Universal Flapper

Menee taas valivali-osastoon kirjoittelut, mutta kynnys ylittyi. Ne, jotka haluavat elää siinä uskossa, että Ameriikassa on kaikki paremmin, voivatkin sitten lopettaa lukemisen tähän ja odottaa seuravaa kirjoitusta. Jäljelle jääneistä niiden, joiden mielestä vessa-asioista ei saa puhua julkisesti, kannattaa myös välttää katseen harhailua tästä alemmas.

En muista Suomessa ollessani kertaakaan tilannetta, jolloin vessanpönttö olisi kotona jäänyt jumiin. Olen toki nähnyt yleisissä vessoissa aika kauheata jälkeä, ilmeisesti tukkeutumisen seurauksena, mutta kotona ei ole kertaakaan ollut mitään ongelmia. Ainoa pönttöön liittyvä ongelma on ollut itse säiliön rikkoutuminen, mutta silloinkin siihen tarvittiin hieman tohelointia käyttäjän suunnalta. Tämän takia olenkin joutunut täällä USA:ssa käymään tehokurssin siitä kuinka tukkeutumia avataan tai itse asiassa ennen sitä tietenkin : mitä tehdä kun hätä ja pönttö ei vedä.

Rehellisyyden nimissä pönttö ei ole mennyt täysin tukkoon kertaakaan vaan vain siten, ettei se vedä kunnolla. Ei se paljon ilahduta kuitenkaan siinä tilanteessa, kun on käynyt aamutoimella ja huuhtaisun jälkeen nesteen pinta pöntössä vain nousee ja nousee, nesteen väri ei muutu keltaisesta mihinkään ja siellä lilluu sitä kiinteämpääkin tavaraa. Joka kerta pinnan nousu on onneksi pysähtynyt itsekseen juuri reunalle tai sitten olen itse puuttunut peliin.

Tätä on tapahtunut tänne saapumisen jälkeen neljä kertaa kotona Santa Fessä ja kerran hotellissa Birminghamissa. Aika hyvä saldo noin yhdeksälle kuukaudelle, kun reilussa neljännesvuosisadassa niin ei ollut käynyt kertaakaan Suomessa. Karhupumpulla (sitten kun semmoisen kävi ostamassa) ja päättäväisyydellä (pakko se on saada auki, ei sitä naapuriinkaan kehtaa mennä asioille) olen saanut asiat hoidettua.

Nyt pönttö sitten osoitti uuden tavan kieltäytyä toimimasta. Alkuaskeleet taisivat tapahtua jo reilu viikko sitten, mutta en vain tajunnut sitä silloin vielä. Silloin nimittäin huomasin, ettei huuhteluvipu palautunut enää normaalisti yläasentoon vaan jäi siihen puoliväliin nousua. Tämän huomasin vain siitä, että veden valuminen pönttöön ei loppunut. Hiukan avittamalla vipua tämäkin korjaantui. Olisi varmaan pitänyt siinä vaiheessa vähän katsoa sinne vesisäiliön sisälle, mutta laiska kun olen, en niin tehnyt. Eipä olisi eilen sitten yllättynyt, kun taas jälleen aamulla vipua painaessa, kuului ihan pieni naps ja huuhteluvipu jäi alas!

Osasin nohevana miehenä päätellä mitä oli tapahtunut ja rupesinkin heti nostelemaan säiliön kantta pois. Käsi säiliöön ja pohjassa oleva läppä ylös, että tavarat huuhtoutuisivat poies. Pöntöstäni oli siis juuri hajonnut se ainoa näkyvä liikkuva osa. Huokaus. Tuosta eteenpäin pönttö toimikin sitten manuaalisesti.

Tänään, kun olin sitten hieman pirteämpi, kävin ostoksilla Wal-Martissa. Ostoslistassa luki "pönttöjuttu" ja tiesin kyllä mille hyllyriville suunnistaa. Siinä pumppujen yläpuolella olikin iso liuta erilaisia fläppereitä. En ostanut sitä halvinta (pelkkä läppä) enkä sitä kalleinta, jonka asentamiseen olisi pitänyt hajoittaa koko pönttöjärjestelmä osiin vaan kirkkaan keltaisen universal flapperin (takuu viisi vuotta ja hinta $3.54). Ainakin suoritettujen testien perusteella tuntuu toimivan ihan hyvin.
Nyt kun päästiin vauhtiin niin voisin valittaa myös kuvien kera täkäläisistä suihkuista ja hanoista. Miksi hemmetin älypää on ollut vastuussa suihkustandardeista täällä päin? Miten kukaan järkevä ihminen valitsee suoraan seinään pultatun suihkun (katso kuva, niin tiedät mitä tarkoitan), kun vaihtoehtona olisi semmoinen käteen otettava malli? Ainakin tämmöinen täysikasvuinen ihminen on hieman hankaluuksissa tuon kanssa, kun ovat vielä laittaneet aika matalalle.
Ja kun soppaan vielä lisätään se, että se hana on saman suunnittelijan kädestä lähtenyt viritelmä! Olkaa vain onnellisia siellä Suomessa, kun voitte hanasta valita sekä sen minkä lämpöistä vettä sieltä tulee että kuinka suurella paineella sitä sieltä tulee. Täällä kun tuosta suihkusta saa vain valittua minkälämpöistä se on, vettä tulee aina samalla nopeudella. Kun ottaa huomioon sen, että se "kuuma" kohta on viimeinen valitsimessa (ei se hanakaan kyllä ole, kiinni -> kylmä -> lämmin -> kuuma, kts. kuvaa), niin ensin joudutaan odottamaan hetkinen ennen kuin sitä lämmintä vettä edes tulee, kun ensin sieltä halutaan lykätä ulos sitä kylmää. No, tuon on jo nykyään oppinut, eikä siellä kylmässä vedessä joudu seisoskelemaan, jos ei halua.
Jätetään pidempi sanainen valitus seuraavista mieleentulleista valituskohteista sikseen : ikkunat, kokolattiamatot ja hellan levyt.

Pitäisiköhän tähän loppuun laittaa jotain positiivista? Kai se olisi ihan hyvä... äääh... noh... tota... bensa on halpaa ja appelsiinimehua saa kaupasta yli kolmen litran tonkissa.

Yritän kirjoitella ensi kerralla vastavuoroisesti positiivisista asioista tai en ainakaan valita näin runsaasti.

... ja sitten taas tapahtuukin jotain

Olin tietenkin juuri kirjoitellut tuon edellisen kirjoituksen, kun sitten taas tapahtui jotain mielenkiintoista. Tätä en ollut toki kovin paljon suunnitellut eikä mikään viitannut siihen kotoa lähtiessäni.

Olin sopinut meneväni Joelin uudelle viimein sisustetulle kämpälle sunnuntaina ja lopulta, kun sain soitettua saapumisajastani, sain selville että myös Jim oli siellä. Koska halusin saada vähän raitista ilmaa päätin jättää auton kotiin ja kävellä sinne, kun kämppä on kuitenkin tuossa vieressä. En tosiaankaan osannut arvata saavani "hieman" enemmän tuota raitista ilmaa.

Kaksikko ei halunnut löhöillä kotosalla (kun ainakin Joel oli jo koko päivän siihen asti sitä tehnyt) ja päätimme lähteä ajelemaan Joelin uudella menopelillä (tiivistetysti : "2002 Nissan Xterra Manual transmission 4X4 supercharged, 210HP SUV with off road halo lights"). Otimme suunnaksi Pecosin kylän. Päätimme vähän katsoa maisemia ja paikan päällä ehkä syödäkin jotain. Tien päällä tämä matkasuunnitelma alkoi kuitenkin kuulostaa hieman tylsältä ja kun Jim oli kertonut eräästä pikkutiestä, jota pitkin pääsisi läheisen vuoren huipulle asti (huom. kesällä), päätimme yhteistuumin kokeilla Xterran nelivetoa maastossa.

Jos jollekin on epäselvää, niin täällä on nyt talvi. Se merkitsee tällä alueella tänä vuonna ilmeisesti aika paljon normaalia enemmän lunta. Isoimmilla teillä ei ollut enää tuolloin ollut (aurauksen ja auringon paisteen seurauksena), mutta valitsemamme pikkutien alusta lähtien oli lumi keskeinen osa matkantekoa. Alussa toki sitä ei ollut kovin paljon, koska kyseessä oli yleinen tie.
Mutta yleinen tie päättyi kun siirryimme luonnonpuistoon. Tästä seikkailumme vasta alkoikin. Ehkä noin puoli mailia myöhemmin huomasimme nimittäin, että vaikka autossa on neliveto ja tavallisuudesta poiketen talvirenkaat, voi siihen lumeen jäädä jumiin.

Päätimme että tietä ei ole ehkä järkevää jatkaa eteenpäin ja ajattelimme kääntää auton. Sehän ei tietenkään onnistu kovin helposti, jos lunta on tullut hieman enemmän. Xterra ei vain päässyt pois uralta ja siinä sitä oltiin. Nohevina henkilöinä päätimme siltä istumalta pukata ajokin taaksepäin ja peruuttaa kokonaan pois tuolta vähemmän ylläpidetyltä tienpätkältä. Tämä oli väärä päätös.

Peruuttaessa Joelilla ei ollut kunnon näkyvyyttä tai kontrollia autoon ja pian sitä oltiinkin siis ojassa. Tässä vaiheessa alkoi mukavasti jo taivaskin pimentyäkin, kun kello oli jo yli viiden. Joillakin paloi hieman pinna, mutta siitä toivuttuamme teimme uuden toimintasuunnitelman. Saisimme auton sieltä ojasta (ei se siellä kokonaan ollut ja olihan siinä paljon lunta) kyllä yhteisvoimin, mutta peruuttamalla ei kannata edetä vaan auto ajettaisiin siihen mäen päälle mistä lähdimmekin. Siellä kun oli hieman isompi tasainen alue. Tältä alueelta sitten lanaisimme sen kuin pystymme lunta pois, kääntäisimme auton ja kuski ajaisi sitten vain vauhdilla pois tältä metsätieltä. Jepulis.

Jim, vaikka vahvin meistä olikin, laitettiin auton ohjaimiin, koska oli kuitenkin meistä kolmesta kokenenein maasturikuski. Joel ja allekirjoittanut siirtyi auton taakse työntämään. Ensimmäisillä yrityksillä auton eturenkaat kuitenkin vain pyörivät ilman mitään kontaktia mihinkään, kun takarenkaat eivät hievahtaneetkaan. Jonkun aikaa yritettyämme otettiin käyttöön auton lattialta kumialustat. Ne renkaiden alle ja uusi yritys. Ei mitään. Siirryimme Joelin kanssa syvemmälle ojaan (noin polveen asti lunta) ja voimaa vähän enemmän peliin. Auto liikahti juuri sen himpun verran mikä tarvittiin niiden kumialustojen päälle pääsemiseen! Alkoi jo hieman hymyilyttää, kun Jim sai auton lopulta pysähtymättä mäen päälle kääntöpaikalle. Tämä oli jo voiton puolella!

Sillä nyt enää oli edessä hieman lumen lakaisua, auton kääntämistä ja rauhallista uralla ajamista, jonka jälkeen auto oli vähemmän lumisella tieosuudella ja matkalla kohti turvallista Santa Fetä. Olisi sen puolitoista tuntia voinut huonomminkin käyttää.

Matkalaiset, auto ja iloiset "homma on ohi"-ilmeet :

Huomatkaa, että Petri oli ainoana jotenkin varautunut tilanteeseen ja ainoana myös näyttää siltä, että jotain olisi tullut tehtyä. Tämä luontainen taito muuten päästi monesta lisähommasta armeija-aikoina.

Uusia seikkailuja (tai tämän seikkailun muistelujuhlaa) odotellessa!

Aika hiljasta on...

Jos mitään ei ole kirjoitellut melkein kahteen viikkoon, ei elämässä taida paljoakaan tapahtua. Ei niin. Joudutte siis kärsimään huonosti jäsennöidystä tekstistä ja asian puutteesta. Isoin tekosyy hiljaisuuteen on tietenkin se, ettei työpäivän jälkeen jaksa eikä ehdi tehdä muuta kuin syödä ja katsoa leffan. Ihan oikeaksi syyksi voi jo luokitella New Mexicon ja ilmeisesti koko USA:n aika oikukkaan talvisään.

Kuten kaikki varmasti ovat tietävät ei täällä mitään talvirengaspakkoa ole ja veikkaisin, että suurin osa ajelee ihan tavallisilla kesärenkailla ympäri vuoden vaikka all-season renkaitakin olisi tarjolla. Voitte siis kuvitella (tai katsoa YouTubesta tai vastaavasta) minkälaista tuolla teillä on, kun yöpakkasten jälkeen tiet ovat luistinratoja tai sitten kun lunta tulee sen verran, että se maassa näkyy. Meikäläisellähän ei tosiaan mitään talvirenkaita ole, joten voi sanoa että onneksi en ollut paikalla kun se the iso lumimyrsky pyyhkäisi osavaltion yli joulukuussa (vissiin puoli metriä lunta yhden myrskyn aikana!). Itse asiassa ensimmäinen kerta, kun jouduin edes jollain tavoin talvea muistuttavassa säässä ajamaan oli viime lauantai. Perjantaiksi ja lauantaiksi oli tänne luvattu suurinpiirtein 15 senttiä lunta ja pettymykseni oli kova, kun aamulla auton päällä ei ollut kuin vaivaiset 5 senttiä märkää lunta. Pettymys sikäli, että en ole kunnon talvea nähnyt tänä vuonna laisinkaan.
Olen täällä huomannut ikäväkseni, että elokuvatarjonta täällä Santa Fessä vaikuttaa samanlaiselta kuin isosiskon kertomusten perusteella Turussa. Elokuvat (tai ainakaan ne jotka meikäläistä kiinnostaisivat) eivät pyöri montaakaan viikkoa kaupungissa. Näin ollen, jos huomaa jotain mielenkiintoista, pitäisi heti toimia. Olenkin siis missannut tässä lähiaikoina ainakin kolme leffaa, jotka olisin halunnut nähdä. Nyt kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni ja lähdin eilen lyhyellä varoitusajalla katsomaan Children of Menin.

Alan pikkuhiljaa uskomaan, että USA:ssa oleskelu on nuorentanut meikäläisen ulkonäköä. Tähänhän on viitannut jo muutamaan kertaan tapahtuneet henkkareiden kyselyt ravintolassa. Ne nyt vielä menisivät vain tiukasti ohjeita noudattavien työntekijöiden piikkiin. Nyt en kyllä keksinyt oikein järkevää selitystä minkä takia lipputiskin tyttö möi automaattisesti lasten lipun! Sanoin vain, että yksi lippu tuohon näytökseen ja ojensin suoraan sen $10 tytölle. En sitten osannut sanoa mitään siihen, kun hinnaksi sanottiinkin $6.25 eikä aikuisten $9. Olin vähän järkyttynyt. Omituiseksi asian tekee myös se, että vaikka kuljeskelin ihmisten ilmoilla, oli se normaalistikin vähäinen parranajo jäänyt väliin jo parin viikon ajan. Näky ei siis ollut kovin teinimäinen enemmänkin näytin kyllä sillan alla nukkuneelta.

Leffa oli mielestäni hyvä (meni luokkaan "Petri suosittelee") ja olinkin täysin unohtanut, että ulos oli luvattu jonkun verran lunta. Tai siis olin huomannut, että semmoista ennustettiin, mutta kun aiemmatkin ennustukset liioittelivat sitä lumen määrää, en ajatellut yhtään valkoista juttua satavan tällä kertaa. No, sitä oli sitten tullut se ennustettu tuuma. Mielestäni tuo määrä ei nyt kovin paljoa vaikeuttanut ajamista, mitä nyt valoista liikkeelle lähtö kannatti tehdä hieman normaalia hitaammin. Ilmeisesti kuitenkin ajotaitoni talvisella kelillä ovat jonkun verran paremmat kuin kuvittelin tai sitten paikalliset eivät vain uskalla ajaa sitä vauhtia kuin tuossa kunnossa olevilla teillä voisi turvallisestikin tehdä. En toki haluaisi tuossakaan kelissä turhia ajella. Onneksi lähimpään kauppaan pääsee kuitenkin kävellen.
Lempparinaapureiden lapsi on joutunut taistelemaan runsaasti elonsa ensimmäisillä viikoilla, mutta tällä hetkellä kaikki taitaa olla jo normalisoitunut. Pitääkö siitä nyt rangaista jos haluaa tulla ihmisten ilmoille hieman etuajassa? Nimikin pikkuiselle on jo annettu (jos nyt kuulin kirjoitusasun oikein) : Akhil.

Olen loppujen lopuksi Suomesta paluun jälkeen tehnyt vain uusia matkasuunnitelmia. Tiedossa on jo helmi-maaliskuun B'hamin matka ("pakko" saada viisumipapereihin yksi leima), huhtikuun vierailu siskon luona ja sieltä suoraan Suomeen suuntautuva kokousmatka. Sittenhän alkaakin jo kesä, jonka loppupuolella lähdetään täältä pois. Jotenkin tuntuu, että jäljellä olevat kuukaudet menisivät enemmän reissailuun kuin kotona olemiseen. Ehkä sitä miettii jo Suomeen paluuta ja tajuaa ne kaikki paikat missä haluaisi käydä ennen lähtöä. Onneksi tässä on vielä aikaa (tätä kyllä olen sanonut jo siitä lähtien kun tähän maahan tulin).

Onhan sitä taas myös mietitty sitä hieman uudemman auton ostoa. Siis semmoisen jonka viitsisi Suomeenkin takaisin tuoda. Jos mielessä olevan menopelin mielessä olevaan hintaan tai halvemmalla saisin ostettua, niin ehkä sitten.

Taas se Petri vaahtoaa lentämisesti, hohhoijaa...

Viime kerralla matkustaessa kaikki lennot olivat myöhässä ja matkalaukut halusivat nauttia matkasta pitempään kuin minä. Mitähän tapahtuikaan kun Petri palasi Ameriikan maahan?

Pettymykset alkoivat jo ennen kentälle menoa, kun en saanut talvitavaroita tai Carcassonnea tungettua kahteen laukkuuni mukaan laisinkaan. Ehkä pitää ostaa sitten täältä jotain yhden talven kestävää sekundaa ettei mahdolliset lumimyrskyt ihan täysin jumiuta neljän seinän sisälle. Kyyti kentälle saapui odotettua aiemmin, itse asiassa niin aikaisin että ennätin jo pelästyä että oven takana olisi Jehovan todistajat vaikka veikkaisin vuokralaisen pelottaneen ne pois poissaollessani. Kaikki näytti menevän hienosti, mutta vatsan pohjassa oli koko ajan fiilis, että joko jotain on unohtunut tai että jokin menee pieleen. Se oli tuo kakkosvaihtoehto sitten tällä kertaa (edellisellä kerralla lähtiessä se oli se eka).

Kentälle saavuttaessa huomasimme, että lentoni kohdalla luki "Lisätietoa" sekä kellon aika, joka oli sattumoisin juuri lennon alkuperäinen lähtöaika. Lähtöselvitystiskillä asia selvisi eli että koneessa oli havaittu jotain teknistä häikkää (hydrauliikkapumppu?) ja että se olisi todennäköisesti myöhässä. Setä tiskillä sanoi, että olisi paras mennä alas lipputiskille asiaa selvittämään, koska lipuissani oli joka kentälle varattu oikeastaan vain se kentän minimivaihtoaika. Seuraavalla tiskillä minulle kerrottiin, että koneen myöhästyminen ei ole mikään selviö ja että saattaisin jopa keretä jatkolennolleni Nykissä. Jiihaa. Katsoimme kuitenkin varmuuden vuoksi hieman vaihtoehtolentoja ja täti sanoi, että on paras henkisesti valmistautua hotelliyöhön jossain kaupungissa.
Lopulta kävi niin, että lento Helsinki - New York (JFK) oli myöhässä kaksi tuntia. Tiesin siis jo ennen lähtöä, että edessä on hotelliyö Nykissä. Lennon laskeuduttua pääsin sitten pitkien jonottelujen jälkeen passintarkastuksen ja tullin ohitse, vain löytääkseni seuraavasta jonosta. Jono oli yksinomaan tuon Finnairin tietyn lennon epäonnisille tarkoitettu ja tiskiltä löytyi jopa yksi suomea puhuva virkailija. En tosiaankaan siis ollut ainoa, joka oli missannut jatkolennot. Ne joiden kanssa juttelin enemmänkin olivat menossa vain Las Vegasiin, mutta oli jonossa myös kaverukset joiden määränpää oli vielä useamman vaihdon päässä kuin omani. He kun olivat matkalla Limaan.

Minulle oli varattu lento New Yorkista (kenttänä LaGuardia tällä kertaa) Minneapolisin kautta Albuquerqueen seuraavana aamuna. Kello 7.55 ja aamun ainoa kuljetus LGA:lle lähti kello 5.00. Aamiaistarjoilu hotellilla alkoi klo 7 eli pikku-Pete jäi ilman hotelliaamiasta. Nyyh! Käytin ilmaisen illallis-buffetin kuitenkin hyödykseni ja otin sieltä mukaan pari sämpylää ettei ihan ilman ruokaa tarvitsisi kentälle reissata. Päätin kuitenkin syödä kentälläkin jotain, vaikka mun onnella kentän aamiaispaikat eivät kuitenkaan aukeaisi ennen lentoni lähtöä.
LaGuardialla selvisi monia asioita. Otetaan ne aikajärjestyksessä :

1. Kiltti lähtöselvitys-setä ei ollut Helsinki-Vantaalla perinut matkalaukun liikakiloista mitään (tästä tuli säädön ainoa lisämaksu : $25)
   
2. Lento Minneapolisiin oli myöhässä
3. Ruokapaikat aukesivat ennen lennon lähtöä

Viimeinen kohta oli mukava tieto, koska näin sain masuni täyteen ennen päivän matkustelua (joka tuli pidentymään hieman suunnitellusta, vaikka en sitä vielä tiennytkään). A-mehua ja kevyt croissant (joka oli täytetty munakokkelilla, kinkulla ja juustolla!) auttoi jaksamaan.

Lento LGA-MSP oli 1.5 tuntia myöhässä. Kuvittelin tässä vaiheessa ettei asia olisi suurikaan ongelma, koska mielestäni koneen piti vain tehdä välilasku Minneapolisissa, josta oltaisiin sitten jatkettu Albuquerqueen. Näinhän ei asia tietenkään ollut vaan kone vaihtui MSP:ssä ja tulin myöhästymään myös siitä jatkolennosta. Matkani siis mutkistui entisestään. Minut päätettiin lennättää Houstoniin, josta pääsisin sitten lopulta Albuquerqueen. Tällä osuudella ei sitten tapahtunutkaan mitään viivytyksiä ja pääsin lopulta "kotikentälle". Myös matkalaukut pääsivät sinne asti vaikka Minneapolisin täti vähän muilla vaihtoehdoilla pelottelikin.
Ajokeli oli Santa Fehen asti hyvä, sillä lunta alkoi olla moottoritiellä vasta jonkun matkaa kaupungin pohjoispuolella (se on siis aika paha juttu täällä, kun suurimmalla osalla on kesärenkaat ympäri vuoden alla, niinkuin mulla). Saavuin kotiin noin 20 tuntia suunniteltua myöhemmin.

Näiden kokemusten perusteella osaisin jo arvailla mitä seuraavalla Suomeen suuntautuvalla matkalla tapahtuu. Se kun kulkisi samaa reittiä kuin tämä ja samoilla vaihtoajoilla (Dallas - New York : 40 min ja New York - Helsinki : 1 h 40 min). Voi kuitenkin olla etten tule tätä lentoa käyttämään vaan saatankin matkata Suomeen Antibesin kautta. Tietenkin tuonkin matkan lennoilla voi tulla ongelmia, mutta voin ainakin hieman yrittää saada pidempiä vaihtoaikoja (ihan niinkuin varmuuden vuoksi).

Mun tuurin tietäen jotain omituista kuitenkin varmaan tapahtuu. Pitäisiköhän laittaa aina matkustaessa joku äänestys pystyyn siitä mitä tulee tapahtumaan? Tulisi tännekin taas jotain uutta interaktiivisuutta mukaan.

PS. Kylläpäs täällä Ameriikassa saa kivoja mainoksia. Tosin se näyttää tulleen jonkun edellisen asukkaan nimellä tai siis onhan siinä tuo "or current resident". Victoria's Secret - Semi-Annual Clothing Sale - luettelo oli saapunut loman aikana postilaatikkoon. Takakannen perusteella voisi kyllä luulla kyseessä olevan aivan toisenlainen julkaisu. Lyhyen selailun perusteella pulju kyllä näyttää myyvän paljon muitakin riepuja kuin alusvaatteita. Vai onkohan tämä taas jonkun kuittailua samaan tapaan kuin joululahjojen kohdalla?

Uusi vuosi ja vanhat kujeet

Ennen kuin kirjoittelen taas suosikkiaiheestani lentomatkailusta, on kai syytä käydä vähän läpi tuota joulun ja loppiaisen välistä ajanjaksoa. Vaikka lopulta ei tullut paljon mitään tehtyä, ei sitä kotona kuitenkaan tullut homehduttua.

Välipäivien suurimmat saavutukset taisivat olla erään pariskunnan ruokasammioiden tyhjentäminen ja yhteiselon häiritseminen aamuyön tunneille asti parinakin iltana. Ei ne vieraat lähde yleensä omasta tahdostaan, heidät täytyy heittää ulos tai hellävaroin vihjailla ("viimeinen bussi kotiin lähtee 15 minuutin kuluttua"). No, toivottavasti viihdyitte niiden Bolly-pätkien parissa, tämä vuokraamo kun on auki seuraavan kerran vasta kuukausien päästä.

Vuoden 2006 huipennus alkoi kivasti heräämällä hieman myöhään (no, jos menee nukkumaan kolmelta aamulla ei sitä varmaan kovin pian olla heräämässäkään) ja koska ennen liikenteeseen lähtöä piti vähän syödä, ottaa pohjia sekä katsoa yksi vuokraleffa, oli myöhästyminen melko varmaa. Yhdistetyn aamupala/lounaan, puolikkaan Unicum Zwackin ja intialaisen toimintaleffan jälkeen olin valmiina tekemään pientä kotiseutumatkailua katsomalla pääsenkö illan aikana aiemmin tuntemattomaan Kannelmäkeen. Matka sujui loppujen lopuksi hyvinkin helposti, kiitos Reittioppaan ja loistavan suuntavaiston, ja saavuin oikeaan osoitteeseen jopa omaa arviota aiemmin.
Kenkiä poisottaessani "hei setä!" tervehdys yhdeltä paikalta olleelta pikku-ihmiseltä aloitti paljon odotettua hauskemman illan, vaikka asunnosta en vuoden 2006 puolella oikeastaan nähnyt kunnolla kuin keittiötä ja sen lattiaa. En toki istunut keittiön nurkassa yksin jekkua juoden kuten oli aikomus vaan puhe-etäisyyden päässä oli muitakin immeisiä omine juomineen. Tytöille tiedoksi : jos allekirjoittanut ei sano mitään tai ei poistu toiseen huoneeseen, ei häntä oikeasti häiritse kuukautiskipukeskustelut (ihan hatusta vedetty esimerkki). Hiljaisuus johtuu yksinkertaisesti siitä etten vain jostain syystä pysty osallistumaan keskusteluun eli jatkakaa siis vain ihan kuin minua ei olisikaan paikalla.
Ilotulitus ja sää olivat ehkä ainoita pienoisia pettymyksiä. Tai siis ilotulitus olisi voinut olla hieman monipuolisempaa ja sellaista, että vuoden vaihtumisen olisin jotenkin huomannut taivaaltakin eikä vain kellosta. Sää nyt ei ollut lainkaan talvinen, kuten kaikki Suomessa olleet tietävät. Ne lumet taisivat tulla tänä vuonna sitten täällä Uuden Meksikon tienoilla. No, eipä kukaan varmaan valittanut kuinka kylmä sitä olikaan. Mitään uuden vuoden lupauksia en tehnyt. En keksi vieläkään mitään syytä miksi olisi pitänyt.

Olin vähän sanonut ottavani kuvia Helsingistä Ameriikassa asuvien iloksi, kun sanoivat etteivät muka koskaan todennäköisesti sinne tule eksymään. Jostain syystä en kerennyt kaupungille valoisaan aikaan kuin vasta viimeisenä kokonaisena päivänä ja silloinkin vain pariksi tunniksi. Näin ollen kuvauskohteet piti valita melko tiiviiltä alueelta. Tärkeimmät keskustan alueet sainkin käväistyä, mutta jäi kuitenkin vähän kaivelemaan se etten sitten jaksanut nähdä sen enempää vaivaa tämänkään eteen. Kun tietää, ettei seuraava keikkakaan ole kovin otollinen kuvaamiselle (lyhyt visiitti), taisi kauniin pääkaupunkimme esittely jäädä kovin vähäiseksi. Elleivät ulkomaan elävät jaksa seurata kuvasivustoa poistumiseni jälkeen.

Ei sieltä mitään yksittäistä loisto-otosta tainnut tulla, mutta sain toteutettua pitkäaikaisen haaveen Senaatintorin panoraamakuvasta. Ei se kuitenkaan tässä miltään oikein näytä. Loput kuvat lisäilen jossain vaiheessa nettiin.
PS. Naapureille tuli perheenlisäystä : Archana synnytti maanantaina pojan! Lisätietoja kerrotaan, kun niitä saadaan.