkä juuri hetki sitten olin juossut läpi. Uusi kone pääsi lopulta lähtemään kaksi tuntia myöhässä. Yöpyminen Dallasissa näytti aika todennäköiseltä, sillä Dallasin vaihto oli alunperin ollut 45 minuuttia. Onneksi sain selville, että kaikki lennot Dallasista ovat myöhässä ison ukkosmyrskyn takia ja olisi todennäköistä, että ennättäisin omalle lennolleni sielläkin. Tämä olisi toki aika mukavaa, koska se sattui olemaan illan viimeinen lento sieltä Albuquerqueen eli jos en siihen kerkeäisi, olisin yön Dallasissa.
Dallasin päässä sama kuin JFK:llä eli ripeästi jalkaa toisen eteen ja kappas kummaa, jatkolennon täyttö oli vasta puolessa välissä! Pääsin kuin pääsin siis kotikentälle suoraan, vain kolmisen tuntia alkuperäisestä aikataulusta jäljessä.
Kyllä se lentäminen näyttää lähestulkoon aina olevan aikamoista seikkailua meikäläiselle!
Näinhän ei nyt sitten tietenkään ollut. Tosin täytyy myöntää, että mitään todella ikävää ei paluussa USA:an tullut eteen, vain vähän pikkusäätöä.
Kaikki näytti sujuvan aluksi mukavasti. Pääsin aamulla ylös sängystä, vaikka en ollut oikein saanutkaan nukutuksi edellisenä yönä. Kyyti kentälle (Millan äidille suuri kiitos!) oli jopa etuajassa ja kentälläkään ei ollut hirmuisia jonoja. Hetkeä ennen koneen lastauksen aloitusta, juuri kun olin ostanut tuliaiset kentältä, se säätö sitten alkoi. Kuten viime kerralla, lähtö Helsingistä osoittautui hankalaksi.
Suunnitelmissani oli lentää Lufthansan lennolla Frankfurtiin, jossa olisi puolentoista tunnin odotus ennen kuin kone Chicagoon lähtisi. Nyt kävi niin, että tuo ensimmäinen yhteys ilmoitettiinkin olevan kaksi ja puoli tuntia myöhässä. Eipä tarvinnut paljoa miettiä ennättäisikö vaihtolennolle, joten suuntasin suoraan Star Alliancen tiskille kyselemään vaihtoehtoreitistä.
Monella muullakin näytti olevan samanlaisia ongelmia ja jouduin odottelemaan yllättävän kauan. Kun pääsin esittämään asiani, selvisi että taisin olla se asiakas, jonka eteen oli jouduttu tekemään eniten työtä ja minut oli siirretty kokonaan kilpailijan lennoille. Lufthansa vaihtui siis Finnairille (ja American Airlinesille) ja reitti Helsinki - Frankfurt - Chicago - Albuquerque vaihtui Helsinki - New York - Dallas - Albuquerque reittiin.
Ikävä kyllä tuo yhteys kuulosti kovin tutulta ja näinhän se asia olikin. Olin lentänyt juuri tuota samaista yhteyttä käyttäen uutena vuotena palatessani ja silloinhan lyhyet vaihtoajat olivat hieman tuottaneet hankaluuksia. Suurin hankaluus tässä reitissä omasta mielestäni on vaihto JFK:llä. Kenttä kun sattuu olemaan yksi vilkkaimmista lentokentistä maailmassa (eniten kansainvälistä lentoliikennettä USA:n kentistä) ja kaikki USA:ssa käyneet tietävät, että maahantulomuodollisuudet voivat kestää pitkään.
Tällä kertaa passintarkastusjono muodostui pelkästään tuon Finskin lennon väestä, joten pääsin viime kertaista nopeammin sormenjälkiä antamaan ja kameralle hymyilemään. Tässäkin oli yksi mahdollinen pikkumutka näköpiirissä, kukaan ei ollut nimittäin maaliskuussa maasta poistuessani ottanut passin välistä I-94:sta pois! Siinä peloitellaan kovasanaisesti unohduksen seurauksista (You must surrender it when you leave the U.S. Failure to do so may delay your entry into the U.S. in the future). Ilmeisesti maasta poistuessani tekemäni poistumisilmoitus (lähtöportin edessä ollut US Visit automaatti) auttoi asiassa tai sitten tuo oli vain sitä pelottelua.
Joka tapauksessa pääsin "nopeasti" passintarkastuksesta ja juoksin hakemaan laukkuni. Laukut kantoon, pikaisesti tullin läpi ja nokka kohden jatkolentotiskiä. Vaikka tiskiltä sanottiinkin, että kerkeäisin hyvin seuraavalle lennolle, itseäni hieman epäilytti. Näin ollen jatkoin ripeää askellusta siirtyessäni toiseen terminaaliin ja turvatarkastukseen. Hengästyneenä lähtöportille saapuessani täytyi todeta, että vajaa puolitoista tuntia riitti kuin riittikin : koneen alkuperäiseen lähtöaikaan oli jopa kymmenen minuuttia aikaa.
Toki koneeseen sisälle päästyäni selvisi, että kaikki juokseminen oli ollut turhaa. Kone oli nimittäin sökö! Tai siis ilmeisesti ohjaamon ikkunoissa oli jotain pikku halkeamia tai vastaavaa, eivätkä hermoheikot pilotit halunneet sillä lentää. Koneen vaihto ja koska uusi kone oli toisessa terminaalissa, paluu samaa reittiä minkä juuri hetki sitten olin juossut läpi. Uusi kone pääsi lopulta lähtemään kaksi tuntia myöhässä. Yöpyminen Dallasissa näytti aika todennäköiseltä, sillä Dallasin vaihto oli alunperin ollut 45 minuuttia. Onneksi sain selville, että kaikki lennot Dallasista ovat myöhässä ison ukkosmyrskyn takia ja olisi todennäköistä, että ennättäisin omalle lennolleni sielläkin. Tämä olisi toki aika mukavaa, koska se sattui olemaan illan viimeinen lento sieltä Albuquerqueen eli jos en siihen kerkeäisi, olisin yön Dallasissa.
Dallasin päässä sama kuin JFK:llä eli ripeästi jalkaa toisen eteen ja kappas kummaa, jatkolennon täyttö oli vasta puolessa välissä! Pääsin kuin pääsin siis kotikentälle suoraan, vain kolmisen tuntia alkuperäisestä aikataulusta jäljessä.
Kyllä se lentäminen näyttää lähestulkoon aina olevan aikamoista seikkailua meikäläiselle!
2 kommenttia:
Voi video. Mun lennoistani ei saisi blogiin kummostakaan tarinaa. Kone lähti ajoissa, saapui Helsinki-Vantaalle puoli tuntia etuajassa ja laukut tulivat hihnalla jo ennen kuin olin saanut haettua kärrin. Olimme Sannan kanssa ulkona taksijonossa varmaan vartissa. Näppärää. Uskaltaakohan sitä Euroopan ulkopuolelle lähteäkään...
Ei mullakaan ollut mitään ongelmia siinä Nizza-Helsinki välillä. Jos lentää ainoastaan yhden lennon eikä ole mitään vaihtoja, niin ei semmoiset myöhästymisetkään ole oikeasti ongelma.
Vasta tämmöisissä useamman vaihdon matkoissa voi helposti tulla säätöä. Silloin ei kuitenkaan tarvitse hätääntyä, sillä esim. mä en ole koskaan joutunut maksamaan mitään ylimääräistä reittimuutoksista vaikkei lennolta myöhästyminen aina olekaan johtunut lentoyhtiöstä.
Ei siis kannata pelätä pidempiä matkoja. Kunhan varaa vain reilusti aikaa eikä hättäile liikoja.
Lähetä kommentti