Olin tietenkin juuri kirjoitellut tuon edellisen kirjoituksen, kun sitten taas tapahtui jotain mielenkiintoista. Tätä en ollut toki kovin paljon suunnitellut eikä mikään viitannut siihen kotoa lähtiessäni.
Olin sopinut meneväni Joelin uudelle viimein sisustetulle kämpälle sunnuntaina ja lopulta, kun sain soitettua saapumisajastani, sain selville että myös Jim oli siellä. Koska halusin saada vähän raitista ilmaa päätin jättää auton kotiin ja kävellä sinne, kun kämppä on kuitenkin tuossa vieressä. En tosiaankaan osannut arvata saavani "hieman" enemmän tuota raitista ilmaa.
Kaksikko ei halunnut löhöillä kotosalla (kun ainakin Joel oli jo koko päivän siihen asti sitä tehnyt) ja päätimme lähteä ajelemaan Joelin uudella menopelillä (tiivistetysti : "2002 Nissan Xterra Manual transmission 4X4 supercharged, 210HP SUV with off road halo lights"). Otimme suunnaksi Pecosin kylän. Päätimme vähän katsoa maisemia ja paikan päällä ehkä syödäkin jotain. Tien päällä tämä matkasuunnitelma alkoi kuitenkin kuulostaa hieman tylsältä ja kun Jim oli kertonut eräästä pikkutiestä, jota pitkin pääsisi läheisen vuoren huipulle asti (huom. kesällä), päätimme yhteistuumin kokeilla Xterran nelivetoa maastossa.
Jos jollekin on epäselvää, niin täällä on nyt talvi. Se merkitsee tällä alueella tänä vuonna ilmeisesti aika paljon normaalia enemmän lunta. Isoimmilla teillä ei ollut enää tuolloin ollut (aurauksen ja auringon paisteen seurauksena), mutta valitsemamme pikkutien alusta lähtien oli lumi keskeinen osa matkantekoa. Alussa toki sitä ei ollut kovin paljon, koska kyseessä oli yleinen tie.
Mutta yleinen tie päättyi kun siirryimme luonnonpuistoon. Tästä seikkailumme vasta alkoikin. Ehkä noin puoli mailia myöhemmin huomasimme nimittäin, että vaikka autossa on neliveto ja tavallisuudesta poiketen talvirenkaat, voi siihen lumeen jäädä jumiin.Päätimme että tietä ei ole ehkä järkevää jatkaa eteenpäin ja ajattelimme kääntää auton. Sehän ei tietenkään onnistu kovin helposti, jos lunta on tullut hieman enemmän. Xterra ei vain päässyt pois uralta ja siinä sitä oltiin. Nohevina henkilöinä päätimme siltä istumalta pukata ajokin taaksepäin ja peruuttaa kokonaan pois tuolta vähemmän ylläpidetyltä tienpätkältä. Tämä oli väärä päätös.
Peruuttaessa Joelilla ei ollut kunnon näkyvyyttä tai kontrollia autoon ja pian sitä oltiinkin siis ojassa. Tässä vaiheessa alkoi mukavasti jo taivaskin pimentyäkin, kun kello oli jo yli viiden. Joillakin paloi hieman pinna, mutta siitä toivuttuamme teimme uuden toimintasuunnitelman. Saisimme auton sieltä ojasta (ei se siellä kokonaan ollut ja olihan siinä paljon lunta) kyllä yhteisvoimin, mutta peruuttamalla ei kannata edetä vaan auto ajettaisiin siihen mäen päälle mistä lähdimmekin. Siellä kun oli hieman isompi tasainen alue. Tältä alueelta sitten lanaisimme sen kuin pystymme lunta pois, kääntäisimme auton ja kuski ajaisi sitten vain vauhdilla pois tältä metsätieltä. Jepulis.
Jim, vaikka vahvin meistä olikin, laitettiin auton ohjaimiin, koska oli kuitenkin meistä kolmesta kokenenein maasturikuski. Joel ja allekirjoittanut siirtyi auton taakse työntämään. Ensimmäisillä yrityksillä auton eturenkaat kuitenkin vain pyörivät ilman mitään kontaktia mihinkään, kun takarenkaat eivät hievahtaneetkaan. Jonkun aikaa yritettyämme otettiin käyttöön auton lattialta kumialustat. Ne renkaiden alle ja uusi yritys. Ei mitään. Siirryimme Joelin kanssa syvemmälle ojaan (noin polveen asti lunta) ja voimaa vähän enemmän peliin. Auto liikahti juuri sen himpun verran mikä tarvittiin niiden kumialustojen päälle pääsemiseen! Alkoi jo hieman hymyilyttää, kun Jim sai auton lopulta pysähtymättä mäen päälle kääntöpaikalle. Tämä oli jo voiton puolella!
Sillä nyt enää oli edessä hieman lumen lakaisua, auton kääntämistä ja rauhallista uralla ajamista, jonka jälkeen auto oli vähemmän lumisella tieosuudella ja matkalla kohti turvallista Santa Fetä. Olisi sen puolitoista tuntia voinut huonomminkin käyttää.
Huomatkaa, että Petri oli ainoana jotenkin varautunut tilanteeseen ja ainoana myös näyttää siltä, että jotain olisi tullut tehtyä. Tämä luontainen taito muuten päästi monesta lisähommasta armeija-aikoina.Uusia seikkailuja (tai tämän seikkailun muistelujuhlaa) odotellessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti