Viime perjantaina toimistolla ollessani tuli hetkeksi todella omituinen olo. Naputtelin koneella omassa rauhassa. Koska työpöytäni ei ole ikkunan vieressä, en koko ajan seuraile mitä tuolla ulkomaailmassa tapahtuu. Yhtäkkiä näin silmäkulmastani jotain valkoista liikettä ulkona. Katsoessani tarkemmin, en kyllä meinannut ensin uskoa silmiäni : "Ei tuo voi olla lunta". Silmiäni hieraisten ja katsoessani uudelleen, ei lumisade ollut hävinnyt ja, kun toimiston sisäpihalla sama ilmiö näkyi selvemmin, täytyi se uskoa.
Siis eihän se ole omituista, että täällä lunta sataa, mutta tällä kertaa se vain tuntui hieman kummalta. Kaksi päivää aiemmin oli lämpötila Santa Fessä ollut nimittäin 20 astetta plussan puolella, joten sitä jotenkin odotti ettei se sade ihan lumena sentään tulisi. No tuli kuitenkin. Illalla satoi vielä enemmän ja sitä jäi kunnolla jopa maahan.
Sunnuntaina olikin sitten taas se 20 astetta. Olin aloittanut lomasiivouksen jo lauantaina (pyykkäystä pääosin) ja olin ajatellut jatkaa sunnuntaina, mutta sää ikkunoiden toisella puolella kyllä vähän latisti siivousintoani. Näin ollen olikin mukavaa, että puhelin sattui soimaan vähän sen jälkeen kun olin urakan aloittanut. Jim soitteli ja kyseli olisiko intoa lähteä vähän jaloittelemaan maastoon.
Mikä loistava tekosyy lykätä siivoamista!
Jim oli katsastanut etukäteen lyhyen reitin Rio Granden varrelta ja houkutellakseen kehuskeli näkymiä. Eihän mua olisi tarvinnut houkutella. Lähdimme siis Jimin kakkosautolla pohjoiseen kohti Taosia. Jimin koirat olivat tietysti mukana, heidänhän takia tuolle reissulle lähdettiinkin. Näillä luontoreippailuilla kun haukut pääsevät vapaasti kirmaamaan metsissä tai tällä kertaa pusikoissa.
Paikka oli Rio Granden uurtamassa kanjonissa, jossa olikin ihan mukavat maisemat, kuten Jim oli sanonutkin. Emme viitsineet liikaa rasittaa itseämme, emmekä lähteneet laskeutumaan joen töyräälle vaan päädyimme istuskelemaan näköalapaikalle.
Pysähdyimme toki paluumatkalla vähän lähempänäkin jokea (koirien nestetankkaus).
Siis eihän se ole omituista, että täällä lunta sataa, mutta tällä kertaa se vain tuntui hieman kummalta. Kaksi päivää aiemmin oli lämpötila Santa Fessä ollut nimittäin 20 astetta plussan puolella, joten sitä jotenkin odotti ettei se sade ihan lumena sentään tulisi. No tuli kuitenkin. Illalla satoi vielä enemmän ja sitä jäi kunnolla jopa maahan.
Sunnuntaina olikin sitten taas se 20 astetta. Olin aloittanut lomasiivouksen jo lauantaina (pyykkäystä pääosin) ja olin ajatellut jatkaa sunnuntaina, mutta sää ikkunoiden toisella puolella kyllä vähän latisti siivousintoani. Näin ollen olikin mukavaa, että puhelin sattui soimaan vähän sen jälkeen kun olin urakan aloittanut. Jim soitteli ja kyseli olisiko intoa lähteä vähän jaloittelemaan maastoon.Mikä loistava tekosyy lykätä siivoamista!
Jim oli katsastanut etukäteen lyhyen reitin Rio Granden varrelta ja houkutellakseen kehuskeli näkymiä. Eihän mua olisi tarvinnut houkutella. Lähdimme siis Jimin kakkosautolla pohjoiseen kohti Taosia. Jimin koirat olivat tietysti mukana, heidänhän takia tuolle reissulle lähdettiinkin. Näillä luontoreippailuilla kun haukut pääsevät vapaasti kirmaamaan metsissä tai tällä kertaa pusikoissa.
Paikka oli Rio Granden uurtamassa kanjonissa, jossa olikin ihan mukavat maisemat, kuten Jim oli sanonutkin. Emme viitsineet liikaa rasittaa itseämme, emmekä lähteneet laskeutumaan joen töyräälle vaan päädyimme istuskelemaan näköalapaikalle.
Pysähdyimme toki paluumatkalla vähän lähempänäkin jokea (koirien nestetankkaus).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti